Jojolaihdutus lihottaa

Jojo-ilmiö

Koska sekä laihduttaminen että lihominen ovat yhtä aikaa yleisiä, on selvää, ettei pysyvä kilojen karistaminen ole mikään itsestäänselvyys. Painon sahaaminen, jojo-ilmiö, on kiusallisen tuttu laihduttamisen lieveilmiö. Suomalaisessa Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa arvioitiin, että 30 % naisista ja 20 % miehistä on jojotellut ainakin kerran painonsa alas ja takaisin ylös vähintään 5 kg verran. Useammin kuin kolmesti laihdutelleita oli noin 10 % molemmista sukupuolista.

Nuorten ja normaalipainoisten laihduttaminen

Laihduttaminen ei ole vain aikuisten ja ylipainoisten ajatuksissa. Varsinkin tytöillä paineet ’tulla hyväksi laihduttajaksi’ ovat suuret jo nuorena. Hoikkuudesta, lihomisen pelosta, ruoista, liikunnasta, erilaisista laihdutusmenetelmistä, -pillereistä ja -opeista keskustellaan tyttöporukoissa tottuneesti. Suurimmalla osalla tytöistä ei ole liikaa painoa, ei ainakaan niin paljon, että sitä olisi syytä ruveta teini-ikäisenä laihduttamaan. Ympäristön todellisten tai kuviteltujen paineiden alla monet nuoret ja normaalipainoiset kuitenkin aloittavat painontarkkailun. Vaarallisinta laihduttaminen on silloin, kun se osana kypsymätöntä ja poukkoilevaa elämäntapaa kietoo ympärilleen vyyhden, jossa ulkoisen kauneuden tavoittelu syö sisäistä kehittymistä ja pahimmillaan johtaa syömishäiriöön.

Laihduttelu lihottaa

Sen lisäksi, että laihduttaminen provosoi häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä, se saattaa paradoksaalisesti pitkän päälle lihottaa. Jojottelijat ovat todennäköisesti niitä, jotka päätyvät kaikkein lihavimmiksi, ja väitetään, että he olisivat saattaneet välttyä lisälihomiselta, jos olisivat ajoissa lopettaneet laihduttelun.

Väite laihduttelun lihottavasta vaikutuksesta näyttää pitävän paikkansa myös silloin, jos alkupaino on normaali ja vaikka elämäntapa olisi urheilullinen. Äskettäin julkaistiin nimittäin kiinnostava tutkimus suomalaisista eliittitason urheilijoista, lähes 2000 huippukuntoisesta miehestä, jotka ovat edustaneet maatamme kansainvälisissä urheilukisoissa vuosina 1920-1965. Nämä miehet ovat nyt jo yltäneet eläkeikään, ja heidän painotiedoistaan on olemassa seuranta koko aikuisiältä. Kukaan heistä ei luonnollisestikaan ollut lihava aktiivivuosinaan.

Urheilijat jaettiin kahteen ryhmään: 1) painijoihin, nyrkkeilijöihin ja painonnostajiin, joilla lajivaatimuksena oli alhainen kilpailupaino, ja joilla oli näin ollen useita laihdutusrupeamia kisoja edeltäen ja 2) muiden lajien edustajiin (hiihto, jääkiekko, jalkapallo jne.), joilla ei ollut painovaatimuksia. Lisäksi valittiin 800 miehen verrokkijoukko, joilla ei ollut urheilutaustaa. Tulokset olivat hämmästyttävät: kaikkein eniten lihoivat ykkösryhmäläiset, eli jojo-urheilijat. He olivat kuusikymppisinä kaksi kertaa todennäköisemmin lihavia kuin verrokkimiehet, jotka eivät olleet urheilleet, mutta eivät myöskään laihdutelleet. Hoikimpina pysyivät kestävyysurheilijat, jotka olivat tasaisessa, alhaisessa painossa koko aikuisikänsä, liikkuen, mutta laihduttamatta.

On se niin väärin!

On tietenkin kertakaikkinen vääryys, jos laihduttelulla on noin päinvastainen vaikutus. Epäreilua, jos juuri ne, jotka kaikkein eniten yrittävät ja kerta toisensa jälkeen lannistumatta ryhdistäytyvät, lihoisivat kaikkein eniten! Tämä provokatorinen väite on jokaisen mahdollista omalla kohdallaan todistaa vääräksi.

Jojottelun saa poikki kun päättää jättää laihduttelun kokonaan tai päättää, että tällä kertaa laihdutetaan viimeistä kertaa elämässä.

Mikä avuksi kierteen katkaisussa?

Jojottelussa on kyse elimistön itsepintaisesta pyrkimyksestä säilyttää korkea paino ja ihmisen yhtä itsepintaisesta taistelusta painoa vastaan. Luonto on laatinut kehon taitavaksi. Elimistöllä on sata eri tapaa palauttaa paino: ruokahalun, liikunnan ja aineenvaihdunnan säätelyn kokonaisuus on niin monimutkainen, ettei älykkäinkään ihminen kykene tunnistamaan itsessään kaikkia niitä tekijöitä, jotka johtavat painon palautumiseen. Paljon on kuitenkin tehtävissä:

  • Kaiken A ja O on lihaskudoksen säästäminen
  • Aktiivinen lihaskudos ylläpitää vilkasta aineenvaihduntaa (joka muuten latistuu laihduttaessa)
  • -Lihaskudos säästyy, kun 1) painonlaskuvauhti on maltillinen, 2) liikkuu ahkerasti ja 3) syö runsasproteiinisia ruokia laihdutuksen aikana
  • Jos laihtuu 10 kg, pitää elää kuten 10 kg kevyempi ihminen elää
  • Pienempi kone tarvitsee vähemmän polttoainetta
  • 10 kg laihduttaminen vähentää energiantarvetta noin 300-400 kcal
  • Tällöin ’laihdutusruokavaliosta’ tulee pysyvä ruokavalio
  • Pysyvä painonpudotus vaatii pysyviä elämäntapamuutoksia
  • Koskaan ei voi palata entiseen – tai jos palaa, painokin palaa
  • Jos haluaa yhtään löysätä syömisissä, pitää liikkua enemmän
  • Painoa pitää seurata tiiviisti, noin 2 kertaa viikossa
  • Jos paino uhkaa nousta, punnitukset jopa päivittäin
  • Jos huomaa pienenkin painonnousun, kannattaa tehdä pikainen ryhtiliike
  • Varoaika kestää vuosia
  • Lipsahdus ei ole repsahdus. Jos paino vähän nousee, kyseessä ei ole lopullinen epäonnistuminen eikä syy heittää pyyhkeitä kehiin
  • Itseään on turha ruoskia asioista, jotka olisi voinut tehdä toisin
  • Joka päivälle voi hakea esimerkkejä niistä asioista, jotka ovat tänään onnistuneet hienosti
  • Jos paino uhkaa palata tai jos muuten vain kaipaat kannustusta, hae apua, kirjoita keventäjien chattipalstalla asiantuntijoille tai muille keventäjille (jotka ovat mitä parhaimpia asiantuntijoita)

Kaikki voivat onnistua, sinäkin, juuri tällä laihdutuskerralla, joka olkoon oleva se viimeinen!

Kirsi Pietiläinen

Kirsi Pietiläinen, lääkäri

Kirsi Pietiläinen on lääkäri, lihavuustutkija ja apulaisprofessori Helsingin Yliopiston lihavuustutkimusyksikössä. Kirsillä on pitkä ja monipuolinen käytännön kokemus ylipainon ja lihavuuden hoidosta. Kirsi toimi Keventäjien asiantuntijana vuosina 2006-2015.

  • Syömisen hallinta = painonhallinta?

    Syömiseen liittyvien kysymysten kanssa mennään usein viettien ja tapojen vallassa: syödään kun ehditään, syödään kun on ruoka-aika, syödään kun syöminen nyt sattui tulemaan mieleen (ja se tulee mieleen usein) jne. Näyttää kuitenkin siltä, että varsinkin...
  • Miksi 1500 kcal on Keventäjissä ravintoaineiden näkökulmasta alin suositeltu energiansaanti ?

    Keventäjissä 1500 kalorin rajaa pidetään määränä, joka on ravintoaineiden suhteen turvallinen jos syö täysipainoisesti ja harrastaa liikuntaa suosituksen mukaisen vähimmäismäärän. Tavallista ruokaa syöden alle 1500 kilokalorin energiansaanti on näillä reunaehdoilla todella vähän, sillä ilman erityistä...
  • Kannattaako ikääntyvän keventää?

    Väestötasolla painoindeksi suurenee miehillä noin 65-vuoteen saakka, naisilla hieman myöhempään ikään. Vyötärön ympärysmitta suurenee myös iän mukana ja suureneminen jatkuu painoindeksiin verrattuna vanhempaan ikään. Tämä selittynee sillä, että painoindeksiin vaikuttaa rasvan lisäksi lihaskudoksen määrä, joka...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest