Chilin ystäville on nyt aimo annos hyviä uutisia! Tutkimuksissa tulisen ruoan on todettu muun muassa pidentävän elinikää sekä tehostavan aineenvaihduntaa.
Chili saa suun polttamaan, hien nousemaan pintaan ja joskus nenänkin vuotamaan.
Näiden tuttujen tuntemusten taustalla on kapsaisiini, chilipaprikoiden tulisuudesta vastaava yhdiste.
Kapsaisiinin vaikutuksia elimistössä on tutkittu runsaasti, ja tulokset ovat kiinnostavia.

Tulisen ruoan syöminen on yhdistetty muun muassa sydänterveyteen, aineenvaihduntaan ja jopa pidempään elinikään.
Sydän- ja verisuonitautien riski pieneni merkittävästi
Eräässä lähes 23 000 aikuista seuranneessa tutkimuksessa chiliä vähintään neljä kertaa viikossa syöneillä havaittiin jopa 34 prosenttia pienempi riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin.
Erityisen kiinnostavia tuloksia saatiin sydänsairauksien ja aivoverenkiertohäiriöiden kohdalla.

Tutkimus ei kuitenkaan osoita, että chili itsessään pidentäisi elinikää.
Havaintojen taustalla saattaa olla useita tekijöitä, mutta yksi kiinnostuksen kohteista on chilin sisältämä kapsaisiini.
Kapsaisiinin on tutkimuksissa havaittu vaikuttavan muun muassa verisuonten toimintaan, aineenvaihduntaan ja elimistön tulehdusreaktioihin.
Nämä vaikutukset voivat osaltaan selittää, miksi tulisen ruoan säännöllinen syöminen on yhdistetty parempaan sydänterveyteen ja pienempään ennenaikaisen kuoleman riskiin.
Pieni sysäys aineenvaihdunnalle
Painonhallinnan näkökulmasta chilin kapsaisiinin kiinnostavimpia ominaisuuksia on sen yhteys energiankulutukseen.
LUE MYÖS: 3 merkkiä siitä, että aineenvaihduntasi on hidastunut
Kapsaisiini aktivoi elimistön lämpöä aistivia reseptoreita ja lisää hetkellisesti lämmöntuotantoa eli termogeneesiä.
Tällöin elimistö käyttää energiaa lämmön tuottamiseen.
Tutkimuksissa kapsaisiinin on havaittu voivan vaikuttaa myös rasvojen käyttämiseen energianlähteenä sekä ruokahalun säätelyyn.

Se saattaa siten hieman lisätä energiankulutusta ja vähentää syödyn ruoan määrää.
Vaikka vaikutukset ovat verrattain pieniä, eikä chilin lisääminen ruokaan yksinään pudota painoa, tuliset mausteet voivat kuitenkin olla kiinnostava lisä keventäjän ruokavalioon.
Vaikutuksia myös sydämeen ja suolistoon
Kapsaisiinin on havaittu vaikuttavan myös verisuonten toimintaan. Se voi edistää typpioksidin tuotantoa, joka auttaa verisuonia rentoutumaan.
Lisäksi tulisen ruoan käyttöä on tutkimuksissa yhdistetty suotuisiin veren rasva-arvoihin.
Myös suolistosta on saatu kiinnostavia havaintoja.
Kapsaisiini saattaa vaikuttaa suolistomikrobiston koostumukseen ja edistää sellaisten bakteerien toimintaa, jotka tuottavat suolistolle hyödyllisiä lyhytketjuisia rasvahappoja.

Tätä kautta vaikutukset voivat ulottua myös elimistön matala-asteiseen tulehdukseen.
Enemmän ei ole aina parempi
Chiliä ei kuitenkaan tarvitse alkaa lusikoida joka aterialle terveyshyötyjen toivossa.
Tulinen ruoka voi pahentaa esimerkiksi närästystä ja aiheuttaa herkkävatsaisille vatsakipuja, turvotusta tai ripulia.
LUE MYÖS: 14 tutkittua tapaa tehostaa rasvanpolttoa
Jos tulinen ruoka sopii omalle vatsalle, sillä vi herkutella mielin määrin.
Rakastatko tulista ruokaa? Sillä voi olla yllättävä vaikutus painonhallintaan
Chilin ystäville on nyt aimo annos hyviä uutisia! Tutkimuksissa tulisen ruoan on todettu muun muassa pidentävän elinikää sekä tehostavan aineenvaihduntaa. Chili saa suun polttamaan, hien nousemaan pintaan ja joskus nenänkin vuotamaan. Näiden tuttujen tuntemusten taustalla...Tutkimus: Tee tämä treeni kerran viikossa – vyötärö kapenee ja rasva palaa
Jo yksi tehokas kävelytreeni viikossa voi auttaa vähentämään kehon rasvamäärää ja kaventamaan vyötärönympärystä. Jos liikunnalle on vaikea löytää aikaa useana päivänä viikossa, tuore tutkimus tarjoaa kannustavia uutisia. Hongkongin yliopiston tutkijat havaitsivat, että 75 minuutin reipas...Superhelppo omenamehu syntyy tehosekoittimessa – tarvitset vain 2 raaka-ainetta
Omenoita kertyy loppukesästä helposti enemmän kuin ehtii syödä. Yksi herkullinen tapa hyödyntää satoa on itse tehty omenamehu, johon et tarvitse mehustinta, mehumaijaa tai edes lisättyä sokeria. Kotitekoinen omenamehu onnistuu lähes vaivatta tavallisessa tehosekoittimessa. Tarvitset vain...