Tuttujen mausteiden tuoksujen mukana joulu löytää koteihin. Perinteisten joulumausteiden historia on pitkä. Kaukomaista kuljetetut mausteet ovat entisaikojen statussymboleita, jotka olivat jopa jalokivien arvoisia. Myös keventäjälle mausteinen ruoka on kultaakin arvokkaampi, sillä sitä voi harvemmin ahmia ähkyyn asti. Jos joulupöytä on kuitenkin tehnyt tepposet ja vatsa on turhankin täynnä, joulumausteet edistävät ruuansulatusta ja helpottavat tukalaa oloa.
Kaneli
Kaneli sisältää poikkeuksellisen paljon antioksidantteja. Tämän lisäksi kanelissa on runsaasti muun muassa folaattia ja K-vitamiinia sekä kivennäisaineista rautaa, kaliumia ja kalsiumia. Kanelin on esitetty jopa alentavan verensokeria ja veren kolesterolia. Keventäjän kannalta tärkeintä on, että kaneli tehostaa aineenvaihduntaa ja ruuansulatusta. Aivan holtittomasti ei kaneliakaan kannata kuitenkaan annostella, sillä sen sisältämän kumariinin liiallinen saanti ei ole maksalle hyväksi.
Kokeile seuraavia Keventäjien kanelisia ohjeita:
-
- Höyrytetyt herkkuhedelmät 🔒 Keventäjien jäsenille
- Päärynäinen suklaavaahto 🔒 Keventäjien jäsenille
- Joulumaustetut jauhelihakebakot ja omenaperunoita 🔒 Keventäjien jäsenille
Kokeile kanelia rohkeasti myös:
- Kreikkalaiseen moussakaan
- Jauhelihakastikkeeseen
- Bataatin ja kurpitsan mausteeksi
Kardemumma
Pullista tuttu kardemumma parantaa myös ruuansulatusta. Tämän lisäksi sen väitetään auttavan turvotukseen lisäämällä virtsaneritystä. Vähimmilläänkin kardemumma lämmittää talvella laihduttajaa.
Kokeile seuraavia Keventäjien kardemummaisia ohjeita:
-
- Kardemummalla maustettu hedelmärahka 🔒 Keventäjien jäsenille
- Bataatti-perunalaatikko 🔒 Keventäjien jäsenille
Kokeile kardemummaa rohkeasti myös:
- Intialaiseen paistettuun riisiin
- Curryihin
- Pikkelseihin
- Kookosmaidon kanssa
Inkivääri
Inkivääri nopeuttaa aineenvaihduntaa ja polttaa rasvaa. Inkivääri on kelpo mauste myös flunssan uhatessa.
Kokeile seuraavia Keventäjien inkiväärisiä ohjeita:
-
- Hunajaiset inkiväärikasvikset 🔒 Keventäjien jäsenille
- Bataatti-inkiväärilaatikko 🔒 Keventäjien jäsenille
- Inkivääri-appelsiiniporkkanat 🔒 Keventäjien jäsenille
- Timjami-inkivääripäärynät 🔒 Keventäjien jäsenille
Kokeile inkivääriä rohkeasti myös:
- Teehen ja kaakaohon
- Makeisiin piirakoihin ja muffineihin
- Kaaliruokiin
Muskotti
Joululaatikoiden maustetta, muskottia käytetään maailmalla myös makeisiin ruokiin. Muskotilla on bakteereja tuhoava vaikutus. Itämaisessa lääkinnässä muskotti nimetään myös ähkyn karkottajaksi. Suurina annoksina muskotti on huumaavaa.
Kokeile muskottia rohkeasti:
- Hilloihin
- Kasvispastaan
- Peruna-ja munaruokiin
- Suklaajälkiruokiin
Mausteneilikka
Mausteneilikassa on runsaasti muun muassa magnesiumia. Neilikan kiitellään myös lievittävän pahoinvointia ja raikastavan hengitystä. Keventäjä keittää neilikasta piristävän teen pimeän ajan keskelle.
Kokeile seuraavia Keventäjien neilikkaisia ohjeita:
-
- Appelsiinikakku 🔒 Keventäjien jäsenille
- Gluteeniton mandariinikakku 🔒 Keventäjien jäsenille
- Pipariskonssit 🔒 Keventäjien jäsenille
Kokeile neilikkaa rohkeasti myös:
- Kinkun ja yleisesti possunlihan kanssa
- Kahviin
- Marinadeihin
- Myös maustepippuri, sahrami, pomeranssi, anis ja fenkoli kuuluvat joulun tuoksumaailmaan.
Kokeile seuraavia myös muita mausteisia Keventäjien ohjeita:
- Pippurinen joulupatee 🔒 Keventäjien jäsenille
- Sahramimuffinit 🔒 Keventäjien jäsenille
- Lihapullapata 🔒 Keventäjien jäsenille
Säilytä mausteet oikein
Maustehylly kannattaa suursiivota ainakin kerran vuodessa ja poistaa vanhentuneet mausteet. Niissä ei ole enää jäljellä toivottuja aromeja. Kokonaiset mausteet säilyttävät arominsa pidempään kuin jauhetut mausteet.
Mausteiden ykkösvihollisia ovat valo, lämpö ja kosteus. Valo haalistaa mausteiden värin, ja lämpö muuttaa niiden makua. Liedeltä nouseva kuuma höyry puolestaan kostuttaa mausteet ja saa ne paakkuuntumaan. Pahimmassa tapauksessa väärä säilytys saa mausteiden aromit haihtumaan jo muutamassa viikossa.
Säilytä mausteet siis tiiviissä (lasi)purkeissa kuivassa, auringonvalolta suojatussa paikassa, kaukana lämpöä tuottavista kodinkoneista. Pese ja kuivaa maustepurkit huolellisesti jokaisen täytön yhteydessä. Kirjoita parasta ennen -päiväys purkin pohjaan/kylkeen liimattavaan teippiin.
Krista Kupariharju, ruokatoimittaja
Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.
Keventäjä kermojen viidakossa
Suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä komeilee valtava valikoima erilaisia kermoja ja kasvirasvavalmisteita. Paljouden keskellä keventäjän voi olla vaikea valita parasta. Perinteiset kermat Kerma valmistetaan erottamalla rasva maidosta. Kermaksi voidaan kutsua tuotetta, joka sisältää maitorasvaa vähintään 10 %...Loppukesän parhaat kevythampurilaiset
Hampurilaiset ovat ihanaa kesäruokaa, keventäjällekin. Viitseliäs valmistaa herkkupurilaisen itse ja muistaa kolmea tärkeää sääntöä: pienempikin hampurilainen täyttää, majoneesi kannattaa vaihtaa kevyempään, ja lisukkeet on syytä päivittää järkeviksi. Hampurilaisissa on paljon energiaa, rasvaa ja suolaa, eikä...Kasvikset valloittavat grillin
Grillissä kypsyvät maustevoin mehevöittämät varhaisnauriit, muhkeat, tuorejuustolla täytetyt portobellosienet, aromikas tsatsikin kera tarjottava fenkoli sekä makealla thai chilikastikkeella maustetut hedelmät. Tänä kesänä keventäjä innostuu uudenlaisista grillikasvisherkuista. Onneksi yhä useampi muistaa, että kasvikset kuuluvat grilliritilälle siinä...