Dieetin ja liikuntakuurin yhdistelmä on tehokas diabeteksen ehkäisijä

Ruokavalio ja liikunta yhdessä ehkäisevät diabetesta tehokkaasti. Yhdistelmäohjelmat ovat myös sitä tehokkaampia mitä intensiivisempiä ne ovat, yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat laajaan tutkimuskatsaukseen, jossa yhdistettiin laadukkaiden diabeteksen ehkäisyä selvittäneiden tutkimusten aineistoja. Osassa tutkimuksista dieetin ja liikunnan yhdistäviä ehkäisyohjelmia verrattiin tavalliseen hoitoon, osassa intensiivisiä ohjelmia verrattiin vähemmän intensiivisiin ja osassa pelkkään laihduttamiseen tai pelkkään liikuntaan. Laatukriteerit täyttäviä tutkimuksia löytyi lopulta 53.

Verrattuna tavalliseen hoitoon yhdistelmäohjelmiin osallistuneiden riski sairastua aikuistyypin diabetekseen pieneni noin 40 prosenttia. Lisäksi he laihtuivat enemmän ja heidän verensokeriarvonsa sekä verenpaineensa ja kolesteroliarvonsa paranivat enemmän.

Suurimmat vaikutukset havaittiin tutkimuksissa, joissa potilaat olivat saaneet yksilöllistä opastusta ja tukea laihduttamisessa ja liikkumisessa sekä tutkimuksissa, joissa liikunta- ja laihdutustavoitteet olivat kunnianhimoisia.

Tutkimuksiin osallistuneilla oli todettu niin sanottu esidiabetes eli heidän sokeriarvonsa olivat koholla, mutta eivät vielä täyttäneet varsinaisen diabeteksen kriteerejä. Osa potilaista täytti myös metabolisen oireyhtymän kriteerit eli heillä oli kohonneiden sokeriarvojen lisäksi vyötärölihavuutta, poikkeava rasva-aineenvaihdunta sekä kohonnut verenpaine. Tällaiset potilaat ovat erityisen alttiita sairastumaan paitsi diabetekseen myös sydän- ja verisuonitauteihin.

Tulokset julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä.

Lähteet:

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest