Omaa kehoa on helppo kuulla erityisesti silloin, kun se ilmoittaa kovaäänisesti itsestään. Kipu, epämukavuus, liian täysi vatsa tai muut ongelmat ovat sellaisia kehon signaaleja, että ne tulee useimmiten pantua merkille.
Tosin joskus voimme yrittää vaimentaa kehon viestejä ja esimerkiksi turvautua Buranaan, kun päätä särkeen, sen sijaan, että miettisimme: olenko juonut tarpeeksi vettä? Olenko saanut tarpeeksi happea? Olenko liikkunut? Ovatko hartiani jumissa? Voisinko tuijottaa välillä muutakin kuin ruutua? Tällöin vähän kuin ylenkatsomme kehon lähettämiä viestejä laastaroimalla vain pikaisesti oiretta.
Kehomme ilmoittaa väsymyksestä ja liiallisesta rehkimisestä. Se ilmoittaa myös laiskuudesta ja liikkumattomuudesta, sekä padotuista tunteista. Se ilmoittaa laiminlyönneistä erilaisin oirein, kuten niska-hartia -kivuin. Kehomme on viisas. Se tietää useimmiten silloinkin, kun emme anna tietoisesti sille mahdollisuutta kertoa. Olen itse tullut siihen tulokseen, että kehoaan oppii kuuntelemaan vasta harjoittelemalla. Aika auttaa myös.
Olen huomannut, että oman kehon viesteille täytyy herkistyä ja antaa niille mahdollisuus kuulua. Esimerkiksi kiireessä ja työstressissä saatan painaa vain menemään, enkä kuuntele, vaikka kroppa koittaa kaikin keinoin sanoa, että ”HIDASTA!” Se laittaa sydämen sykkimään kovempaa, häiritsee untani, tekee minusta ärtyisän, enkä silti malta pysähtyä kuulostelemaan. Vuosien ja kokemusten myötä olen oppinut lukemaan näitä viestejä, ja alkanut hidastamaan ajoissa – ennen kuin rysähtää.
Oman kehon kuuntelu on hienovaraista puuhaa. Mistä tietää, siinä sohvalla maatessa, johtuvatko kehon viestit aidosta väsymyksestä ja levon tarpeesta vai siitä, että vain laiskottaa? Mistä tietää, milloin pitäisi antaa keholle lepoa, milloin liikettä? Olen itse kehittänyt tähän 10 minuutin mallin.
Jos en ole varma, pitäisikö minun levätä ja palautua vai lähteä liikkeelle hakemaan energiaa, teen 10 minuutin kävelyn tai kevyen jumpan/venyttelyn. Tämän 10 minuutin aikana tunnistan, mitä kropalleni ihan oikeasti kuuluu. Liike auttaa minua pääsemään paremmin kontaktiin kehoni kanssa ja viestii minulle sen tarpeista ja toiveista. Jos jään paikoilleni, en pääse samanlaiseen kontaktiin.
Kun minun tekee mieli makeaa tai muita ”pikavoittoja”, pohdin, mitähän kehoni yrittää sillä viestiä. Enkö ole antanut sille tarpeeksi hyvää ja monipuolista ravintoa? Napostelenko joihinkin tunteisiin, joita en halua kohdata? Onko minulla oikeasti vain jano?
Liian usein pyrimme tukahduttamaan, häivyttämään tai sivuuttamaan kehon lähettämät viestit. Jos virittäytyisimme useammin kehomme kanssa samalle taajuudelle, voisimme ehkä olla myös tyytyväisempiä siihen. Ymmärtäisimme sen tarpeita, haavoittuvuutta ja voimaa.
Kehon kuunteleminen vaatii harjoittelua. Joskus kannattaa pysähtyä kuulostelemaan ja kysyä, mitä Sinulle tänään ihan oikeasti kuuluu.
