Ravitsemusterapeutti Sirpa Soinin tutkimuksen mukaan ratkaisu pysyvään painonpudotukseen on ajattelutavan muuttaminen.
Terveystalon ravitsemusterapeutti Sirpa Soini on tutkinut väitöskirjassaan painonpudotuksessa onnistuneita.
– Tutkimuksen mukaan ne, jotka aidosti ajattelevat, että suunnitellut muutokset esimerkiksi ruokavaliossa tai liikunnassa kestävät läpi elämän, onnistuvat pitämään painon poissa. Onnistujia myös yhdistää ajatukset siitä, että tehtävät muutokset ovat helppoja, eikä mistään tarvitse luopua kokonaan, Soini kertoo.
Suurin osa ihmisistä lähestyy painonpudotusta kuurina, jota on mahdotonta ylläpitää loppu elämän.
– Kun painonpudotukseen suhtautuu elämäntapamuutoksena eikä laihdutuskuurina, joutuu ehkä miettimään ensimmäistä kertaa, minkälaiset muutokset toimivat ihan oikeasti omassa elämässä ja arjessa. Ei siis pelkästään toimita mekaanisesti annettujen ohjeiden, kuten ruokavalioiden tai treeniohjelmien mukaan, Sirpa Soini jatkaa.
Haitalliset ajattelumallit ovat usein huomaamattomia
Elämäntapamuutoksia haittaavat ajattelumallit ovat Soinin mukaan monesti opittuja eli liittyvät aikaisempiin epäonnistuneisiin laihdutuskokemuksiin.
– Kaikki voi olla kiinni ihan pienistä ajattelumalleista, joita ei edes pysähdy miettimään. Monesti ajatellaan esimerkiksi niin, että laihduttamiseen pitää satsata joko täysillä tai ei ollenkaan. Tämä herkästi johtaa siihen, että kuvitellaan, ettei elämäntapojen muuttamiseen ole voimavaroja tai aikaa. Tai siihen, että kun ottaa yhden tai kaksi karkkia, on sama syödä koko pussi, koska on jo tavallaan epäonnistunut.
Todellisuudessa elämäntapamuutoksessa onnistuminen nojaa perusjuttuihin: herkuttelun määrän vähentämiseen ja liikunnan lisäämiseen itselle sopivalla tavalla.
– Vastaanotollani törmään usein myös siihen ajatukseen, että painonpudotuksessa olisi jokin kikka kolmonen, jota ei ole vielä tajunnut. Mutta käytännössä elämäntapamuutoksissa onnistuneet pitävät vain simppeleistä perusjutuista kiinni: he ovat vähentäneet herkkujen syömistä, säännöllistäneet ruokarytmiä, pienentäneet annoskokoja ja lisänneet arkiliikuntaa.
Ajattelutapojen muuttaminen on usein se vaikein osuus: haasta ajatteluasi hyvillä kysymyksillä
Ravitsemusterapeutin vastaanotolla haitallisia ajattelumalleja puretaan nykytilan kuvaamisella ja esittämällä sopivia kysymyksiä.
– Vastaanotollani käy usein asiakkaita, jotka kertovat, etteivät ole aikaisemmin puhuneet kenellekään painoonsa liittyvistä murheista tai haasteista. Puhuminen ja asioiden nykytilan läpikäynti auttavat kuitenkin näkemään mahdollisuuksia muutoksiin. Oikeiden kysymysten on tarkoitus saada asiakas pohtimaan tekemistään uusista näkökulmista, Sirpa Soini kuvailee.
Kysy itseltäsi esimerkiksi näitä kysymyksiä
• Millaisia esteitä minulla on pysyvien muutosten tekemiseen?
• Mikä olisi juuri minun tapani kiertää esteet?
• Olenko ottanut liian paljon tai liian suuria muutostavoitteita?
• Mitä silloin teen arjessani, kun tilanne on ihanteellinen?
• Ajattelenko painonpudotuksen olevan vaikeaa vai helppoa?
• Miksi ajattelen, että painonpudotus on vaikeaa?
Ota tämä liike treeniohjelmaasi - ja jalkasi kiittävät!
Sumokyykky on loistava liike alavartalon lihasten vahvistamiseen. Tämä liike kohdistuu erityisesti etureisiin, pakaroihin, takareisiin ja lähentäjiin - eli toisin sanoen sumokyykky vahvistaa monipuolisesti koko alavartaloa. Nämä hyödyt saat lisäämällä sumokyykkyjä treeniohjelmaasi: Lähentäjien vahvistaminen: Treenatessa on...Jo yhden yön univaje vaikuttaa kehon stressitasoon - ja stressi voi puolestaan lihottaa
Univaje lisää stressihormonin määrää verenkierrossa läpi vuorokauden. Stressi voi puolestaan olla syy siihen, miksi paino ei millään putoa. Unettomuus voi olla sekä syy että seuraus sille, että kehomme stressitaso nousee. "Kun keho ja mieli ovat...Lukuisia terveyshyötyjä! Ota kaikki irti syksyn sesonkivihanneksesta
Pienistä ruusukaaleista on tullut monen ruokaharrastajan suosikki - eikä suotta! Sen lisäksi, että nämä vihreät vihannekset ovat erittäin monikäyttöisiä, ne ovat myös todella terveellisiä. Ruusukaalit ovat erittäin vähäkalorisia mutta sisältävät runsaasti elimistölle tärkeitä ravintoaineita, kuten...