Grilliruoka kevyemmin! Kokkaa kesäherkut terveellisesti

Grillissä syntyy oikeilla otteilla aivan yhtä terveellinen ateria kuin lieden ääressä valmistettuna. Grilliruuan epäterveellisyys on monessa mielessä illuusio, joka pohjaa ajatukseen, että grillissä tirisee läpi kesän pelkkä rasvainen possun kylki.

Muista, että kokonaisuus ratkaisee. Grillata voi vaikka joka päivä, kunhan valitsee kasviksia, kalaa ja vähärasvaista lihaa. Broilerin ja tuoreen tonnikalan vähärasvaisuus on jo tuttu juttu, kokeile vaihteeksi myös erikoisempia tuontilihoja, jotka ovat luonnostaan hyvin vähärasvaisia. Grilliruuan kanssa kannattaa aina myös nauttia erilaisia salaatteja, jotka keventävät kokonaisuutta.

Grilliruokaa kevyemmin

Valitse grillattavat lihat maustamattomina. Kotitekoisia marinadeja voit keventää helposti vähentämällä öljyn määrää ja lisäämällä sitrushedelmien mehua. Muista, että öljyn tarkoitus on sitoa marinadin ainekset keskenään sekä mehevöittää vähärasvaista lihaa ja estää sitä tarttumasta grilliin. Öljyn määrän ei siis tarvitse olla suuri, kuten monesti luullaan. Tarkoitus ei suinkaan ole uittaa aineksia öljyssä. Hyvä marinadi syntyy kolmesta elementistä: öljystä, haposta ja mausteista. Lopullinen maku syntyy kokin mielikuvituksesta. Happo voi olla esimerkiksi viiniä, viinietikkaa tai sitrushedelmien mehua, colajuomaa tai kivennäisvettä. Jogurttikin on keventäjälle kelpo vaihtoehto. Mausteita ei kannata käyttää liikaa, marinoinnin tarkoitus on korostaa marinoitavan ruuan omaa makua. Lihan ja kalan lisäksi kannattaa marinoida myös esimerkiksi tofua ja herkkusieniä, jotka sellaisenaan ovat kovin miedon makuisia. Marinadissa puolestaan erilaiset sipulit pehmenevät ja muuttuvat miedommiksi ja lempeämmiksi.

Mausteista mehevyyttä

Marinoinnin sijaan mausteet voi myös hieroa lihan, kalan ja kasvisten pintaan. Pieni öljysively on silti paikallaan, jotta liha ei tartu grilliin. Rosmariinissa ja valkosipulissa pyöritetyt broilerivartaat ovat vähärasvaisia, mutta makua tulvillaan. Yrttisilppua, sitruunamehua ja pientä öljytilkkaa kummempaa eivät myöskään kaipaa esimerkiksi parsa tai palsternakka. Kokeile klassista rakuunaa porkkanoille! Enemmän ytyä kaipaavan valinta kasviksille on kapriksista, anjoviksesta, öljystä ja yrteistä syntyvä salsa verde- vihreä kastike. Marinoida sillä ei tarvitse: riittävän syvä maku syntyy, kun sitä valelee kasvisten pintaan ennen ja jälkeen grillaamisen. Juustokaan ei ole keventäjältä kielletty kasvisten mehevöittäjä. Jumboherkkusienet ovat yhä kevyitä, vaikka ne täyttäisi (kevyt)tuorejuustolla ja  yrttisilpulla. Kokeile täytteeseen myös joskus hienonnettua pinaattia, rouhittuja saksanpähkinöitä, muutama ruokalusikallinen vihreää pestoa ja korppujauhoja sitomaan kokonaisuutta.

Grilliruokien lisäkekastikkeita keventää huomattavasti majoneesin jättäminen kauppaan. Erilaiset jogurtti- ja kermaviilikastikkeet ovat paljon kevyempiä vaihtoehtoja. Itse tehdyt yrttikastikkeet, kuten salsa verde ja erilaiset pestot ovat toki öljyisiä, mutta niiden rasva on pehmeää, joten niitäkään ei tarvitse kaukaa kiertää. Myös maitorahkaa voi käyttää kastikkeiden pohjana.

Grillaa myös jälkiruokia

Mitäpä olisi grilliateria ilman jälkiruokaa? Grillissä niistä syntyy ihania, kevyitä jälkiruokia. Esimerkiksi marjat ja hedelmät ovat kiitollisia grillattavia. Hunajalla ja minttusilpulla valellut, grillatut kiivi-mansikkavartaat maistuvat taivaalliselta vaniljajäätelön kera eivätkä tunnu raskaalta kesäpäivän päätökseltä.

Vartaisiin voi pujottaa myös esimerkiksi nektariinia, omenaa, melonia ja ananasta, ja marinadi suorastaan janoaa kanelia ja jauhettua inkivääriä.

Kokeile esimerkiksi seuraavia keventäjien grilliherkkuja:

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Kulhollinen keveyttä

    Keittoja suositellaan usein kilojen karistajille, eikä syyttä. Keitot ovat monessakin mielessä erinomaista ruokaa. Keitto pitää lämpimänä, mutta ennen kaikkea myös kylläisenä. Keitoista puhuttaessa liian monen keventäjän muistikuvissa kummittelevat takavuosien dieettiohjeiden mukaiset selleri-kaalikeitot, joita lusikoitiin vastahakoisesti...
  • Keventäjä kermojen viidakossa

    Suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä komeilee valtava valikoima erilaisia kermoja ja kasvirasvavalmisteita. Paljouden keskellä keventäjän voi olla vaikea valita parasta. Perinteiset kermat Kerma valmistetaan erottamalla rasva maidosta. Kermaksi voidaan kutsua tuotetta, joka sisältää maitorasvaa vähintään 10 %...
  • Loppukesän parhaat kevythampurilaiset

    Hampurilaiset ovat ihanaa kesäruokaa, keventäjällekin. Viitseliäs valmistaa herkkupurilaisen itse ja muistaa kolmea tärkeää sääntöä: pienempikin hampurilainen täyttää, majoneesi kannattaa vaihtaa kevyempään, ja lisukkeet on syytä päivittää järkeviksi. Hampurilaisissa on paljon energiaa, rasvaa ja suolaa, eikä...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest