Terveen lihavan laihdutus?

Lihavuus lisää monien sairauksien riskiä, senhän me kaikki tiedämme. Listan kärjessä ovat 2-tyypin eli aikuistyypin diabetes, verenpainetauti, sepelvaltimotauti, aivoinfarkti ja -verenvuoto, nivelrikko ja syövät, erityisesti rinta-, kohtu- ja paksusuolen syöpä. Monella lihavalla ei kuitenkaan ole osoitettavissa mitään poikkeavuuksia lääkärintarkastuksessa. Pitäisikö silti laihduttaa?

Laihduttaa voi tietenkin monesta syystä. Vaikka lääkärit ajattelevat laihdutuksen olevan tarpeellista terveyssyistä, potilaalle usein tärkeää on olon paraneminen, jaksaminen, liikkumisen helpottuminen, ulkonäkökin. Näitä syitä motivaation luojana ei pidä aliarvioida.

Ennaltaehkäisy kannattaa

Nykykäsityksen mukaan laihduttaminen ei ole välttämätöntä, mikäli mitään poikkeavaa terveydentilassa ei ole todettu. Pienen huomautuksen tarkka tutkija voi kyllä antaa; tavanomaisilla vastaanotolla tehdyillä perusmittauksilla alkavat häiriöt eivät tule esiin. Eli jos painoa on paljon, ennaltaehkäisymielessä painonpudotus on varmasti hyödyksi. Vain vähän ylipainoisten taas kannattaa olla maltillinen liiallisen laihdutusintoilun kanssa.

Minullako diabetes?

Sokerinsiedon häiriö, diabeteksen esiaste, on yleensä ensimmäinen lihavuuteen liittyvä aineenvaihduntahäiriö. Se selviää sokerirasitustestillä, jossa juodaan sokerilientä ja verensokeria mitataan kahden tunnin ajan. Pelkkä paastoarvon mittaus antaa virheellisen hyvä kuvan – se kun säilyy vuosikausia normaalina, vaikka sokerinsietohäiriö onkin jo alkanut. Sokerinsiedon heikkouden voi havaita esim. siten, että ruokailun jälkeen on uupunut ja väsähtänyt olo. Tällöin kannattaisi hakeutua sokerirasitustestiin. Useimmiten häiriö jää kuitenkin huomaamatta, sillä tilaan tottuu vuosien varrella, eikä olo tunnu mitenkään erikoiselta.

Suomessa Kansanterveyslaitoksella toteutettiin vuosituhannen vaihteessa maailmallakin mainetta niittänyt diabeteksen ehkäisytutkimus, jossa alkavasta sokerinsiedon häiriöstä kärsivät ihmiset jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä sai intensiivistä elämäntapaohjausta ja toinen ”vain” asianmukaista tiedotusta ja ohjelehtisiä. Intensiiviryhmäläisiä neuvottiin

1. Pudottamaan painoa 5%
2. Lisäämään kasviksia, täysjyväviljaa, hedelmiä ja näin lisäämään kuitujen saantia
3. Vähentämään rasvan saantia
4. Vähentämään erityisesti kovan, eläinperäisen tyydyttyneen rasvan saantia
5. Lisämään liikuntaa (tavoite yli 4 h /vk)

Jos tutkimukseen osallistuja onnistui neljässä tai viidessä näistä tavoitteista, hän vältti käytännössä neljän vuoden seurannan aikana diabetekseen sairastumisen lähes kokonaan. Mikäli tutkittava ei onnistunut missään noista viidestä edellä mainitusta tavoitteesta, diabetekseen sairastumisriski oli suuri. Tutkimukseen osallistujista melkein puolet sairastui diabetekseen neljän vuoden seuranta-ajan kuluessa, jos mitään muutosta elämäntapaan ei tullut. Jos paino nousi niinkin vähän kuin kolme kiloa, diabetesriski kaksinkertaistui.

Merkittävin diabeteksen riskiä vähentävä tekijä on painonpudotus. Painon ei tarvitse laskea paljon, 5 % todistetusti riittää. Mutta pudotuksen pitää olla pysyvä! Ja jos paino ei putoa, mutta onnistuu valitsemaan terveellisempää ruokaa ja liikkumaan enemmän, muutoksista on silti valtavasti hyötyä!