Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio voidaan koostaa ympäristöystävällisesti. On tosin melko haastavaa miettiä, mikä on ekologisesti paras vaihtoehto, sillä siihen vaikuttavat hyvin monet asiat. Tässä olen käsitellyt perusasioita, joilla voi lähteä liikkeelle. Lisää informaatiota ja syvempää tietoa asiasta löytyy muun muassa alla näkyvistä lähteistä.

Älä heitä ruokaa pois

Ekologisesti huonoin asia on heittää ruokaa roskiin tai ylipäätään jättää ruoka syömättä. En toki kehota ketään syömään enemmän kuin olisi tarpeen, siitä ei synny mitään säästöä. Olisi tärkeää, että ruokaa ostetaan sopivasti ja valmistetaan ruokaa oikea määrä ja ylijäämäruoka vaikka pakastetaan tai mietitään muuten jatkokäyttöä. Ruokahuoltoa tuleekin suunnitella tarkemmin, jolloin hukkaan menee vähemmän.

Jos kuitenkin ruokaa jää syömättä ja se ei ole enää syömäkelpoista, kierrätä se biojätteisiin. Sekajätteissä ruoka maatuu hitaasti ja tuottaa metaania, mikä kiihdyttää kasvihuoneilmiötä.

Lähellä tuotettua ruokaa ja sesongin mukaan

Kasviksia, hedelmiä ja marjoja suositellaan Keventäjissä vähintään 600 g päivässä. Kannattaa suosia lähellä tuotettuja kasviksia ja välttää pitkän matkan kulkeneita tuontituotteita. Kotimaisia kasviksia on saatavilla parhaiten keväällä, kesällä ja syksyllä, silloin onkin helppo tehdä ekologisesti hyviä valintoja. Talvella on onneksi saatavilla kotimaisia juureksi, sipuleista ja kaaleja, mutta valikoima on selkeästi huonompaa kuin muina vuodenaikoina.  Kotimaisia marjoja ja sieniä kannattaa säilöä ja pakastaa, mutta ekologisuuteen vaikuttaa, millä kulkuvälineellä marjametsään matkaa ja millaisella pakastimella marjansa pakastaa.

Lihaa kohtuudella ja mieluummin luomua

Lihan tuottaminen on todettu olevan ympäristölle hyvin kuormittavaa. Lihan kulutus on myös lisääntynyt koko ajan. Ekologisesti olisikin perusteltua vähentää lihan syömistä. Suomalaiset syövät lihaa tai lihatuotteita lähes 80 kg vuodessa eli yli 200 grammaa vuorokaudessa. Kohtuullinen lihan kulutus olisi huomattavasti vähemmän eli noin 140 g per päivä.  Kasvisruokapäivä viikossa vähentäisi ympäristökuormitusta. Itsekin suosittelen keventäjille melko reilusti proteiinia, mutta sen ei tarvitse aina olla eläinkunnan valkuaista, vaan osan lihasta voi korvata vaikka pavuilla tai soijatuotteilla. Kalaa suositellaan kaksi kertaa viikossa ja silloin olis tärkeää valita eettisen sertifikaatin saanutta kalaa.

Eläintuotannossa tulee aina ottaa huomioon myös eläintenkohtelu ja mitä niille syötetään. Luomu on hyvä valinta, kun haluaa ajatella kokonaisuutta.

Viljatuotteet kotimaisena

Kotimaisia viljatuotteita onkin melko hyvin saatavilla. Keventäjä syö tietenkin täysjyväviljatuotteita: leipää, puuroa ja pastaa. Riisin kulutusta ei tulisi ainakaan lisätä. Peruna, kotimainen pasta ja vaikka ohra ovat parempia valintoja eettisesti.

Normaalipaino on hyväksi ympäristölle

Monia mietteitä herättää International Journal of Epidemiology -lehdessä vuonna 2009 julkaistu kehonpainoa ja sen ympäristövaikutuksia selvittänyt tutkimus. Tutkijat selvittivät liikapainon ympäristövaikutuksia arvioimalla väestötasolla, kuinka paljon lisäenergiaa tarvitaan liikapainoisen ihmisen perusaineenvaihdunnan ylläpitoon. Lisäksi selvitettiin, kuinka paljon kasvihuonekaasuja muodostuu ylimääräisistä bensiinikuluista. Tutkimuksen mukaan väestö, jossa 40 % on liikapainoisia, tarvitsee 19 % enemmän ruokaperäistä energiaa energiankulutuksensa kattamiseksi verrattuna kansaan, jossa väestöstä vain 3 % on liikapainoisia. Tutkimuksen mukaan liikapainoiset myös matkustavat todennäköisemmin lyhyetkin matkat autolla, jolloin ylipaino on kaksinkertainen taakka ympäristölle. Tutkijat toteavatkin, että normaalin kehonpainon säilyttämisellä on merkittäviä ympäristövaikutuksia pienempien kasvihuonepäästöjen muodossa. Ei ole mikään yllätys, että tutkimus herätti amerikkalaisen median huomion ja yhdessä haastattelussa tutkijat totesivat: ”Mitä ruoan kulutukseen tulee, painavan kehon liikuttelu on sama kuin, jos ajaisi bensaa ahmivalla autolla. Hoikkana pysyminen on hyväksi niin sinulle kuin planeetallekin!”

Liikkumaan jalkaisin

Ostosmatkat saattavat lisätä huomattavasti ruuan ekologista kuormittavuutta. Mieti, miten kuljet kauppaan ja voisiko kauppareissuun yhdistää johonkin muuhun matkaan. Jos käyt kauempana kaupassa, niin pyri käymään harvemmin kaupassa. Voit myös tilata ruoat kotiisi, jolloin samassa autossa kulkee useamman lähialueen perheen ruokaostokset kerralla.

Ekologinen Keventäjä miettii myös liikuntaharrastuksensa ympäristövaikutuksia. Sen sijaan, että hurauttaa autolla punttikselle, kannattaa miettiä, voisiko matkan kävellä tai pyöräillä. Tai jos mahdollista, liikuntapaikka kannattaa valita työmatkan varrelle, niin ei tule turhaa ajoa. Hyötyliikunta on myös ehdottomana hyvää ympäristölle: kävellen tai pyörällä kauppaan, töihin tai harrastuksiin.

Lähteet:

Annikka Marniemi, elintarvike- ja ravitsemusasiantuntija, Suomen Kuluttajaliitto ry, Ruokailijan ekoteot, Bolus 2/2010

www.luke.fi

Anette Palssa

Anette Palssa, laillistettu ravitsemusterapeutti

Anette Palssa on laillistettu ravitsemusterapeutti ja monille suomalaisille mediasta tuttu kasvo. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja ravitsemuksesta ja toiminut asiantuntijana erilaisissa tehtävissä. Anette toimi Keventäjien ravitsemusasiantuntijana vuosina 2006-2015

  • Alkoholi - juhlakauden salakavala lihottaja

    Alkoholi kerryttää kiloja usein salakavalasti ja vaikuttaa terveyteen monella tavalla. Keventäjän kannattaa pitäytyä kohtuukäytössä ja tiedostaa juomien sisältämät energiamäärät. Monen vapaa-aikaan ja juhlaan kuuluu alkoholi. Niin uuttavuotta, vappua kuin uutta työpaikkaa juhlistetaan usein lasillisella kuohuvaa....
  • Terveellinen ruokavalio on vastustuskyvyn perusta – näin syömällä taistelet flunssaa vastaan

    Tavallisen flunssan lisäksi myös influenssat kaatavat tällä hetkellä porukkaa petiin. Ravitsemusterapeutti Anette Palssan vinkeillä voit välttää sairastumisen. Käsien pesu lienee se yleisin ja helpoin keino, mutta useimmat miettivät myös, millaisella ruokavaliolla voisi vastustaa taudin aiheuttajaa....
  • Rasvaa vähän, mutta laadukkaasti

    Rasva puhuttaa paljon ja monet meistä tietävätkin jo, millaista rasvaa elimistö tarvitsee ja millainen rasva on terveellistä. Aika usein kuitenkin levite jätetään pois leivän päältä, kun halutaan keventää ruokavaliota. Tarvitsemme rasvaa energiantuotantoon, rasvaliukoisten vitamiinien turvaamiseksi...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest