Painonhallintaa pillereillä? – testissä vihreä kahvi -kapselit

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Syksy on laihdutustuotteiden kulta-aikaa. Bikinit ovat ehtineet kesän aikana puristua pieniksi, ja töihin ja ruodulliseen rytmiin on palattava. Syksyllä onkin luontevaa ottaa itseään niskasta kiinni ja paino hallintaan. Joillain se tarkoittaa sitoutumista kuntokeskuksen jäseniksi, toisilla ruokavalion rukkausta, ja kolmannet toivovat saavansa edes pientä lisäapua pilleripurkista.

Hiljattain silmääni pistänyt laihdutustuote ovat vihreä kahvi -kapselit. Suurin osa on varmasti kuullut vihreästä teestä, mutta tuskin vihreästä kahvista. Vihreä kahvi on paahtamatonta kahvia. Kun kahvipapuja ei paahdeta, niiden sisältämät antioksidantit (tärkeimpänä klorogeenihappo) säilyvät parhaiten. Klorogeenihapolla on väittämien mukaan suotuisa vaikutus painonpudotukseen. Klorogeenihappo auttaa tasaamaan verensokeria sekä hillitsemään napostelun halua.

Eri valmistajat myyvät vihreää kahvia hieman eri nimillä ja vaihtelevilla sisällöillä. Kofeiinia ei ole missään vihreä kahvi -kapseleissa tai sitä on hyvin vähän. Joissain vihreä kahvi -kapseleissa on itse kahvin lisäksi lisäksi guaranaa, lingzhiä, ruusunmarjaa ja soijaa. Luonnon oman kofeiinin, guaranan sanotaan nopeuttavan aineenvaihduntaa ja antavan lisäenergiaa. Lingzhiä, eli kiinalaista reishi-sientä kiitellään siitä, että se pitää kolesterolin hallinnassa sekä vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmiä.

Selailin verkon keskustelupalstoja ja blogeja vihreää kahvia silmällä pitäen ja huomasin, että ihmiset ovat tilailleet kapseleita suurten lupausten toivossa. Kuukaudessa paino voi kuulemma pudota pelkän vihreän kahvin avulla jopa 5-10 kg. Osa käyttäjistä väitti painonpudotusta tapahtuneenkin. Tyypillinen laihdutustuote tyypillisen markkinoinnin kuorruttamana. Tuotetta on aivan pakko testata!

Suuntasin koneen ääreltä luontaistuotekauppaan ja ostin purkillisen vihreä kahvipapu- uutekapseleita. Pakkauksen mukaan kapselit sisältävät pelkästään vihreää kahvia, eivät eläinperäisiä ainesosia, sokeria, soijaa, gluteenia, hiivaa tai laktoosia. 39,90 euroa maksaneessa purkissa on 150 kapselia, ja annostus on aikuisille 1-2 kapselia, 2 kertaa vuorokaudessa. Puteli siis riittää vähintään 5 viikon kuuriin. Myyjä mainitsi, että purkit viedään käsistä ja moni ostaa jo kolmatta purkkiaan. Sain myös tietää, että muun muassa miljoonasta ruususta laulanut, venäläinen viihdelaulaja Alla Pugatšova laihdutti kuulemma yli 50 kg kyseisten kapseleiden avulla. Pieni surffailu netissä myöhemmin paljasti tosin, että Pugatšova on laihtunut milloin minkäkin kuurin ja valion avulla, riippuen sivustosta ja sen tuottajasta…

Söin vihreä kahvi -kapseleita maksimisuositusmäärän, 4 viikon ajan. Pidin ruokavalioni ennallaan, sillä vihreän kahvin luvattiin laihduttavan ilman ruokavalion muuttamista. En laihtunut grammaakaan, en myöskään lihonut.

Asiantuntijalääkäri Kirsi Pietiläinen ei hämmästellyt lopputulosta. Päinvastoin. Kirsi listasi tyypillisen humpuukituotteen piirteet, ja huomasimme, että kahvipapu-kapselit solahtavat kriteereihin melko hyvin. Hälytyskellojen pitäisi soida, kun:

–  Tuotetta mainostetaan vaikein tieteellisin termein. Vihreän kahvin kohdalla tällainen termi on vaikuttava ainesosa, klorogeenihappo. Väitettä klorogeenihapon ”tutkitusta, suotuisasta vaikutuksesta painonhallintaan” ei todisteta mitenkään. Antioksidanttina klorogeenihappo voi toki piristää ja mahdollisesti hieman kiihdyttää aineenvaihduntaa (vihreän teen sisältämän katekiinin tavoin), mutta ihmelaihduttajaksi siitä ei ole.

–  Tuotteen luvataan vähentävän nälän tunnetta. Jos jokin yksittäinen ainesosa vähentäisi radikaalisti nälän tunnetta, maailmassa ei olisi ylipaino-ongelmaa.

–  Tuotteen väitetään tasoittavan verensokeria ja hidastavan sokerin imeytymistä ravinnosta elimistöön. Kirsin mukaan terveen ihmisen verensokeri ei ensinnäkään heittele niin, että sitä pitäisi erikseen kapseleilla tasoittaa. Myöskään sokerin imeytymistä ei voi pillereillä estää!

–  Tuotteen puolesta puhuu todistajia, usein tunnettuja sellaisia, kuten tässä tapauksessa Alla Pugatšova.

Vihreä kahvi -kapseleiden puolesta täytyy loppuun kuitenkin todeta, että toki niillä saattaa olla jollekin psykologinen, tsempparin rooli. Jos laihdutuksen käynnistys vaatii uskon kapseleiden mahtiin, kysymys kuuluu, onko pilleripurkin raottaminen sitten niin vaarallista? Asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Kirsi muistutti, että kaikki markkinoiden laihdutuspillerit eivät ole ensinnäkään vaarattomia. Ihmiset jaksavat usein syödä niidä vain yhden purkin verran, jolloin mahdolliset haittavaikutukset jäävät (onneksi) huomaamatta. Mahdollisia ikäviä sivuvaikutuksia olennaisempaa on kuitenkin kenties se, kelle kiitos laihtumisesta kuuluu. Jos paino putoaa, siitä kuuluu täysi kunnia itselle. Miksi siis antaa krediitit pillereille, kun onnittelun oikea kohde löytyy peilistä?

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

Lue lisää


Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest