Kesäelämää grillin äärellä

Kati Nappa, ruokatoimittaja

Valitse grilli omien tarpeiden ja tietysti kukkaron mukaan. Hyviä ohjeita grillin valinnassa saat monista lehdistä mm. toukokuun Tekniikan Maailmasta. Isot kaasugrillit ovat käteviä, silloin kun grillataan suuremmalle joukolle. Pieni perhe ja satunnainen grillaaja pärjää edullisella pienellä hiiligrillillä tai vaihtoehtoisesti sähkögrillillä. Tärkeää on opetella oman grillin käyttöniksit. Muista myös grillin puhdistus aina käytön jälkeen. Hyvä grillihansikas suojelee turhilta palovammoilta.

Suurin ongelma grillaamisessa on yleensä ajoitus: kaikilla on hirveä nälkä ja grilli on joko liian kuuma tai liian kylmä. Maltti on valttia grillauksessa! Kaasugrillin lämpöä on helppo säädellä. Käteviä ovat myös hiiligrillit joissa hiiliritilää voi nostaa ja laskea grillaamisen aikana ja näin säädellä sopivaa lämpötilaa.
Vinkki: alkupalaksi maistuvat valmiiksi paloitellut kasvikset kevyen dippikastikkeen kera sekä lapsille että aikuisille. Ne auttavat pahimpaan nälkään – ja ovat kevyttä syötävää!

Grillausvinkkejä:

– Kerää kaikki tarvittavat raaka-aineet ja työvälineet valmiiksi grillin luo, niin homma sujuu joustavasti. Älä ota broileria ja jauhelihaa kesäkuumalla huoneenlämpöön ennen grillausta, koska ne ovat nopeasti pilaantuvia. Muun lihan voit antaa lämmetä 15-20 minuuttia ennen grillausta.
– Marinoi liha ja broileri hyvissä ajoin, vaikka jo edellisenä päivänä, vähintään 1-2 tuntia ennen grillaamista. Yksinkertainen marinadi syntyy sitrushedelmien mehusta, rypsiöljystä ja erilaisista tuoreista yrteistä. Lisämakua saat valkosipulista, maustesekoituksista, ja erilaisista valmiskastikkeista. Sinappi ja ketsuppi on paras lisätä vasta kypsään ruokaan, koska ne palavat helposti grillissä. Kun käytät valmiiksi marinoituja tuotteita, pyyhi marinadi kunnolla pois, ettei se pala tuotteen pinnalle.
– Lisää ripaus suolaa ja pippuria myllystä vasta kypsän ruoan päälle.
– Sipaise siveltimellä tai sormin jo keittiössä lihan, broilerin, kalan ja kasvisten pintaan kevyesti öljyä ennen grillaamista. Silloin ne eivät tartu grilliritilään.
– Jos grillissäsi on kupu, hyödynnä sitä, sillä kuvun alla kaikki kypsyy huomattavasti nopeammin.
– Älä voitele kypsiä broileri- tai muita lihapaloja marinointiliemellä. Kuumenna grillimarinadi aina kiehuvaksi, jos tarjoat sen kastikkeen pohjana.
– ”Desinfioi” grillipihdit ja lasta grillin hehkussa sen jälkeen, kun olet käännellyt raakoja lihoja tai vaihda puhtaaseen välineeseen, kun otat kypsät ruoat grillistä.
– Muista hygienia ja käsienpesu ulkonakin.

LIHA

– Lihaksi sopivat parhaiten mureat lihanosat kuten paisti ja fileet sekä tietysti jauheliha. Luullisen lihan kuten broilerin koipireisipalojen grillaaminen vaatii tarkkuutta, ettei liha jää raa’aksi luun vierestä. Ole tarkka kypsentämisessä, ettei lopputulos ole kuiva. Mittaa kypsyys esim. kokonaisesta fileestä lihalämpömittarilla. Anna isojen lihapalojen vetäytyä folion sisällä 10-15 minuuttia ennen viipaloimista. Pienemmille lihapaloille riittää 3-5 minuuttia.
– Kokeile vaihteeksi strutsin, krokotiilin, antiloopin ja biisonin lihojen grillaamista. Löydät tuotteita hyvin varustettujen markettien pakastealtaasta. Kaikkien rasvapitoisuus on vain n. 2 %.

KALA

– Lohi, kirjolohi ja tonnikala onnistuvat parhaiten grillissä. Jätä tonnikalapihvit sisältä raa’aksi. Täysin kypsä tonnikala on kuivaa. Lohesta ja kirjolohesta saat mehevämmän, kun jätät lihan sisältä vähän läpikuultavaksi. Valkoisten kalojen fileet kuivuvat grillissä helposti. Ne onkin kätevä kypsentää yksin tai yhdessä nopeasti kypsyvien kasvisten tai kypsien perunoiden kanssa folioon kietaistuina.
– Vaihtoehtoisesti voit grillata kalat kokonaisina suomuineen ”sormisyömiseksi”. Poista sisälmykset ja kidukset ja tee muutama poikittaisviilto isoimpien kalojen selkäpuolelle ennen grillaamista. Muikut, silakat ja pienet ahvenet kypsyvät nopeasti, isommat ahvenet, siiat ja kuha vaativat pidemmän ajan. Kokeile kalojen kypsyyttä selkäevästä nykäisemällä. Kypsän kalan liha on valkoista ja eväät irtoavat helposti. Nautiskele kalaa sormin syöden. Perkaamattomasta kalasta syötävä osuus on vain runsas puolet. Eli jos esim. ahven painaa kokonaisena 200 g, merkkaa päiväkirjaan 110 g ahvenfileetä.

KASVIKSET

– Pujottele ylijääneet eiliset uuden perunat grillitikkuun, sipaise öljyllä ja grillaa hetken aikaa käännellen.
– Grilliperunat ovat herkullisia, mutta vaativat kypsyäkseen pitkän ajan, ahkeraa kääntelyä ja tasaisen lämmön. Kokeile vaihteeksi seuraava. Lohko hyvin pestyt uuni- tai muut isot perunat ja keitä ne lähes kypsiksi. Kaada vesi tarkkaan pois ja levitä perunalohkot alumiinivuokaan. Pirskota päälle vähän öljyä, sekoita ja lisää joukkoon esim. tuoreita yrttejä kuten rosmariinia, salviaa, timjamia tms. Kypsennä grillissä välillä käännellen.
– Leikkaa kasviksista viipaleita, sipaise öljyllä ja grillaa muutama minuutti käännellen. Grilliin sopivat hyvin maissi (esikeitetty maissi painaa 200 g, syötävä osuus on n. 110 g), sipulit, paprika, kesäkurpitsa, munakoiso, vihreä parsa, bataatti, porkkana, kyssäkaali, lanttu, palsternakka, punajuuri ym. Juurekset vaativat pidemmän kypsymisajan bataattia lukuun ottamatta.
– Kun ruokailijoita on enemmän tai kun haluat päästä vähemmällä kääntelyllä, paloittele tai viipaloi kasvikset. Nosta ne foliovuokaan, pirskota päälle vähän öljyä ja lisää mausteeksi silputtuja tuoreita yrttejä tai maustesekoituksia ja grillaa miedolla lämmöllä välillä käännellen.
– Tomaatit kypsyvät hetkessä. Voit grillata ne kokonaisina tai puolikkaina. Mausta puolikkaat esim. valkosipulilla, basilikalla ja ripauksella parmesaaniraastetta. Nopeasti kypsyvät myös herkku- ym. sienet. Irrota jalka varovasti isoista herkkusienistä ja täytä kolo esim. kevyellä tuorejuustolla ennen grillausta.

HEDELMÄT

– Hedelmistä grilliin sopivat esim. ananas, banaani, persikka ja aprikoosi. Hedelmät maistuvat grillattuna sekä pääruoan lisukkeeksi että jälkiruokana. Useammalle ruokailijalle saat herkullisen jälkiruoan paloittelemalla erilaisia hedelmiä foliovuokaan. Kostuta vähän esim. omenamehulla. Sekoittele kypsennyksen aikana ja nauti lämpimänä esim. vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kanssa.

KASTIKE

Valmista grillatuille ruoille kastike esim. kevyestä kermaviilistä, feta-tyyppisestä juustosta, jogurtista tms. Mausteiksi sopivat mm. silputut yrtit ruoan mukaan, erilaiset pippurit ja maustesekoitukset, sinappi, ketsuppi ja maustekastikkeet.

RESEPTIT (ks. reseptihaku):

Grillattua tofua ja kasviksia
Pariloitua/grillattua lohta ja tillisinappikastiketta
Sitrushedelmä-korianteri marinoidut broilerin minuuttipihvit ja kasviksia grillattuna sekä korianterikastiketta
Grillatut broilerin fileepihvit, täytetyt herkkusienet ja muita kasviksia
Appelsiini-salviamarinoidut porsaan ulkofileepihvit ja kasviksia grillattuna
Grillattu naudan ulkofileepihvi, tomaattia ja vihreitä papuja
Grillattua porsaan sisäfileetä ja kasviksia
Grillatut tuoreet ananasviipaleet
Grillatut vihreät parsat

Herkullisia ja kesäisen kevyitä grillihetkiä!


Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest