Tutkitusti tehokkain tapa ehkäistä istumatyön haittoja: ”Helppo ja ilmainen keino”

Pieni jaloittelu puolen tunnin välein vähentää tutkitusti istumatyön aiheuttamia terveyshaittoja. Taukoihin kannattaisi suhtautua vakavasti, sillä runsaalla istumisella on tutkitusti yhteys vakaviin sairauksiin. 

Moni meistä työskentelee pääsääntöisesti istuen, ja jopa kolmannes suomalaisista työntekijöistä istuu työssään 6–7 tuntia päivässä. Tämä on liikaa terveydellemme!

Pitkäkestoisen ja runsaan istumisen on havaittu olevan yhteydessä muun muassa sydän- ja verisuonitautien ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyteen. Lisäksi liiallinen istuminen kuormittaa niska-hartiaseutua ja alaselkää, heikentää alaraajojen verenkiertoa ja voi siten lisätä tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiä. Hyvä uutinen on, että istumatyön riskejä on mahdollista ehkäistä.

Runsaalla istumisella on yhteys vakaviin sairauksiin.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan lyhyt kävelyrupeama puolen tunnin välein on osoittautunut parhaiten toimivaksi keinoksi terveyshaittoja aiheuttavaan istumatyöhön.

Tutkijat nimesivät tämän tauotuskeinon toimistokävelyksi, ja suosittelevat kahden minuutin rauhallista kävelyä puolen tunnin välein.

Toimistokävely solahtaa osaksi työpäivää

Tutkimuksessa suosituimmaksi tauotustavaksi vapaaehtoisten keskuudessa valikoitui kirjoitustyön lomassa kahden minuutin kävely juoksumatolla. Lyhyt, rauhallinen kävely riitti nostamaan sykettä, aktivoimaan lihaksia ja tehostamaan verenkiertoa – siis kaikkiaan ehkäisemään istumatyön haittoja. Samalla mieli virkistyi.

”Toimistokävely kuvaa tauotustapaa hyvin, koska tauot olivat kuin hakisi kupin kahvia, kävisi tulostimella tai piipahtaisi jututtamassa kollegaa”, johtava tutkija Satu Mänttäri Työterveyslaitoksesta vertaa.

Kahvikoneelle kävelystä on tutkitusti hyötyä terveydellesi.

”Tauottaminen on helppo ja ilmainen keino istumatyön terveyshaittojen ehkäisyssä. Kahden minuutin toimistokävelyssä työteho ja keskittyminen intensiiviseen työhön ei kärsi, kun tauottava kello tai tauotussovellus kertoo, milloin on tauon aika.”

Tulosten perusteella kaikki tauotustavat olivat yhtäjaksoista istumista parempia. Parin minuutin säännöllinen tauko sopii tietotyöhön luontevasti. Eräs tutkittavista totesi, että työjaksot kuluvat tauottamalla nopeammin kuin yhtäjaksoisesti istuen.

Laboratoriotutkimuksessa toimistokävelyn todettiin vievän voiton vuorottaisesta työskentelystä istuen ja seisten sekä työtavasta, jossa kyykätään viidesti puolen tunnin välein. Kävely on siis jopa kyykkäämistä tehokkaampi tauottamisen muoto!

  • Unohdettu terveyspommi tekee paluun: Tästä syystä sinunkin kannattaa tutustua lanttuun

    Lanttu on monille tuttu juures, mutta sen terveyshyödyt ovat jääneet usein muiden vihannesten varjoon. Tämä unohdettu vihannes on kuitenkin todellinen terveyspommi, joka tarjoaa runsaasti ravintoarvoja ja terveysvaikutuksia. Lanttu on täynnä vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja, jotka...
  • Nainen, kiinnostaako voimaharjoittelu? Poimi 5 personal trainerin vinkkiä

    Yhä useampi keski-ikäinen nainen haluaa nykyään treenata voimaharjoittelua ja osa myös isojen painojen nostamista. Lähes 60 kuntosalia Suomessa pyörittävän Kuntokeskus Liikun tiloissa miesten kanssa samaa tahtia rautaa nostavat naiset ovat nykyään jo enemmän sääntö kuin...
  • 3 merkkiä, joista tiedät syöväsi liian vähän kuituja

    Moni Keventäjä saattaa pohtia, saako ruokavaliostaan riittävästi proteiinia. Vaikka proteiini on tärkeä rakennusaina, huomiota kannattaisi kiinnittää myös riittävään kuidun saantiin. Kuidulla on yllättävän suuri vaikutus terveydellemme; se ylläpitää suolen toimintaa, lisää kylläisyyden tunnetta, auttaa verensokeria...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest