Eri maissa tehdyissä tutkimuksissa monet naiset uskovat, että hormonipillerit lihottavat. Esimerkiksi englantilaisista naisista noin 70 prosenttia, pohjois-amerikkalaisista puolet ja ranskalaisista ja saksalaisista kolmasosa ajattelee, että hormonipillerit nostavat painoa.

Näyttöä hormonipillereiden paino nostattavasta vaikutuksesta ei kuitenkaan ole saatu. Sekä hedelmällisessä iässä olevien naisten käyttämistä e-pillereistä että vaihdevuosi-ikäisten hormonikorvaushoidoista on tehty kattava tietokantakatsaus (Cochrane), jossa on systemaattisesti käyty läpi kaikki asiaa koskettelevat tieteelliset julkaisut. Kummankaan ikäryhmän hormonipillereiden käytön ei ole merkittävästi katsottu vaikuttavan painoon. Ruokahaluun pillereillä voi olla jonkin verran vaikutusta yksilöllisesti.

Kuukautiskierto ja ruokahalu

Monet naiset kokevat, että ennen kuukautisia ruokahalu on lisääntynyt, elimistöön kertyy nestettä ja vatsa pömpöttää. Naiset raportoivatkin syövänsä enemmän ennen kuukautisia kuin niiden jälkeen. On tehty tutkimuksia, joissa on osoitettu, että myös ahmimishäiriöt yleistyvät ennen kuukautisia ja laantuvat, kun kuukautiset ovat ohi. Toiset naiset näyttävät olevan herkempiä tälle ominaisuudelle. Vaikka hiilihydraattihimo on yleisin kuvattu syömisen häiriintymistyyppi, arvellaan, että samassa kyydissä menee myös enemmän rasvaa ja proteiinia eli ruokaa yleensäkin. Paino ei kuitenkaan välttämättä juuri nouse, sillä energian kulutuskin hieman lisääntyy ennen kuukautisia.

Naisille, jotka kärsivät kuukautisia edeltävästä turvotuksesta ja ruokahalun lisääntymisestä suositellaan liikuntaa. Se parantaa mielialaa ja kehon hyvinvointia ja kohentaa itsetuntoa.

Vaihdevuosien painonnousu

Monet naiset kokevat, että paino nousee herkästi vaihdevuosissa. Tälle on tullut tukea myös tutkimuksista, mutta oikeastaan paino nousee samaa vauhtia jo ennen vaihdevuosia. Ikääntyessä tuleva paino on kuitenkin valitettavasti suurimmaksi osaksi rasvaa. Vaikka useimmiten painonnousun myötä myös lihaskudoksen määrä kasvaa, näin ei näytä käyvän vaihdevuosia ylittävälle naiselle. On todettu, että keskimääräinen painonnousu olisi noin puoli kiloa vuodessa. Vaihdevuosien aikana paino alkaa kertyä vyötärönseutuun ja onkin havaittu, että naishormonituotannon hiipuessa rasva pakkautuu yhä enemmän miesmäisesti keskivartalon seutuun. Myös sokeritaudin esiasteet ja kolesterolihäiriöt lisääntyvät tällaisen painonkertymän myötä.

Keski-ikäisen naisen laihdutus

Koska erityisesti iän karttuessa naisilla lihasmäärä uhkaa vähentyä suhteessa lisääntyvään ja keskikeholle jakautuvaan rasvaan, liikunta on ehdottoman tärkeä osa jokaista painonylläpito- tai pudotusyritystä. Liikunta ja erityisesti voimaharjoittelu vahvistaa lihasmassaa ja virkistää lihaksien aineenvaihduntaa. Lisäksi tiedetään, että reipas liikunta polttaa rasvaa vatsaontelon sisältä.

Jojolaihduttaminen on erityisen haitallista vaihdevuosia eläville. Kun jojoilee, lihakset vähentyvät jokaisella laihdutuskerralla, ja kun paino nousee takaisin, se tulee takaisin nimenomaan rasvana. Tällöin vaarana on entisestään rasvoittuva keho, jossa painoa on kyllä, mutta lihakset ovat pienet ja tehottomat. Tällaisen kehon aineenvaihduntaa on hyvin pieni ja paino uhkaa nousta pienestäkin ruokamäärästä. Lisäpulmana jatkuvasti laihduttaville naisille kehittyy usein luukato.

Ei kuitenkaan kannata antaa periksi, vaan lisätä lihaksia ja luita vahvistavaa liikuntaa. Vaikka paino ei laskisikaan, se ei ainakaan lähde niin nopeasti nousuun ja mieliala sekä yleinen hyvinvointi paranee.

Mikael Fogerholm

Mikael Fogerholm, ravitsemustieteen professori, ETT

Mikael Fogelhom on Suomen tunnetuimpia ravitsemuksen asiantuntijoita. Hän on Helsingin Yliopiston ravitsemustieteen professuurin ohella aktiivinen yhteiskunnallinen ravitsemusvaikuttaja. Mikael harrastaa kestävyysliikuntaa ja pianonsoittoa. Mikael toimi Keventäjien asiantuntijana vuosina 2006-2015.

  • Nukkumalla paino hallintaan?

    Nukkuessa ei kulu paljon energiaa, joten runsaan nukkumisen luulisi edistävän lihavuutta – eikö tämä ole ihan luonnollista? Asia onkin päinvastoin, sillä univaje saa syömään enemmän. Tutkimukset kertovat ihan kummia: etenkin lapsilla, nuorilla ja työikäisillä vähiten...
  • Raskaus ja imetys – avoin ikkuna uusille elintavoille

    Raskauden ja imetyksen aikana ei laihduteta, mutta terveistä elämäntavoista on silti syytä pitää huolta. Jopa noin puolella lihavista naisista lihavuus on alkanut raskauksista, joten syytäkin elämäntapojen tarkkailuun on. Raskaus ja imetys ovat elämänvaiheita, jolloin kiinnostus...
  • Painanko liikaa?

    Huomattava osa - joidenkin arvioiden mukaan jopa puolet - suomalaisista on huolissaan omasta painostaan ja haluaisi laihtua. Liika paino lisää pitkäaikaissairauksien vaaraa sekä heikentää fyysistä toimintakykyä ja usein myös elämänlaatua, joten huoli saattaa olla ihan...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest