Harrastuksista latausta!

Hyvinvoinnin kannalta keskeisiä ovat myönteiset tunteet ja ajattelutavat, sitoutuminen ja kiinnostus, positiiviset ihmissuhteet, elämän merkitysten ja omien arvojen mukaisen elämänpolun hahmottaminen sekä tavoitteellisuus kohti itselle tärkeitä päämääriä. Keventäminenkin ja siihen liittyvät positiiviset tuntemukset sekä tavoitetta kohti kulkeminen on parhaimmillaan hyvinvointia lataavaa. Kevennysenergiaa kannattaa suunnata myös erilaisiin, itselle merkityksellisiin elämänalueisiin. Arjen kokonaisuuden ja rytmitysten tarkasteluun kuuluu työn, vapaa-ajan ja voimavarojen tasapaino.

Aktiivisuudesta onnistumisen tuntemuksia

Painonhallinnan kannalta katsoen on hyväksi olla aktiivinen. Aina ei aktiivisuuden tarvitse olla liikuntaa ja kaloreiden kulutusta, vaan erilaiset harrasteet ja uudenlaiset kiinnostuksen aiheet voivat rakentaa hehkeää elämänvaihetta. Keventämisessä onnistumiseen liittyy oman elämänvaiheen, minäkäsityksen ja itsetunnon tutkiskelua. Aktiivisuuden, vastuullisuuden ja osallistumisen kautta voi löytyä elämään uusia juonteita. Uusien haasteiden päihittäminen, uuden oppiminen tai pikkuhiljaa harrastuksissa taitavammaksi edistymisen kautta voivat omat vahvuusalueet päivittyä. Itsetuntemus voi saada uuden vivahteen ja toiveikkuus tulevaisuutta kohtaan voi vahvistua. Käsillä askartelu, vapaaehtoistyö, itsensä ilmaiseminen tai porukkaan kuuluminen voivat laajentaa itsetuntoa, niin että kehonkin arvostus kohenee. Onnistumisen ja voimaantumisen tuntemuksia ja taitoja voi hyödyntää jollakin toisellakin elämänalueella.

Harrastus tuo vivahteita elämään

Joskus kannattaa pysähtyä pohtimaan elämänvaiheen mahdollisuuksia ja haasteita. Millaisista asioista voisi ladata voimavaroja? Mistä nauttii, mitä uutta tai jo unohtunutta elämään mahtuisi? Mitkä aistit ovat itselle tärkeimpiä ja mitä elämän osa-alueita voisi tutkailla uusin silmin? Vai onko elämänvaihe hektinen ja aikatauluttava? Olisiko hyvä valita parhaiten energisoiva harrastus ja keskittyä siihen? Voiko kotona leppoisasti puuhastellen saada aikaa rauhoittumiselle enemmän kuin paikasta toiseen viipottaessa? Vai voiko ilahduttaa kanssaihmisiä vapaaehtoistyössä ja näin ladata auttamisesta itselle hyvinvointia?

Kaikenlainen puuhastelu ja innostuminen askareisiin vie huomion pois herkutteluhetkistä ja oman navan ympärillä ravaamisesta. Jos syöminen on ollut tapa hemmotella itseään tai turruttaa ajatuksia, voi kiinnostava harrastus tai uusi itsensä kehittämisen alue palvella terveemmällä tavalla hekumointia ja elämästä nauttimista. Tunteiden ilmaisua ja ajatusten tuulettelua voi kokeilla yksinkertaisten, kauneutta ja elämyksiä henkivien harrastusten kautta. Toisaalta tekemistä ei kannata haalia liikaa, koska silloin ateriarytmikin saattaa unohtua tai stressikäyrä porhaltaa nousuun.

Yhteisöllisyys tervehdyttää

Keventämisen elämänvaihe on tärkeä ja monelle haasteellinen. Mutta oman kehon tarkkailun ja joskus syyllistävänkin ajatusmaailman vastapainoksi on hyvä katsella ympärilleen erilaisia ihmiskohtaloita ja tarinoita. Hyvää terveyttä ja pitkäikäisyyttä ennustaa yhteisöllisyys. Toiset ihmiset ja kuuluminen johonkin porukkaan kohentaa hyvinvointia ja tuo elämään rikastuttavia kokemuksia.

Harrastuksissa kohtaa erilaisia ihmisiä, huomioi toisia ja saa kannustusta. Toisten ihmisten kautta säilyy myös kosketus erilaisiin elämäntapoihin ja erilaisuuteen. Masentavassa tai ahdistavassa elämänvaiheessa on tavallista, että huomio suuntautuu omaan sisäiseen maailmaan. Jos henkiset voimat ovat vähissä, voivat ihmissuhteet tuntua energiaa vieviltä. On kuitenkin hyvä muistuttaa itseään, että edes yksi ystävä tai kuuntelija voisi auttaa omien ajatusten punnitsemisessa ja energian kokoamisessa. Suhteissa toisiin, säilytämme mittasuhteet maailman eri ilmiöiden välillä, eivätkä oman kehon tai mielen viestit pullistele epätodellisiksi. Jo toisia ihmisiä tapahtumissa, torilla tai puistossa katselemalla kokee saavansa etäisyyttä joskus liikaa huolestuttaviin tai hyödyttömiin ajatuksiin.

Joskus voi olla hyväksi tutkailla myös erilaisia harrastusporukoita ihmettelevästi ja mielenkiinnolla. Millaisia tapoja ja sanattomia sopimuksia harrastusporukka ylläpitää? Mikä yhdistää ja miten porukka kannustaa toisiansa? Joskus voi toisen harrastusporukan tavoista ammentaa arjen oivalluksia ja ideoita omien porukoiden innostamiseen.

Pohdittavaa

Miti, mitkä ovat sinulle tärkeitä hyvinvoinnin lataustapoja:

  • Mieti, millaisissa asioissa, hetkissä, tekemisissä ja paikoissa voisit ladata elämääsi hyvinvoinnin tuntemuksia: kiitollisuutta, kiinnostusta, huvittuneisuutta, iloa, ylpeyttä, toiveikkuutta, rakkautta, mielentyyneyttä, kunnioitusta.
  • Kokeile kirjata joka ilta kolme pientä kiitollisuuden aihetta päivästä.
  • Kokeile kolmen viikon ajan kerätä vähintään viisi ystävällisyyttä henkivää arjen pientä tekoa (vaikkapa naapurille jutustelua, oven toiselle avaamista, kahvinkeittämistä työkavereille jne.)
  • Onnellisuustutkijoiden mukaan kolmen kuukauden säännöllinen positiivisten ajatusten ja kokemusten harjoittelu lisää voimavaroja ja tyytyväisyyttä elämään sekä kohentaa hyvinvoinnin kokemusta.

Lähteet

Fredriksson.B.2009. Positivity

Seligman. M.E.P.2011. Flourish. A new theory of wellbeing and happiness

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest