Tämä keino polttaa vatsamakkaroita tehokkaasti

Kuva: Colourbox

Kovatehoiset intervallitreenit vähentävät tutkitusti rasvaa kropasta – jopa hieman tehokkaammin kuin matalatehoinen treeni.

Lenkkeilijän kannattaa juostessaan tehdä ajoittaisia sprinttejä sen sijaan, että hölkkää ainoastaan pitkän aikaa tasaista tahtia, jos hän haluaa polttaa vatsan ja sisäelimien ympärille kertyvää rasvaa tehokkaasti. Tuore tutkimus paljastaa, että lyhytkestoinen mutta raskas liikunta tuottaa tehokkaammin tuloksia kuin rauhallinen ja pitkäkestoinen liikunta.

Tutkimuksessa ylipainoiset miehet juoksivat kahdeksan sekunnin väliajoin spurtteja yhteensä 20 minuutin ajan kolmesti viikossa. Tutkimukseen osallistuneet koehenkilöt pudottivat kahdessatoista viikossa 1,8 kiloa rasvaa ja heidän lihasmassansa kasvoi 1,2 kilolla. Terveyden kannalta merkittävin huomio on kuitenkin se, että tutkimuksen aikana miesten sisäelinten ympärille kertynyt rasva väheni 17 prosenttia.

Samoihin tuloksiin pääseminen tasaista tahtia lenkkeilemällä vaatisi tutkijoiden mukaan seitsemän tuntia liikuntaa viikossa yhteensä 14 viikon ajan. Vauhdista ja liikunnan rytmistä huolimatta lenkkeilyä pidetään tehokkaampana tapana vatsarasvan kukistamisessa kuin esimerkiksi voima- tai kestävyysharjoittelua.

Painonhallitsija voi halutessaan lisätä liikuntaohjelmaansa kovatehoisempia harjoituksia tekemällä matalatehoisten treenien lisäksi 1-2 kertaa viikossa raskaampia intervalliharjoituksia, joissa liikkuu täydellä teholla noin 30 sekuntia ja huilii sen jälkeen 1,5–2 minuuttia. Sama harjoitus kannattaa toistaa noin 4-6 kertaa.

Lähde: everydayhealth

Liity Keventäjiin ja onnistu jo tänään. Liity nyt Hinnat
  • Määrittelet itse tavoitteesi
    Ohjelma laskee kalorisuosituksen, seuraa onnistumistasi ja muuttuu edistymisesi mukaan
  • Laaja ruokapäiväkirja syömisen seurantaan
    Lisäksi tuhansittain reseptejä ja omalle kaloritasollesi räätälöity menuehdotus
  • Mukanasi myös mobiilissa
  • Juuri sinulle sopiva liikuntaohjelma
    Lähtö- ja tavoitetasoosi sovitetut viikottaiset suositukset sekä paljon vinkkejä kuntoiluun
  • Et jää yksin!
    Kannustava yhteisö ja parhaat asiantuntijat tukenasi
  • Edullinen, alkaen 0,22 € / päivä
 

Tilaa Keventäjien kirje

EmediateAd