Syötkö päivän ateriat 9 tunnin sisällä? Dementiariski voi pienentyä

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Sillä milloin syöt, saattaa olla yllättävää merkitystä aivojen terveydelle.

Terveellisestä ruokavaliosta puhuttaessa huomio kiinnittyy yleensä ruoan laatuun ja määrään.

Viime vuosina tutkijoita on kuitenkin alkanut kiinnostaa yhä enemmän myös se, mihin aikaan päivästä syömme ja kuinka pitkälle ajalle päivän ateriat jakautuvat.

Tuoreessa, Neurology Open Access -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin aikarajoitettua syömistä, jossa kaikki päivän ateriat nautitaan tietyn aikaikkunan sisällä.

Kun syöminen rajattiin korkeintaan yhdeksään tuntiin päivässä, tutkimuksessa havaittiin kiinnostavia muutoksia muun muassa muistissa, oppimisessa ja ongelmanratkaisukyvyssä.

Ateriat syötiin korkeintaan 9 tunnin sisällä

Kuusi kuukautta kestäneeseen tutkimukseen osallistui 47 iältään 50–79-vuotiasta naista, joilla oli ylipainoa tai lihavuutta.

Ateriarytmi. Salaattilounas, vieressä kello.

Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä söi päivän ateriansa tavalliseen tapaansa, kun taas toinen rajasi kaiken syömisen korkeintaan yhdeksän tunnin aikaikkunaan.

Jos päivän ensimmäinen ateria nautittiin esimerkiksi kello 9, päivän viimeinen ateria syötiin siis viimeistään kello 18.

Molempia ryhmiä ohjeistettiin lisäksi vähentämään päivittäistä energiansaantiaan noin 500 kilokalorilla.

Muisti ja oppiminen paranivat

Kuuden kuukauden jälkeen molemmat ryhmät olivat pudottaneet painoa suunnilleen yhtä paljon, mutta ryhmien välillä havaittiin kuitenkin kiinnostava ero kognitiivisissa toiminnoissa.

LUE MYÖS: Tämä on paras pähkinä verenpaineelle – joko syöt?

Aikarajoitettua syömistä noudattaneilla havaittiin tutkimuksen aikana paranemista muun muassa muistissa, oppimisessa ja ongelmanratkaisukyvyssä.

Tulos viittaa siihen, että syömisen ajoituksella saattaa olla merkitystä muullekin kuin painonhallinnalle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Miksi syömisen ajoituksella voisi olla merkitystä?

Aikarajoitetun syömisen mahdollisia hyötyjä on selitetty muun muassa sillä, että säännöllinen syömisrytmi voi tukea elimistön vuorokausirytmiä ja aineenvaihduntaa.

Vanhempi nainen syö omenalohkoa.

Aivojen terveyteen vaikuttavat monet samat tekijät, jotka ovat yhteydessä aineenvaihdunnan ja sydän- ja verisuoniterveyden kanssa.

Tutkimus ei kuitenkaan vielä kerro tarkasti, mistä havaitut muutokset johtuivat.

Ei tarkoita, että 9 tunnin syömisikkuna ehkäisisi dementiaa

Tuloksiin kannattaa suhtautua maltillisesti.

Tutkimukseen osallistui vain 47 henkilöä, joten kyseessä oli varsin pieni tutkimus. Lisäksi kaikki osallistujat olivat 50–79-vuotiaita naisia, joilla oli ylipainoa tai lihavuutta.

Tuloksia ei siksi voi suoraan yleistää kaikkiin.

LUE MYÖS: Mitä kehossasi tapahtuu, jos syöt joka päivä samoja ruokia – vaikka ne olisivat terveellisiä?

Tutkimus ei myöskään osoita, että yhdeksän tunnin syömisikkuna ehkäisisi dementiaa tai Alzheimerin tautia. Sen sijaan tulokset antavat aihetta tutkia tarkemmin, voisiko aterioiden ajoituksella olla vaikutusta kognitiiviseen terveyteen ikääntyessä.

Toistaiseksi aivojen terveyden kannalta tärkeintä on huolehtia ruokavalion kokonaisuudesta, riittävästä liikunnasta, unesta sekä sydän- ja verisuoniterveydestä.

Lähde: Medical News Today

    • Herätyskello, taustalla sängyssä nukkuva henkilö.

      Unohda 8 tunnin sääntö – näin paljon unta oikeasti tarvitset

      Kaikki eivät tarvitse tasan kahdeksaa tuntia unta. Tutkimuksissa terveyden kannalta suotuisat unimäärät ovat vaihdelleet yllättävän paljon. Moni arvioi yöunensa onnistumista kahdeksan tunnin tavoitteen perusteella, vaikka tähän ei olisi syytä. Unen ja terveyden yhteyttä selvittäneet tutkimukset...
    • Nainen kävelee portaita väsyneenä.

      D-vitamiinin puute voi oireilla näin – älä sivuuta näitä merkkejä

      D-vitamiinin puute voi näkyä lihasten heikkoutena ja luuston kipuina, mutta lievä vajaus saattaa jäädä kokonaan huomaamatta. D-vitamiini muistetaan usein vasta syksyllä, kun auringonvalo vähenee ja vitamiinipurkki kaivetaan esiin. Riittävästä saannista kannattaa kuitenkin huolehtia jo ennen...
    • Käveletkö päivittäin? Muista myös nämä kaksi asiaa

      Kävely tekee hyvää kunnolle, mutta kahden asian lisääminen rutiineihin auttaa saamaan tutusta lenkkirutiinista enemmän irti. Kuuluuko kävely lempiliikuntamuotoihisi? Kun lenkille tulee lähdettyä lähes päivittäin, muun harjoittelun lisääminen viikkoon voi tuntua tarpeettomalta. Kävelykuntoa voi kuitenkin kehittää...

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Pin It on Pinterest

    Mies nukkuu yövalon palaessa.Keski-ikäinen nainen pitelee päätään. Esivaihdevuosioireet.
    Kävele itsesi kuntoon!Tutustumistarjous 19,90 € – aloita nyt