Täysjyväisyyttä – ei leseitä tai kuitukikkailuja

Täysjyväiset viljavalinnat vievät ruokavaliota terveellisempään ja painoa hallitsevaan suuntaan, ns. raffinoidut valkoiset viljatuotteet taas epäterveempään suuntaan. Kuitu puolestaan on useimmissa tapauksissa hyvä mittari sille, paljonko tuotteessa on täysjyvää. Jos tuotteessa on kuitua esimerkiksi  yli 6 g/100g, voi olettaa että tuotteessa on täysjyväisiä aineksia mukana.

Yhden leipäviipaleen kohdalla on ihan se ja sama, onko leipä valkoinen vai täysjyväinen, mutta jos viikkojen aikana menee satakin leipäpalaa, on tärkeää että että suurin osa niistä olisi täysjyväisiä. Viljatuotteissa täysjyväisyys tarkoittaa enemmän magnesiumia, rautaa ja muita mineraaleja, enemmän vitamiineja sekä enemmän antioksidantteja kuten lignaaneja. Lisäksi täysjyväisyyden mukana saadaan maltillisemmat vasteet verensokeriin, insuliiniin ja moniin muihinkin hormoneihin, joilla on vaikutuksia sekä kylläisyyteen, mielialaan ja terveyteen.

Ja lopuksi, täysjyväisistä viljatuotteista saamme myös kuituja – viljasta riippuen liukoisina tai ei-liukoisina.

Kuitu täysjyväviljasta ja kasviksista

Liukoiset kuidut mm. tasaavat ruuan imeytymistä ja tuottavat kylläisyyttä. Ei-liukoiset puolestaan mm. ehkäisevät ummetusta sekä toimivat suolistobakteerien hyvinä energianlähteinä. Kaikkia näitä yhdisteitä ruuasta olisi hyvä saada. Ruuan kuitupitoisuus on usein hyvä yleisindikaattori sille, onko tuote täysjyväinen vai ei. Keventäjän tulisi keskittyä valitsemaan sellaisia ruokia, joilla täysjyväisyys toteutuu.

Kuidun ”saalistaminen” erilaisilla leseillä, lesevalmisteilla tai siemenvalmisteilla on toki mahdollista mutta se on enemmän itsensä harhauttamista kuin hyvää syömistä. Lesevalmisteista emme saa kaikkia tavoiteltuja hyötyaineita. Leseet myös vaikeuttavat ravinteiden imeytymistä. Lisäksi näiden tuotteiden käytöstä on odotettavissa runsasta vatsan turvotusta, vatsanväänteitä ja ilmavaivoja, joita syntyy suolistobakteerien muodostaessa ilmaa poikkeuksellisen runsaasta kuitumäärästä.

Kasviksista saa paljon antioksidanttiyhdisteitä, kuituja ja muita yhdisteitä, jotka osaltaan paikkaavat viljatuotteiden jättämää aukkoa syömisessä. Magnesium ja rauta ovat puolestaan mineraaleja, joista valtaosa saadaan tyypillisesti viljatuotteista. Raudan suhteen ongelmia harvemmin tulee, jos ruokavaliossa on lihaa ja runsaasti kasviksia – lihan rauta on hyvin imeytyvää ja kasvisten C-vitamiini taas edesauttaa raudan imeytymistä.

Tavalliset ruoat riittävät

Runsaasti kuituja voi saada helpostikin kuitulisien käytöllä mutta se ei ole kestävä ratkaisu. Jos kärsit ummetuksesta, voivat lese- ja siemenvalmisteet olla apu akuuttiin tilanteeseen. Muussa tapauksessa ehdotan: jätä ne pois ruokavaliostasi. Pyri sen sijaan syömään kasviksia ja täysjyväisiä viljatuotteita. Runsaskuituinen ruokavalio on mahdollista ja myös suositeltavaa saada aikaan ihan tavallisilla ruoka-aineilla. Siis ihan tavallisilla.

Jos päätät olla syömättä täysjyväisiäkään viljatuotteita, esimerkiksi osana vähähiilihydraattista ruokavaliota, niin näinkin voi syödä terveellisesti. Se edellyttää kuitenkin monipuolista ja runsasta kasvisten käyttöä, sekä muutamien mineraalien saannin huomioimista.

 

Patrik Borg

Patrik Borg, ravitsemusasiantuntija

Patrik Borg on Suomen tunnetuimpia ravitsemusasiantuntijoita. Hän on puhunut väsymättä jo yli vuosikymmenen ajan terveysajattelun, rennon syömisen ja suhteellisuudentajun puolesta ravitsemuksessa ja erityisesti laihduttamisessa. Asiantuntijatehtävien ja tutkimuksen ohella Patrik tekee vastaottotyötä ja pitää luentoja ravitsemuksesta.

  • Nälkä ja jano sekaisin

    Nestevaje heikentää vireystilaa - ärsyttää, masentaa ja väsyttää. Laihduttajalle vielä ongelmallisempaa on, että nestevaje tuntuu nälkänä. Syömme janoomme. Vireystila alkaa tutkitusti heikentyä jo varsin pienen nestehukan seurauksena. Jano on jo merkki pienestä nestevajeesta. 70-kiloisella henkilöllä...
  • Rasvaa ja proteiinia tarvitaan

    Laihduttajat, kuten kaikki muutkin, tarvitsevat rasvaa terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon. Keventäjien energiapallo kertoo, onko ruokavaliossasi rasvaa tarpeeksi ja onko se hyvälaatuista. Lisäksi pallo mittaa proteiinin osuutta ruokavaliossa. Keventäjien energiapallo ilmaisee rasvan ja proteiinin määrää ruokavaliossa....
  • Kuitu kielii terveellisyydestä

    Yksi Keventäjien laatukriteereistä liittyy riittävään kuidun saantiin, tarkemmin: riittävän kuitupitoisten viljatuotteiden valitsemiseen. Kuitupallo on monille keventäjille ollut haaste, joillekin jopa kompastuskivi. Pohjimmiltaan kuitupallo toimii yleisten suositusten mukaisesti. Lisäksi Keventäjissä yleistä suositusta on täydennetty tavoitteella, että riittävän...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest