Tuttuja vanhoja omenalajikkeita ovat muun muassa Valkea kuulas, Kaneli, Lobo, Melba, Åkerö ja Antonovka. Uudempia lajikkeita ovat puolestaan Raike, Atlas, Pirja, Sampo, Jaspi, Petteri ja Make. Talouskäyttöön (säilöntään: hillot, soseet) sopivat parhaiten Valkea kuulas, Antonovka, Konsta ja Talvikki, mutta myös monet uudet lajikkeet. Myös kotipuutarhan omenapuut ovat uudistuneet ja nykyään on entistä helpompi istuttaa omalle, pienellekin pihalle kauniisti kukkiva ja satoa antava omenapuu, kuten vähän tilaa vaativa kääpiöomenapuu.
Rouski kotimaisia omenoita joka päivä, nyt kun ne ovat parhaimmillaan. Nauti uuniomenoista, paloittele salaatteihin, lisää puuroihin, leivonnaisiin, pirtelöihin ja monenlaisiin lämpimiin ruokiin. Jos oman puutarhan satoa tulee yli tarpeen, pyydä naapureita ja työkavereita poimimaan pudokkaita ennen kuin ne pilaantuvat maassa. Ja toisinpäin: ainahan voi kysyä naapurilta tai tuttavalta, onko hänellä ylimääräisiä omenapudokkaita. On parempi, että mahdollisimman moni saa herkutella kotimaisilla omenoilla. Ikävää ja epätaloudellista sen sijaan on, jos omenat mätänevät puun alle tai ne kärrätään kompostiin!
Kotimainen omena (punnittu kuorineen) on kevyttä herkkua: se sisältää vain 32 kilokaloria per 100 grammaa! 200 gramman omenasta saat siis vain 64 kcal. Samalla saat 4 grammaa kuitua ja lisäksi magnesiumia, kaliumia, C-vitamiinia, karotenoideja ja antioksidantteja.
Säilytys
Säilytä omenat mahdollisimman kylmässä (mielellään +1 – +4 astetta). Pöydällä hedelmämaljassa omenat nahistuvat nopeasti.
Omena tuottaa runsaasti etyleeniä ja siten se on haitaksi etyleenille herkille kasviksille. Etyleenille arkoja ovat mm. peruna, porkkana, purjo, selleri, salaatti, pinaatti, kurkku ja kaalit. Muovipussikaan ei auta, sillä etyleeni läpäisee muovin. Joten säilytä omenat erikseen esimerkiksi kannellisessa kulhossa jääkaapissa. Talvisäilytystä varten omenat tarvitsevat hyvän kylmäkellarin.
Käyttö
Omena on helppo ja raikas hedelmä ottaa esimerkiksi evääksi. Hyvänmakuinen omena maistuu sellaisenaan melkein missä tilanteessa tahansa. Omena sopii loistavasti erilaisiin piirakoihin, kakkuihin, leipiin ja valmistuu helposti uuniomenaksi vaikka arkipäivällisen jälkiruoaksi. Omena höystää, raikastaa ja keventää kastikkeita, pata- ja vokkiruokia sekä keittoja, sopii pirtelöihin ja smootheihin, monenlaisiin jälkiruokiin, puuroihin – melkein mihin vain! Omenan maku sopii silakan ja lohen tai kirjolohen, possun, broilerin ja riistan sekä kasvisten seuraan. Keventäjien reseptihausta löydät monenlaisia ruokaohjeita, kuten omenainen tomaatti-jauhelihapasta, omena-makkarastroganov ja omena-ohra-riisipuuro sekä myös toistakymmentä erilaista omenapiirakan ja -jälkiruoan reseptiä.
Mehukas kuutioitu tai viipaloitu omena on mainio lisä lähes kaikenlaisiin salaatteihin. Jotkut omenalajikkeet tummuvat hyvin nopeasti, kun niitä leikkaa tai raastaa. Purista päälle vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi.
Omena aiheuttaa tuoreena joillekin allergiaa. Moni voi kuitenkin onneksi nauttia niistä kypsennettyinä lämpimissä ruoissa, piirakoissa ja uuniomenoissa. Monelle sopivat myös omenasäilykkeet, pakastettu sose ja kuivatutkin omenat. Ne, joille tuore omena ei sovi esimerkiksi sappi- tai vatsavaivojen vuoksi, voivat kokeilla allergisten keinoja tai vaihtaa omenan päärynään.
Säilöntä
Omenasta saat herkullisia säilykkeitä kuten omenasosetta, hilloa, chutneya ja puristettua mehua (mehunpuristusasemalla tai pieniä määriä mehulingolla). Omenaa voit myös kuivata ja pakastaa. Pieni määrä omenahilloa/sosetta syntyy kätevästi mikrossa jo kilosta omenoita (katso ohje alla). Käytä tavallista sokeria, kun pakastat hillon tai hillosokeria, kun säilytät hillon kellarissa tai jääkaapissa. Jos pakastat hillon, mausta se pienellä sokerimäärällä (4 dl:n rasiaan riittää 1-2 rkl) ja pakasta sopivan kokoisiin annosrasioihin. Voit käyttää makeutukseen myös makeutusainetta.
Hilloa
Omenahilloon saat erilaisen aromin maustamalla sen esimerkiksi tuoreella rosmariinilla tai mintulla. Väriä ja erilaista makua omenahilloon ja soseeseen saat porkkanasta, puolukasta ja pihlajanmarjasta. Käytä happamia pihlajanmarjoja vasta pakkasen puremina tai niin, että olet pitänyt niitä ensin pari päivää pakastimessa. Maista pihlajanmarjoja aina ennen poimimista. Aurinkoisella rehevällä paikalla kasvavan pihlajan marjat ovat makeimpia. Puolukka ja pihlajanmarja ovat aika happamia, joten niitä käytettäessä sokeria pitää lisätä vähän enemmän.
Soseuta
Omenasose valmistuu näppärästi mehustinta ja sosemyllyä apuna käyttäen, mutta omenalohkot pehmenevät myös liedellä, uunissa ja mikrossa ennen soseutusta. Soseuttamiseen sopivat sosemyllyn lisäksi myös sauvasekoitin ja monitoimikone. Kuuma omena ”poksahtelee” ja kuplii, joten varo polttamasta itseäsi säilykkeitä valmistaessasi.
Huuhdo omenat. Puolita tai lohko ne ja leikkaa samalla siemenkota pois, kun haluat vaaleaa sosetta. Nosta omenat mehustimen ritiläosaan ja anna pehmitä höyryssä. Soseuta pehmenneet omenat sosemyllyllä. Mausta sose sokerilla tai hunajalla ja pakasta jäähtyneenä sopivan kokoisissa rasioissa. Tai kuumenna sose kiehuvaksi ja lisää joukkoon tavallista tai hillosokeria. Käytä sosekiloa kohden 3-3,5 dl hillosokeria. Purkita puhtaisiin kuumiin tölkkeihin ja sulje välittömästi ja säilytä kylmässä. Tavallisella sokerilla tehty omenasose homehtuu herkästi, jos sokeria ei ole tarpeeksi ja jos säilytyspaikka ei ole tarpeeksi kylmä.
Punnitse omenasose (1 kg makeuttamatonta omenasosetta sisältää 710 kcal) ja lisää hillosokeri. Tee oma resepti ja merkitse siihen käyttämäsi sokerimäärä. Voit tehdä reseptin myös niin, että punnitset lohkotut omenat ja käytät sitä omenamääränä. Pois heitettävän (siemenkodan) grammamäärän voit vähentää lohkottujen omenien painomäärästä. Lisää soseeseen myös mehustimeen kertynyt mehu. Jos teet sosetta pienemmällä sokerimäärällä kuin hillosokerin kyljessä olevalla ohjeella, soseet vaativat kylmän säilytystilan (+1-+5 astetta).
Kuivata
Omena on myös helppo kuivata. Poista keskusta omenaporalla ja leikkaa veitsellä tai vihannesleikkurilla omenasta tasaisia ohuita paloja. Levitä viipaleet kuivurin ritilöille ja anna kuivua. Ilman kuivuria voit kuivata omenaviipaleita itse rakennettujen ritilöiden päällä tai naruun pujotettuna lämpimässä, ilmavassa paikassa. Lisää ilmankiertoa tuulettimen tai lämpöpuhaltimen avulla. Voit kokeilla kuivaamista myös kiertoilma- tai tavallisessa uunissa. Lämpötila ei saa nousta silloin yli 50 asteen.