Höyryttäminen on tunnetusti terveellinen tapa valmistaa ruokaa. Höyryssä lämpötila pysyy alle sadassa asteessa, ja ruuan vitamiinit, väri, maku ja rakenne säilyvät paremmin kuin muilla kypsennystavoilla. Keitettäessä harmillisen suuri osa kasvisten ravintoaineista huuhtoutuu keitinveteen. Paistaminen runsaassa rasvassa ei puolestaan ole keventäjälle ihanteellinen ruuanvalmistustapa.
Koko ateria kattilassa
Höyryssä kypsentäminen on paitsi terveellinen, myös hellävarainen ruoanvalmistustapa. Hauraatkin ainekset pysyvät napakoina ja mehukkaina, ja erilaiset hienot makuvivahteet ovat paremmin esillä.
Höyryttäminen ei myöskään vaadi kalliita erikoisvempeleitä. Simppeli höyrytyskattila on perinteisin tapa höyryttää. Höyrytyskattilassa on alakattila, johon kaadetaan vesi ja sen päälle nostetaan reiällinen yläkattila, johon laitetaan kypsennettävät raaka-aineet. Yläkattilan sijaan voi myös käyttää höyrytysritilää. Kattilan koon mukaan auki taittuva höyrytysritilä maksaa muutaman euron ja on kätevä niin kasvisten, perunoiden, kalan kuin äyriäistenkin kypsentämisessä. Kerroskattiloissa on yläkattilan lisäksi vielä erityinen puuronkeitto-osansa. Kerroskattilassa voi valmistaa koko aterian yhtä aikaa.
Uunissa höyrytysominaisuus
Kokkien suosiossa ovat olleet jo jonkin aikaa höyryuunit, joilla on toki muitakin ominaisuuksia kuin höyrytys. Höyryuuni kypsentää ruoan äärimmäisen tarkasti, sillä höyryn kosteus säilyttää ruoan sisuksen kosteana, kun taas kuuma ilma loihtii ruuan ulkopinnasta kullanruskean.
Bambua ja silikonia
Bambukori on Aasiassa erityisen suosittu höyrytysväline. Vokkipannun tai muun suuren pannun pohjalle kaadetaan vettä ja bambukori nostetaan sen päälle. Kori kannattaa vuorata leivinpaperilla tai banaaninlehdillä, jotta ruoka ei kastu. Kiehuvan kuumaa vettä voi myös varata viereen, sillä kiehuva vesi haihtuu nopeasti. Tuliterää bambukoria kannattaa liottaa 15-30 minuuttia ennen käyttöä, sillä bambun tuoksu on melko voimakas. Bambukorin saa omakseen noin 10 eurolla.
Silikoninen höyrykääre löysi tiensä höyrytysvälineiden markkinoille muutama vuosi sitten. Kaikki ainekset laitetaan kääreeseen, vettä ei tarvitse välttämättä lisätä lainkaan. Koska silikonikääre on tiivis, se ei päästä vesihöyryä karkaamaan ja raaka-aineiden oma kosteus riittää kypsennykseen. Poikkeuksen tekevät risotot ja ohratot, jotka kaipaavat vettä kääreeseen. Silikonisen höyrykääreen voi laittaa sekä mikroaaltouuniin että tavalliseen uuniin. Mikrossa kasvikset kypsyvät muutamassa minuutissa. Tavallisessa uunissa kypsennys kestää aina noin puolet kauemmin.
Hedelmiäkin voi höyryttää!
Höyrytyksestä tulevat helposti mieleen superkevyet lisäkevihannekset ja vaalea kala. Höyryttää voi kuitenkin paljon muutakin. Kokeile esimerkiksi valmistaa rasvaton munakas silikonisessa höyrykääreessä. Esikeitetyistä perunoista, kesäkurpitsasta, pinaatista ja/tai paprikasta syntyy ihana munakas. Voit myös käyttää pakastettuja raaka-aineita.
Kypsennä ensin kasviksia mikroaaltouunissa suurimmalla teholla 4 minuuttia. Ota pois seos ja sekoita sitä varovasti, tarkista rakenne ja perunoiden kypsyys. Lisää kevyesti vatkatut munat ja hämmennä seosta hyvin. Pane uudestaan mikroon 2 minuutiksi. Ota pois mikrosta ja tarkista, että muna on hyytynyt ja kasvikset kypsää.
Makean mielijä mittaa silikoniseen höyrykääreeseen paloiteltuja hedelmiä, puna- tai portviiniä, sokeria ja kanelia ja höyryttää hedelmistä ihanan pehmeitä. Myös hillokkeet ja kompotit valmistuvat höyryttämällä. Jotkut raaoille hedelmille allergiset pääsevät vain höyryttämisen avulla hedelmien ihanaan makuun.
Kokeile seuraavia Keventäjien höyryttämällä valmistettuja herkkuja
- Salaatti höyrytetyistä juureksista 🔒 Keventäjien jäsenille
- Kiinankaaliin käärittyä yrttikanaa ja tomaatti-linssiohrattoa 🔒 Keventäjien jäsenille
- Höyrytetyt kalkkunan jauhelihapyörykät, kiinankaalin lehdet ja paprikan palat 🔒 Keventäjien jäsenille
- Höyrytetty hedelmäinen broilericurry 🔒 Keventäjien jäsenille
- Höyrytettyä lohta kasvispedillä ja kevyt salsa verde 🔒 Keventäjien jäsenille
- Höyrytetyt ahvenfileet ja kasvikset 🔒 Keventäjien jäsenille
- Höyrytetyt salaatinlehteen käärityt kalarullat 🔒 Keventäjien jäsenille
- Korealaiset höyrytetyt sämpylät 🔒 Keventäjien jäsenille
- Pulled Pork eli nyhtöpossu (korealaisten sämpylöiden täyte) 🔒 Keventäjien jäsenille
- Höyrytetyt herkkuhedelmät 🔒 Keventäjien jäsenille
- Höyrytetyt inkivääripäärynät ja vaniljakastiketta 🔒 Keventäjien jäsenille
Krista Kupariharju, ruokatoimittaja
Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.
Keventäjä kermojen viidakossa
Suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä komeilee valtava valikoima erilaisia kermoja ja kasvirasvavalmisteita. Paljouden keskellä keventäjän voi olla vaikea valita parasta. Perinteiset kermat Kerma valmistetaan erottamalla rasva maidosta. Kermaksi voidaan kutsua tuotetta, joka sisältää maitorasvaa vähintään 10 %...Loppukesän parhaat kevythampurilaiset
Hampurilaiset ovat ihanaa kesäruokaa, keventäjällekin. Viitseliäs valmistaa herkkupurilaisen itse ja muistaa kolmea tärkeää sääntöä: pienempikin hampurilainen täyttää, majoneesi kannattaa vaihtaa kevyempään, ja lisukkeet on syytä päivittää järkeviksi. Hampurilaisissa on paljon energiaa, rasvaa ja suolaa, eikä...Kasvikset valloittavat grillin
Grillissä kypsyvät maustevoin mehevöittämät varhaisnauriit, muhkeat, tuorejuustolla täytetyt portobellosienet, aromikas tsatsikin kera tarjottava fenkoli sekä makealla thai chilikastikkeella maustetut hedelmät. Tänä kesänä keventäjä innostuu uudenlaisista grillikasvisherkuista. Onneksi yhä useampi muistaa, että kasvikset kuuluvat grilliritilälle siinä...