Uusi tutkimus osoittaa juoksemisen ehkäisevän painonnousua pitkällä aikavälillä.
Ei kannata lannistua, jos et juoksemalla saa lupaavan alun jälkeen painoa laskemaan. Jyväskylän yliopiston viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että juokseminen auttaa kyllä ehkäisemään painonnousua, kun sitä jatkaa riittävän pitkään. Toivottavasti tämä tieto auttaa ylläpitämään motivaatiota!
”Tutkimuksemme osoittaa selvästi, että alhaisen rasvamassan ylläpitäminen onnistuu parhaiten juoksuharjoittelulla, olipa kyseessä pitkän matkan kestävyysjuoksu tai toistuvat sprintit. Tutkimuksessa niillä, jotka juoksivat, rasvamassa säilyi alhaisena paremmin kuin niillä, jotka olivat muilla tavoin fyysisesti aktiivisia ja myös niillä, jotka kilpailivat voimalajeissa”, liikuntafysiologian dosentti, akatemiatutkija Simon Walker liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
Kehonkoostumusta voi parantaa säännöllisellä kestävyys- ja voimaharjoittelulla
Sama tutkimus osoitti, että säännölliseen voimaharjoitteluun osallistuvilla henkilöillä lihasmassa säilyi paremmin kuin sprintti- ja pitkän matkan juoksulajeissa kilpailevilla. Lisäksi vanhemmilla voimailijoilla oli yhtä paljon lihasmassaa kuin nuorilla kollegoillaan.
Walker ehdottaa, että harjoittelumenetelmä, joka sisältää sekä kestävyys- että voimaharjoittelua voi olla hyödyllisin kehon koostumuksen optimoimiseksi.

Juoksemista kannattaa jatkaa ympäri vuoden.
”Näyttää siltä, että yhdistetty lähestymistapa on suositeltava kehon koostumuksen parantamiseksi eli lihasmassan lisäämiseksi ja sopivan rasvamassan ylläpitämiseksi. Tiedämme, että rasva ja lihakset vaikuttavat kokonaisvaltaiseen terveyteen ja toimintakykyyn päinvastaisesti. Siksi paras strategia olisi optimoida molemmat.”
Walker ehdottaa sopivaksi liikuntaohjelmaksi kahdesta kolmeen kestävyysharjoitusta ja kahdesta kolmeen voimaharjoitusta viikossa, siis yhteensä neljästä kuuteen harjoituskertaa viikossa mieltymyksistäsi, mielialastasi, ja motivaatiostasi riippuen ja vuodenaikojen vaihtelun huomioon ottaen.
“Tämän pitäisi johtaa samanlaisiin tuloksiin kuin tutkimuksen urheilijoilla. Tärkeintä on ensinnäkin estää rasvamassan nousu ja lihasmassan menetys sekä ylläpitää liikuntaa koko elämän ajan. Säännöllinen liikunta läpi elämän auttaa ylläpitämään tervettä kehonkoostumusta. Se ei ole myytti”, Walker muistuttaa.
Tällä niksillä puolitat vappujuomasi kalorit helposti
Vappuun kuuluu herkuttelu, eikä sitä tarvitse vältellä, mutta juomiin voi huomaamatta kertyä paljon kaloreita. Siksi painonhallinnassa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, mitä lasiin kaataa. Vappuna nautitaan usein simaa, siideriä, viiniä, kuohuvaa ja joskus myös snapsit...Vappuherkut kalorivertailussa – munkeissakin isot erot
Kohtuullinen herkuttelu sopii hyvin myös painonpudottajan vappuun. Kun tietää eri vaihtoehtojen kalorimäärät, on helpompi rakentaa omaan juhlapäivään sopiva tasapaino. Vappu tuo tullessaan kevään, piknikit, brunssit ja tietenkin herkuttelun. Moni miettii juhlapäivänä myös sitä, kuinka paljon...Näin opit aamuvirkuksi – 7 toimivaa vinkkiä
Kevät on otollinen hetki kokeilla uutta rytmiä. Pienillä muutoksilla voi saada päiviin lisää aikaa ja energiaa ja arkeen kevyemmän alun Kevät tuo mukanaan valoa, energiaa ja monelle halun tehdä arkeen pieniä mutta merkityksellisiä muutoksia. Yksi...