Keski-ikäinen, nyt kannattaa toimia! Tutkimus lupaa pitkäaikaista hyötyä

Kirjoittaja Laura Paavola

Tuore Helsingin yliopiston tutkimus tuo toivoa kaikille, jotka pohtivat painonhallintaa keski-iässä. Tutkimuksen mukaan jo noin 6 %:n painonpudotus varhaiskeski-iässä, ja sen pitäminen, voi tuoda merkittäviä terveyshyötyjä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Eikä siihen tarvita leikkauksia tai lääkkeitä, vaan tavallisia elintapamuutoksia.

Pienikin muutos painossa voi lisätä elinvuosia

Tutkijat seurasivat 23 000 suomalaisen ja britin terveyttä jopa 35 vuoden ajan. Tulokset osoittavat, että painonpudotus ja sen ylläpito auttoi paitsi ehkäisemään tyypin 2 diabetesta, myös vähentämään riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, keuhkosairauksiin ja jopa syöpiin.

”Elintavoilla toteutetun painonhallinnan hyödyistä puhutaan paljon, vaikka diabeteksen välttämistä lukuun ottamatta tutkimuksissa on ollut yllättävän vaikeaa osoittaa muita terveyshyötyjä”, professori emeritus Timo Strandberg huomauttaa.

Elintapojen muutoksilla saavutetulla painonpudotuksella voidaan saada merkittäviä terveyshyötyjä vuosikausiksi, eikä siihen tarvita kirurgiaa tai lihavuuslääkkeitä.

Hänen johtamansa tutkimus paikkaa nyt tätä aukkoa.

”Toivon, että tutkimustulokset valavat ihmisten uskoa siihen, että he voivat elintapojaan muuttamalla saada merkittäviä terveyshyötyjä ja jopa enemmän elinvuosia. Tämä on erityisen tärkeää nykyään, kun yhä useammat ihmiset ovat ylipainoisia verrattuna aikaan, jolloin tutkimusaineistojamme alettiin kerätä 35 vuotta sitten.”

Tutkimus vahvistaa myös sen, että terveyden kannalta olisi parasta, että painoindeksi (BMI) säilyisi koko eliniän alle 25:ssä.

Tutkimus julkaistiin JAMAn, Yhdysvaltain lääkäriyhdistyksen lehden, avoimessa julkaisussa https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2834426

  • Tämä arkinen valinta on neljä kertaa tehokkaampi kuin kävely

    Pyöräily on jopa neljä kertaa energiatehokkaampaa kuin kävely ja tuntuu silti yhtä helpolta. Se säästää kehoa, vie pidemmälle ja tarjoaa samalla merkittäviä terveys- ja arkihyötyjä. Tuore tutkimus ja biomekaniikan asiantuntijoiden analyysi osoittavat, että pyöräily ei...
  • flunssainen nainen sohvalla niistämässä

    Flunssakausi on käynnistynyt: Näin lääkäri ehkäisisi itse flunssaa

    Tavallista flunssaa kiertää Suomessa koko ajan. Virukset leviävät kuitenkin syksyllä innokkaammin ja loppuvuodesta käynnistyy tyypillisesti myös influenssakausi. "Terve aikuinen sairastaa monta flunssaa vuodessa. Lasten osalta on vielä ihan normaalia, että alle kolmevuotias on kahdeksan kertaa...
  • Superhelppo ja herkullinen! Kolmen aineksen terveellinen juustokakku sulaa suuhun

    Kolmen aineksen terveellinen cheesecake osoittaa, että kevyemmätkin jälkiruoat voivat olla herkullisia. Ja sen valmistus sopii aloittelijoillekin! Juustokakku on monen suosikkijälkiruoka, mutta usein siihen liittyy runsas määrä sokeria, kermaa ja voita. Ne tekevät siitä herkullisen, mutta...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

Käsi pitelee vaaleanpunaista ja vaniljanväristä jäätelötuuttia aurinkoisella kadulla.