Nukut mielestäsi riittävästi, mutta aamulla väsyttää ja iltapäivällä tekisi mieli rojahtaa sohvalle? Jatkuvan väsymyksen taustalla eivät aina ole liian lyhyeksi jääneet yöunet.
Jokaisella on päiviä, jolloin energia on vähissä. Jos väsymys kuitenkin jatkuu viikosta toiseen, kannattaa pysähtyä miettimään, mistä se voisi johtua.
Healthlinen mukaan jatkuvan väsymyksen taustalla voi olla useita tekijöitä, joista osaan voi vaikuttaa melko yksinkertaisilla arjen muutoksilla.
1. Nukut tarpeeksi, mutta et välttämättä hyvin

Pelkkä sängyssä vietetty aika ei kerro unen laadusta.
Vaikka nukkuisit seitsemän tai kahdeksan tuntia, katkonainen tai muuten huonolaatuinen uni voi jättää olon väsyneeksi.
Tee näin:
Pyri mahdollisimman säännölliseen unirytmiin ja rauhoita ilta ennen nukkumaanmenoa.
Jos nukut riittävästi mutta heräät jatkuvasti väsyneenä, syy kannattaa selvittää.
2. Ruokavaliosta puuttuu jotain olennaista

Myös ravintoaineiden puutokset voivat näkyä jatkuvana väsymyksenä. Väsymykseen on yhdistetty esimerkiksi raudan sekä tiettyjen B-vitamiinien puutoksia.
Energia voi olla vähissä myös siksi, ettei päivän aikana syö riittävästi tai ruokavalio on kovin yksipuolinen.
Painonpudotuksessa liian tiukka energiansaannin rajoittaminen voi näkyä väsymyksenä ja heikentyneenä treenitehona.
Tee näin:
Huolehdi riittävästä ja monipuolisesta syömisestä myös painoa pudottaessa.
LUE MYÖS: Yli 40-vuotias? Lisää nämä 5 ruokaa lautaselle ja voi paremmin
Jos epäilet ravintoainepuutosta, sitä ei kannata lähteä korjaamaan summamutikassa ravintolisillä, vaan asia on hyvä selvittää terveydenhuollossa.
3. Kahvia kuluu liikaa

Kun väsyttää, ensimmäinen ratkaisu on monelle kahvikuppi.
Runsas kofeiinin käyttö voi kuitenkin muodostaa kierteen.
Jos kofeiini häiritsee yöunta, seuraavana päivänä väsymys houkuttelee turvautumaan siihen uudelleen.
LUE MYÖS: Juotko kahvin heti herättyäsi? Näin se vaikuttaa elimistöösi
Tee näin: Tarkkaile sekä kofeiinin kokonaismäärää että kellonaikaa. Jos uni on heikkoa, kokeile vähentää kahvia ja jättää kofeiinipitoiset juomat pois loppupäivästä.
4. Juot liian vähän vettä

Väsymys voi olla myös merkki siitä, ettei nestettä ole tullut juotua riittävästi.
Nestehukka voi näkyä väsymyksen lisäksi esimerkiksi keskittymisen ja suorituskyvyn heikkenemisenä.
Tee näin:
Juo tasaisesti päivän mittaan sen sijaan, että yrittäisit paikata vähäistä juomista illalla.
Vesipullon pitäminen työpöydällä tai mukana liikkeellä tekee muistamisesta helpompaa.
5. Liikut liian vähän

Kun olo on väsynyt, liikkuminen saattaa olla viimeinen asia, jota tekee mieli.
Vähäinen aktiivisuus voi kuitenkin olla yksi vetämättömän olon taustalla olevista tekijöistä.
Liikkumisen ei tarvitse tarkoittaa rankkaa treeniä. Samalla arkiliikkeen lisääminen kasvattaa päivän aktiivisuutta ja tukee painonhallintaa.
Tee näin:
Aloita pienestä. Lähde esimerkiksi 10 minuutin kävelylle, valitse portaat tai nouse säännöllisesti työpisteeltä jaloittelemaan.
Kun liikkumisesta tulee osa arkea, määrää on helpompi kasvattaa vähitellen.
6. Stressi kuluttaa voimavaroja

Pitkittynyt stressi voi väsyttää sekä fyysisesti että henkisesti.
Jos keho ja mieli ovat jatkuvasti kuormittuneita, palautuminen voi jäädä puutteelliseksi.
Tee näin:
Mieti, löytyykö päivästä aidosti palauttavia hetkiä.
Kevyt liikunta, ulkoilu, riittävä uni ja rauhalliset hetket ilman jatkuvia ärsykkeitä voivat auttaa palautumisessa.
LUE MYÖS: 8 yrttiteetä, jotka voivat auttaa uneen, vatsavaivoihin ja stressiin
Jos stressi on voimakasta tai pitkittynyttä, apua kannattaa hakea.
Lähde: Healthline
Näin teet makaronilaatikosta kevyemmän ilman, että maku kärsii
Rakastetusta makaronilaatikosta saa helposti kevyemmän ja ravitsevamman ilman, että tuttu maku kärsii. Testaa reseptiä jo tällä viikolla. Makaronilaatikko on edullinen, helppo ja koko perheelle maistuva ruoka. Perinteisessä versiossa pääosassa ovat makaroni ja jauheliha, mutta reseptiä...Nostatko tarpeeksi raskaita painoja? Yksinkertainen testi paljastaa sopivan kuorman
Painon sopivuutta ei tarvitse arvioida pelkkien kilojen perusteella. Toistojen määrä kertoo nopeasti, onko kuorma kevyt, kohtalainen vai raskas. Kuinka painavia painoja kuntosalilla pitäisi käyttää? Kysymykseen ei ole yhtä kaikille sopivaa vastausta, sillä raskas paino tarkoittaa...Tässä syy, miksi kävelylle kannattaa lähteä juuri aamulla
Kävely tekee hyvää mihin aikaan tahansa, mutta aamulla siitä voi saada yhden erityisen lisähyödyn. Aamukävelyllä yhdistyvät kaksi hyvinvointia tukevaa asiaa, eli liike ja päivänvalo. Lenkin aikana keho aktivoituu samalla, kun silmien kautta saatu valo viestittää...