170-senttinen Marko Konttinen oli painanut koko aikuisikänsä noin 80 kiloa. Keväällä 2013 hän vietti asiakkaidensa kanssa viikon Pariisissa herkutellen, ja kotiin palatessa vaaka näytti 85 kiloa. –”Silloin ajattelin, että nyt on aika tehdä jotain. Olen aika järjestelmällinen ihminen. Halusin palvelun, jonka avulla pystyisin seuraamaan päivittäisiä kalorimääriä. Vertailin erilaisia painonhallintapalveluita ja päädyin kokeilemaan Keventäjiä. Valinnassa painoi mahdollisuus mobiilin käyttöön, koska reissaavana ihmisenä minulla ei ole kauheasti aikaa istuskella tietokoneen ääressä. Kännykästä voin helposti kirjata syömiseni Keventäjien ruokapäiväkirjaan. Liittyessäni Keventäjiin otin tavoitteeksi pudottaa seitsemän kiloa”, muistelee Marko.
Liikunta liikkeelle paneva voima
Keväällä 2013 Marko aloitti myös aktiivisen maastopyöräilyn. –”Meillä on oma porukka, joka harrastaa lajia yhdessä. Ennen 30 ikävuotta en ollut harrastanut tavoitteellista liikuntaa. Aiemmat liikuntalajit olivat olleet varsin yksilökeskeisiä, harrastin esimerkiksi juoksemista”, hän kertoo. Markon mukaan ryhmäliikunta omalla tavallaan pakottaa liikkumaan tehokkaammin ja enemmän: –”Monet maastopyöräilyporukasta ovat todella hyväkuntoisia, ja haluan pysyä kavereiden vauhdissa mukana. Talvella harrastan laskettelua, ja nyt olen ottanut liikuntaohjelmaani myös kuntosaliharjoittelun.”
Paino putosi reilusti
Marko uskoo urheilemisen olevan hänelle ratkaiseva tekijä painonhallinnassa: –”Minun on paljon helpompi motivoitua liikkumaan enemmän kuin syömään vähemmän. Se on ketjureaktio, joka motivoi painon pudottamiseen, jotta urheilu sujuisi paremmin. En usko, että pystyisin koskaan hallitsemaan painoa pelkän ruokavalion avulla. Tästä syystä liikunnan merkitys on minulle varmasti keskimääräistä suurempi.”
Merkittäviä muutoksia Marko ei olekaan ruokavalioonsa tehnyt, hän kertoo lähinnä vähentäneensä jonkin verran rasvan saantia. Oleellisin muutos on tapahtunut ruokarytmissä. –”Syömiseen on tullut enemmän säännöllisyyttä. Syön useampia, pienempiä annoksia päivän mittaan, ja olen opetellut syömään myös aamupalaa. Nyt, kun painoa on 15 kiloa vähemmän, ovat annoskoot pienempiä, koska en yksinkertaisesti enää pysty syömään yhtä isoja annoksia kuin ennen. Myös tietoisuus siitä, mitä suuhunsa laittaa, on lisääntynyt”, hän sanoo. Marko kertoo syövänsä hieman vähemmän hiilihydraatteja, mitä Keventäjät suosittelee ja vastaavasti enemmän proteiineja: ”Se riippuu paljon siitä, mitä kulloinenkin treeni vaatii. Liikunnalla minulla saattaa parhaimmillaan kulua jopa 3000 kaloria päivässä. Nyrkkisääntöni on, että painonpudotusvaiheessakin noin puolet liikunnalla kulutetuista kaloreista pitää syödä takaisin peruskaloreiden päälle. Muutoin elimistössä alkaa tapahtua aivan vääriä asioita.”
Perheen tuki tärkeintä
Naimisissa oleva kolmen lapsen isä kertoo kotijoukkojensa tukeneen häntä uudessa elämäntavassaan: –”Maastopyöräilyharrastuksen myötä, varsinkin kesällä, on perheestä huolehtiminen jäänyt enemmän puolison harteille, kun isi saattaa olla lenkillä jopa 10 tuntia.” Kotona syöty ruoka on muuttunut aavistuksen terveellisempään suuntaan: ”Perheemme haluaa syödä hyvää, tavallista ruokaa. Kokkailen mielelläni itsekin ja perheelle on maistunut hyvin. Erityisillä dieettiruuilla varmasti laihtuu, mutta se ei voi toimia pitemmän päälle, vaan ruokavalion pitää olla sellainen, että niin voi syödä pysyvästi. –Ympäristön palaute on muutenkin ollut positiivista ja muutos on huomattu, koska liikunnan ja laihtumisen myötä olen muuttunut aika paljon myös ulkoisesti.”
Laihtuminen toi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin
Marko löysi avaimet onnistumiseen Keventäjien ruokapäiväkirjasta ja maastopyöräilyharrastuksesta. –”Olen edelleen Keventäjien jäsen, mutta täytän enää harvemmin päiväkirjaa, koska olen jo oppinut aika hyvin arvioimaan itse kalorimääriä ja kulutusta. Painan nyt alle 70 kiloa ja kuntoni on kohonnut huomattavasti. Se tuntuu kokonaisvaltaisena hyvinvointina. Minulle on tärkeää olla terve, virkeä ja suorituskykyinen. Painonpudotuksen jälkeen kävin mielenkiinnosta terveystarkastuksessa ja kehonkoostumusmittauksessa, joissa todettiin kaikkien arvojen olevan erittäin hyviä. Aikaisemmin mulla on ollut kolesterolit hieman koholla, mutta nyt nekin arvot ovat paremmat”, hän kertoo. Marko uskoo, että jokaisen on löydettävä oma juttunsa, joka motivoi pysyvään painonhallintaan. ”Minulle se on liikunta, jollakin toisella jokin muu asia. Oli niin tai näin, päätös on tehtävä ja toteutettava se sitten käytännössä.”