Parikymmentä vuotta sitten monet lääkärit määräsivät Yhdysvalloissa ylipainoisille potilailleen lääkettä, joka tunnettiin nimellä Fen-Phen. Potilaat kertoivat, että pitkästä aikaa he tunsivat olonsa normaaliksi. ”Ensimmäistä kertaa vuosiin en koko ajan ajattele mitä söisin seuraavaksi”, eräs potilas kuvasi tuntemuksiaan.
Ihmelääkkeessä oli vain yksi huono puoli. Lääke aiheutti sivuvaikutuksena käyttäjilleen sydämen läppävikoja, joten se vedettiin oikeuskohujen saattelemana pois markkinoilta. Lääkkeen vaikutustapa kuitenkin paljasti lihavuusepidemian todellisen syyn: syöminen on liian kivaa ja ruoka liian hyvää.
Fen-phen vähensi mielihyväkeskusta säätelevän hormonin, dopamiinin määrää ja katkaisi yhteyden ruoan ja mielihyvän välillä. Kun syöminen ei enää tuottanut isoa mielihyvää, ihmiset alkoivat syödä vain silloin, kun heillä oikeasti oli nälkä ja lopettivat silloin, kun he olivat kylläisiä. Painonlasku oli nopeaa ja pysyvää.
Miksi vain toiset lihovat?
Kun lihavuusepidemian ääriviivat alkoivat 1980-luvulla hahmottua, sen syyt olivat kenen tahansa pääteltävissä: Jos ihmiset olivat lihavia, he olivat syöneet liikaa. Vaikka johtopäätös perustui maalaisjärkeen eikä sen tukena ollut varsinaisesti yhtään tutkimusta, se osui oikeaan.
Sitten tapahtui jotakin, joka sai lihavuusepidemian näyttämään paljon monisyisemmältä. Tutkijat antoivat normaali- ja ylipainoisille ihmisille päiväkirjan, johon he merkitsivät kaiken syömänsä ruoan. Tutkijat alkoivat saada odottamattomia tuloksia. Normaali- ja ylipainoiset söivät koejakson aikana suunnilleen saman määrän kaloreita, mutta toiset vain lihoivat, kun taas toisten paino pysyi ennallaan.
Vaikutti siltä, että lihomista kiihdytti muukin kuin ruoka. Syitä alettiin etsiä aineenvaihdunnasta, impulssikontrollista, liikunnan puutteesta, vuorokausirytmin häiriöistä ja jopa virustartunnoista.
Liika on liikaa
Nyt lihomisen ymmärtämisessä on palattu lähtöruutuun. Eräät ovelat tutkijat nimittäin keksivät toistaa kaloripäiväkirjakokeen, mutta siten, että koehenkilöt valokuvasivat kaiken mitä he söivät. Valokuvat paljastivat totuuden: ylipainoiset söivät päivän mittaan roppakaupalla enemmän kaloreita kuin normaalipainoiset. Lihomisen tärkein syy on syöminen ja suurin kysymys se, mikä saa ihmiset syömään liikaa.
Haastattelututkimuksissa käy ilmi, miten intohimoinen suhde ylipainoisilla on ruokaan. Haastatteluissa ihmiset kertovat, että kun he aamulla nousevat, ensimmäisenä mielessä on ruoka. Kun he syövät aamiaista, he miettivät, mitä söisivät lounaaksi, ja lounasta syödessään he suunnittelevat, mitä ottaisivat jälkiruoaksi. Kun työpäivä lähestyy loppuaan, mielessä pyörii vain se, mitä he syövät illalla.
Pizzasta tai leivoksista puhutaan rakastavin termein. Jotkut ovat kertoneet olevansa ruoan lumoamia tai että ruoka kutsuu heitä vastustamattomasti. Itse asiassa tunne siitä, että ruoka on noitunut meidät, on lihavuusongelman keskeinen syy.
Miksi kylläisenäkin maistuu?
Noidutuksi tulemisen tunne johtuu siitä, että ruoka kaappaa mielihyväkeskuksemme haltuunsa. Ei kuitenkaan kaikki ruoka, vaan rasvainen, makea ja suolainen — kuten pitsa ja kebab tai keksit ja kermaleivokset.
Rasvainen ruoka saa aivomme tuottamaan endokannabinoideja, marijuanan lailla vaikuttavia molekyylejä, jotka aktivoivat mielihyväkeskuksen ja aiheuttavat euforisen olotilan. Sokeri taas polkaisee mielihyväkeskuksen kierroksille suoraan, ilman endokannabinoideja.
Kun mielihyväkeskus määrää tahdin, alamme syödä yli tarpeen. Hiirikokeissa on osoitettu, että jos hiirten mielihyväkeskusta ärsytetään sähköisesti, ne jatkavat syömistä paljon sen jälkeen, kun ne ovat kylläisiä. Ihmisten mielihyväkeskus ei tarvitse sähköärsytystä, sille riittää rasva ja sokeri. Ne saavat mielihyväkeskuksen sellaisille kierroksille, että emme voi lopettaa syömistä, vaikka olisimme jo kylläisiä.
Jos lähdet lumipyryyn hakemaan pitsaa, koska kotona on vain ruisleipää, tai jos haet santsilautasen, vaikka olet jo kylläinen, syömistäsi kontrolloi mielihyväkeskus, ei nälkä.
Pizzerian ihana kutsu
Mielihyväkeskus kehittyi miljoonia vuosia sitten varmistamaan, että selviämme hengissä jatkamaan sukua. Kun esi-isämme löysivät paikan, jossa kasvoi makeita hedelmiä tai josta sai rasvaista kalaa, mielihyväkeskus ”polttomerkitsi” tämän paikan heidän muistiinsa. Nämä muistikuvat olivat syviä ja tunteellisia: tuolla on jotakin hyvää, himoittavaa ja tärkeää. Mielihyväkeskuksen antamat signaalit ovat siis eloonjäämissignaaleja, jotka vaikuttavat hyvin voimakkaasti käyttäytymiseemme.
Ympäristömme on muuttunut, mutta mielihyväkeskus toimii samalla tavalla kuin esi-isiemme aikaan. Se noteeraa ravintolat, kaupat, hajut, viehättävän ilmapiirin — kaikki pienetkin muistot paikoista, joissa sait maukasta ruokaa.
Kun myöhemmin kävelet kadulla ja jokin vihje aktivoi muistikuvan, pitsanhimo iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kun nämä mieliteot muuttuvat rutiineiksi, ei ole liioiteltua sanoa, että olemme ruoan noitumia.
Ei vain tahdon asia
Kun ymmärrämme mielihyväkeskuksen vaikutuksen ylensyömiseen, ymmärrämme myös, ettei lihominen ole vain yksittäisten ihmisten heikkoutta. Osa meistä voi olla alttiimpia rasvaisen ja makean ruoan aiheuttamalle houkutukselle ja jäädä siten koukkuun helpommin, mutta toistuva rasvaisen ja makean syönti koukuttaa aikaa myöten kenet tahansa.
Myös makumaailma on muuttunut. Tämän päivän pitsat, nuudelit ja sadalla tavalla maustetut sipsit tarjoavat verrattomasti enemmän suun nautintoja kuin mitä saatiin savannilla miljoona vuotta sitten. Yltäkylläisyydessäkin ruoan kutsu on niin voimakas, ettemme voi olla kiinnittämättä siihen huomiota.
Mielihyväkeskuksen ylivallan vaikutukset alkavat näkyä jo lapsissa. Normaalisti lapset ovat mestarillisia kaloriensäätelijöitä, eli jos he yhdellä aterialla saavat tavallista enemmän kaloreita, he nipistävät niiden määrästä seuraavalla aterialla. Coloradon yliopistossa tehdyssä seurannassa on kuitenkin havaittu, että tämä säätely ei enää pelaa kuten ennen. Toisin sanoen jo 2–4-vuotiaat lapset eivät voi lopettaa syömistä siihen, kun he ovat kylläisiä, ja he syövät liikaa.
Ruoka on yksinkertaisesti liian hyvää.
Näin vastustat ruoan kutsua
Sinun on mahdotonta vastustaa mielihaluja, jos olet nälkäinen. Siksi syömisestä kannattaa pitää huolta. Siinä ovat apuna seuraavat vinkit:
Suunnittele syömisesi
Laadi itsellesi päivittäinen syömisohjelma. Suunnittele ateriat ja välipalat tasaisin väliajoin, noin 3-4 tunnin välein, jotta nälkä pysyy pois. Suunnittele ateriat ja välipalat siten, että ne eivät innosta mielihyväkeskusta liikaa. Aamulla mieluummin puuroa kuin leipää ja makkaraa, päivällä mieluummin kalaa ja keitettyä perunaa kuin pihviä ja ranskalaisia.
Suu soukemmalle
Monet syövät liikaa, koska kylläisyyden tunne tulee viiveellä. Kokeile, miltä sinusta tuntuu, jos puolitat normaalin annoksesi. Pöydästä noustessasi olet luultavasti nälkäinen, mutta odota kärsivällisesti puoli tuntia. Jos tunnet itsesi kylläiseksi, annoskoko on riittävä ja tyydyttää varmasti ravitsemukselliset tarpeesi.
Kylläisenä koko päivä
Valitse ruoka-aineet siten, että ne pitävät sinut kylläisenä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tehokkaimmin kylläisyyden tunteeseen päästään proteiineilla ja kuiduilla. Pidä siis huolta siitä, että lautasellasi on riittävästi eläin- tai kasviproteiineja ja kuituisia kasviksia, täysjyvätuotteita ja mahdollisesti sieniä (nekin ovat kuitupitoisia). Rasva on ongelmallisempi, sillä sen aiheuttama kylläisyyden tunne tulee viiveellä, ja siksi sitä tulee syötyä helposti liikaa.
Kylläisyyden tunnetta edistää, jos ruokaa joutuu pureskelemaan kunnolla. Siksi kannattaa valita mieluummin kokolihaa kuin jauhelihaa ja välipaloilla syödä raakaa porkkanaa, kaalia tai lanttua. Purkan pureskelu vaikuttaa samoin.
