Miksi suola lihottaa?

Keventäjien ruokapäiväkirja mittaa rasvan ja kuitujen lisäksi myös suolan saantia, ja monella mittari väräjää punaisena. Näin käy helposti silloinkin, kun syö omasta mielestä vähäsuolaisesti. Suolan fysiologinen tarve (1,3 g päivässä) täyttyy jo monien raaka-aineiden, kuten lihan ja maidon luontaisesta natriumista. Kun päälle vielä kasataan ruoka-aineisiin lisätty suola, on vaikea pysytellä edes suositusten tuntumassa. Aikuisten tulisi syödä korkeintaan 5 g suolaa päivässä, mutta moni syö kaksinkertaisesti. Erikoissuolotkaan eivät ratkaise natriumin liikasaannin ongelmaa, sillä niistäkin suurin osa on natriumia. Poikkeuksena ovat erilaiset mineraalisuolat, joissa natriumin määrää on merkittävästi vähennetty ja korvattu esimerkiksi kaliumkloridilla.

Suolan haitat tunnetaan, mutta painonhallinnassa suolan roolia joskus vähätellään – ainakin verrattuna sokeriin. Runsas suolan saanti on kuitenkin useissa tutkimuksissa liitetty korkeampaan painoindeksiin, kehon rasvaprosenttiin sekä vyötärölihavuuteen. Suolan ja ylipainon yhteydelle ei ole vain yhtä selitystä, vaan teorioita on useampia.

Sokeria suolan aiheuttamaan janoon

Tutkimuksissa on osoitettu, että suolan aiheuttamaa janoa sammutetaan usemmin energiapitoisilla juomilla, kuten limuilla ja oluella.

Turvonnut painaa enemmän

Vaikka suolaista ruokaa ei huuhtoisikaan alas vettä kummemmalla, suola turvottaa silti. Kun vaaka näyttää turvonneita lukuja, into painonhallintaan voi helposti lopahtaa ja paino hiipiä takaisin sitä kautta.

Suola on pikaruokien perusmauste

Monet runsassuolaiset ruuat ovat muutenkin epäterveellisiä, kuten grilliruoka. Useat kaloripommit sisältävät sekä paljon suolaa että sokeria, koska yhdistelmä on herkullinen. Esimerkkinä tästä ovat monet muromyslit, joita ei todellakaan mielletä suolapommeiksi!

Sairaana ei painonhallinta houkuta

Suola liitetään kyllä verenpaineeseen, mutta natriumin muita haittavaikutuksia ei välttämättä muisteta. Liika suola voi pahimmassa tapauksessa pahentaa astmaa, viedä muistin, haurastuttaa luut ja aiheuttaa jopa syöpiä. Vähemmänkin vakavat sairaudet heikentävät oloa, ja puolikuntoisena on lähes mahdotonta motivoitua laihduttamiseen.

Vähemmän suolaa ≠ vähemmän makua

Testaa Keventäjien vähäsuolaisia kasvistahnoja, jotka maistuvat piknikleipien päällä:

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Keveyttä Aasian keittiöistä

    Monen mielikuvissa aasialainen ruoka perustuu valkoiseen riisiin tai ui kookosmaidossa. Todellisuudessa keventäjä voi ottaa paljon oppia Kaukoidän keittiöistä. Eksoottisten raaka-aineiden valikoima kaupoissa on parantunut, mikä on tehnyt thaimaalaisesta, kiinalaisesta, intialaisesta ja japanilaisesta kokkailusta entistä helpompaa...
  • Parsa on keventäjän kevätkasvis

    Parsan paras sesonki kestää maaliskuun lopulta kesäkuun loppuun. Nyt onkin jo korkea aika popsia parsat suihin. Vähäkalorinen parsa on toivottu vieras keventäjän grillissä. Ulkomaisen parsan ilmestyminen kauppoihin huhtikuun korvalla on takuuvarma kevään merkki. Samoihin aikoihin...
  • Fleksaus on järkevä ruokatrendi!

    Fleksaus eli fleksitarismi on vanha juttu uudella nimellä. Fleksitaristi lisää kasvisten määrää ruokavaliossaan joko säästämällä lihan juhlahetkiin, lisäämällä kasviksia liharuokiin tai käyttämällä valmiita lihankorvikkeita. Fleksaus voi auttaa laihtumaan! Fleksaus on trendikästä, mutta mitä se oikein...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest