Stomach vacuuming eli vapaasti suomennettuna ”vatsan imurointi” on liike, jonka väitetään hoikistavan vyötäröä ja kehittävän vatsalihaksia. Yksinkertaisimmillaan liikkeessä on kyse syvään hengittämisestä ja vahvan uloshengityksen aikana navan vetämisestä kohti selkärankaa kuin imuri imisi sitä. Liikkeen voi tehdä niin seisaalteen, istualteen kuin makuuasennossakin.
Liikkeen puoltajien mukaan jo lyhytaikainenkin treeni tuo tuloksia, mutta epäilijöitäkin riittää. Womens Healthin haastattelema personal trainer Mark Crabtree toteaa, ettei liike yksissään ole riittävän tehokas polttamaan rasvaa eikä kasvattamaan lihaksia. Toiset taas uskovat liikkeen olevan suosittu juuri siksi, että se tehoaa.
Totta on varmasti se, että liike aktivoi keskivartalon syviä lihaksia, jotka on syytä pitää kunnossa. Yhden liikkeen tekeminen ei kuitenkaan ryhtiä vielä paranna, vaan treenin pitäisi olla monipuolisempaa. Personal trainer Crabtreen mukaan liike voi kuitenkin auttaa oppimaan oikean hengitystekniikan treenissä, vaikkei se litteää vatsaa takaakaan.
Litteästä vatsasta haaveilevien kannata treenata reippaasti muitakin liikkeitä. Esimerkiksi lankut ovat tehokkaita keskivartaloa rasittavia liikkeitä. Myös ruokavalioon on syytä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi turvotus aiheuttavia ruokia kannattaa välttää.
Lähde: Women’s Health