Nainen, väsyttääkö jatkuvasti? Taustalla voi olla jokin näistä syistä

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Moni syyttää jatkuvasta väsymyksestä kiirettä tai huonoja yöunia. Joskus syy voi kuitenkin löytyä lautaselta.

Aamulla väsyttää jo ennen kuin päivä on kunnolla alkanut, ja iltapäivällä energia tuntuu loppuvan kokonaan. Kuulostaako tutulta?

Naiset kokevat tutkimusten mukaan jatkuvaa väsymystä miehiä useammin. Taustalla voivat olla esimerkiksi kuukautiset, hormonivaihtelut, raskaus tai vaihdevuodet, mutta myös ruokavaliolla on yllättävän suuri merkitys vireystilaan.

Jos uni jää toistuvasti huonoksi tai olo on jatkuvasti voimaton, kannattaa tarkistaa myös omat ruokailutottumukset.

LUE MYÖS: Yli 40-vuotias nainen: lisää tämä liike treeneihisi – luusi kiittävät

Ravitsemusasiantuntijoiden mukaan seuraavat kuusi virhettä voivat ylläpitää väsymystä päivästä toiseen.

1. Syöt liian harvoin

Moni jättää aamupalan väliin, syö kiireessä kevyen lounaan ja huomaa vasta iltapäivällä olevansa aivan poikki.

Väsynyt nainen ruokapöydässä syö keittoa.

Pitkät ateriavälit voivat laskea verensokeria ja vaikeuttaa keskittymistä. Kun energiaa ei tule tasaisesti päivän aikana, olo muuttuu helposti väsyneeksi ja makeanhimo kasvaa.

Säännöllinen ateriarytmi auttaa pitämään energiatasot tasaisempina.

2. Proteiinia kertyy liian vähän

Proteiinista puhutaan usein lihasten näkökulmasta, mutta sillä on merkitystä myös vireystilan kannalta.

Jos ateriat koostuvat pääasiassa leivästä, puurosta tai hedelmistä, nälkä voi palata nopeasti ja energiatasot vaihdella päivän mittaan.ihan

Pyri lisäämään jokaiselle pääaterialle jokin proteiinin lähde, kuten kananmunia, raejuustoa, kreikkalaista jogurttia, kalaa, kanaa, papuja tai linssejä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

3. Raudan saanti jää vähäiseksi

Rauta osallistuu hapen kuljettamiseen elimistössä. Sen puute voi aiheuttaa väsymystä, heikotusta ja suorituskyvyn laskua.

Erilaisia raudan lähteitä, kuten naudanlihaa, kananmunaa, tattaria, siemeniä ja hiivaa valkoisella taustalla.

Erityisesti runsaasti kuukautisvuotavat naiset, raskaana olevat ja kasvissyöjät voivat tarvita tavallista enemmän huomiota raudan saantiin.

Hyviä raudan lähteitä ovat esimerkiksi vähärasvainen punainen liha, linssit, pavut ja tummanvihreät kasvikset.

Jos epäilet raudanpuutetta, diagnoosi kannattaa varmistaa verikokeella ennen ravintolisien käyttöä.

4. Korvaat ruoan kahvilla

Aamukahvi piristää monia, mutta kahvi ei korvaa ateriaa.

Nainen istuu työpöydän ääressä, katsoo kaukaisuuteen ja juo kahvia.

Jos päivän ensimmäinen kunnon ateria syödään vasta iltapäivällä ja sitä ennen turvaudutaan useisiin kahvikuppeihin tai energiajuomiin, olo voi tuntua entistä väsyneemmältä myöhemmin päivällä.

Kofeiini voi hetkellisesti peittää väsymyksen, mutta se ei korjaa sen taustalla olevaa syytä.

5. Juot liian vähän vettä

Jo lievä nestehukka voi heikentää keskittymistä, aiheuttaa päänsärkyä ja lisätä väsymyksen tunnetta.

Erityisesti lämpimällä säällä, liikunnan aikana ja sen jälkeen nestettä tarvitaan tavallista enemmän.

Yleisenä suosituksena aikuisen olisi hyvä juoda päivän aikana noin 1,5–2 litraa vettä tai muita sokerittomia juomia.

LUE MYÖS: Juotko sitruunavettä? Nämä hyödyt kannattaa tietää

Tarve on kuitenkin yksilöllinen ja kasvaa esimerkiksi kuumalla säällä, runsaan hikoilun, liikunnan sekä raskauden ja imetyksen aikana.

Osa päivän nesteestä saadaan myös ruoasta, erityisesti kasviksista, hedelmistä ja keitoista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

6. Vältät hiilihydraatteja kokonaan

Hiilihydraatit ovat elimistön tärkein energianlähde.

Kuvassa riisiä, pastaa, perunaa, banaania ja omenaa.

Jos niitä saa liian vähän, olo voi muuttua voimattomaksi ja liikunnasta palautuminen hidastua. Kaikki hiilihydraatit eivät kuitenkaan ole samanlaisia.

Täysjyväviljat, kaurapuuro, peruna, bataatti, hedelmät ja palkokasvit vapauttavat energiaa tasaisemmin kuin sokeriset välipalat.

Lähde: Metro.uk

  • Väsynyt nainen istuu sohvalla ja pitelee päätään.

    Nainen, väsyttääkö jatkuvasti? Taustalla voi olla jokin näistä syistä

    Moni syyttää jatkuvasta väsymyksestä kiirettä tai huonoja yöunia. Joskus syy voi kuitenkin löytyä lautaselta. Aamulla väsyttää jo ennen kuin päivä on kunnolla alkanut, ja iltapäivällä energia tuntuu loppuvan kokonaan. Kuulostaako tutulta? Naiset kokevat tutkimusten mukaan...
  • Lähikuva raejuustopurkista, jossa pystyssä lusikka.

    Syötkö raejuustoa aamupalalla? Näitä hyötyjä moni ei tule ajatelleeksi

    Moni nappaa aamulla kulhollisen puuroa, jogurttia tai voileivän. Edullinen ja monipuolinen raejuusto jää kuitenkin helposti vähemmälle huomiolle.  Raejuusto tunnetaan erityisesti korkeasta proteiinipitoisuudestaan, mutta sen hyödyt eivät jää suinkaan tähän. Kun sen yhdistää esimerkiksi marjoihin, hedelmiin...
  • Unohda pelkkä jäävuorisalaatti! Nämä 5 ovat paljon ravinteikkaampia

    Salaatit voivat tuoda keventäjän ruokavalioon runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua. Moni valitsee ostoskoriinsa kerta toisensa jälkeen tutun jäävuorisalaatin, mutta tiesitkö, että salaattien ravintoarvot vaihtelevat yllättävän paljon? Jotkut lajikkeet sisältävät moninkertaisesti enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita kuin...

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

Lähikuva sormista ja kynsistä.