Viisi päivää pellossa, kaksi kurimuksessa – testissä 5:2 -dieetti

5:2 -dieetti houkuttaa, sillä siinä saa syödä ihan mitä vain 5 päivänä viikossa. Miinuspuoli on, että kahtena päivänä tahtoo tulla kova nälkä. Lue, kuinka 3 viikon kokeiluni onnistui.

Brittilääkäri Michael Mosleyn tunnetuksi tekemä 5:2 -dieetti on levinnyt kulovalkean tavoin ja herättää syystäkin keskustelua. Dieetissä saa syö viitenä päivänä viikossa mitä lystää, mutta kahtena päivänä naiset saavat syödä vain 500 kaloria päivässä ja miehet 600 kaloria. ”Paastopäivät” eivät saa olla peräkkäisiä päiviä. Paastopäivien kalorit saa koostaa kuten tahtoo ja syödä joko osissa tai kaiken kerralla.

5:2 -dieetti on kieltämättä houkuttava verrattuna moniin muihin laihdutuskuureihin. Viikottainen kahden päivän kituuttaminen kuulostaa lasten leikiltä, kun verrokkina ovat viikkotolkulla lusikoidut, laihat ja mauttomat kaalisopat, kalliit pilleriputelit, vaikeasti toteutettavat ”saat syödä puolikkaan kananmunan tänään, huomenna greipin ja ylihuomenna kupillisen alle 42 asteista ruokaa”- viritelmät, saati kaikkein pelottavimmalta kalskahtava ”pysyvä elämäntapamuutos”. Päätinkin testata, onko 5:2 -dieetti parasta, mitä painonhallintakeskusteluun on pitkästä aikaa tuotu vai onko kyse vain päältä kauniista kakusta. Ryhdyin dieetille 3 viikoksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi suoritettu

Listasin etukäteen toiveeni ja pelkoni 5:2 -dieetin suhteen. Mieltäni vaivasivat:

• Pelko siitä, että dieetti ajaa kompensoivaan käyttäytymiseen, eli 5 päivänä ottaisin korkojen kera takaisin kaiken 2 päivän aikana menettämäni, ja rubenslaiset ruokaorgiat olisivat pientä verrattuna siihen, millä kaikella keksisin itseäni hemmotella.
• Pelko siitä, etten jaksaisi paastopäivinä liikkua lainkaan.

Toisaalta olin toiveikas sen suhteen, että:

• Oppisin tajuamaan, miten paljon ruokaa sisältyy vaikkapa jo 1500 kaloriin, jos kerran kykenen selviämään satunnaisesti 500 kalorilla päivässä. Toisin sanoen ymmärtäisin, etten aina tarvitse kaikkea 2000 kaloria.
• Edelliseen kytkeytyen: vatsalaukkuni pienenisi paastopäivien seurauksena sen verran, että pärjäisin 5 muuna päivänä vähemmällä energialla, ja painonpudotus perustuisi osin tähän.
• Oppisin kestämään nälkää ja saisin tyydytyksen tunteen siitä, että ”selviäisin” paastopäivistä.

Kolmen viikon koettelemus

Kolmen viikon kokeilun jälkeen voin kertoa, ettei dieetti ollut alkuunkaan lasten leikkiä ja että pelkoni osoittautuivat huomattavasti realistisemmiksi kuin optimistiset toiveeni.

Lähdin kohti ensimmäistä paastopäivää voitokkaana, tinasotilaan ryhdissä. En syönyt ”varuiksi”, enkä sen kummemmin suunnitellut, mitä paastopäivänä söisin. Suunnittelemattomuus kostautui heti: kokkasin tonnikalaohrattoa ja huomasin, että sain syödä sitä nukkekodin asukin annoksen verran, mikäli mielisin syödä enää mitään koko päivänä. Miniannoksen voimin sinnittelin iltaan, jolloin join rasvattomaan jogurttiin rakennetun hedelmäsmoothien. Proteiinit ja kuidut pitävät tunnetusti nälkää, mutta 500 kaloriin ei minun valinnoillani paljoa niitäkään mahtunut. Ennen nukkumaan menoa rouskin vielä porkkanoita, mutta uni ei ottanut tullakseen. Nälkä alkoi olla puolilta öin sitä luokkaa, että heitin hyvästit mahdollisille yöunille ja murisin sängyssä tv:n ääressä aamuviiteen. Enpä ole koskaan eläissäni odottanut auringon nousua näin paljon. Päätä särki, ja olo oli todella epäonnistunut. Eipä alkanut kovin lupaavasti tämä dieetti.

Aamun valjetessa rynnin jääkaapille ja tyhjensin sen huolellisesti. Muun muassa säilykekapriksia voi näemmä syödä purkillisen, jos on tarpeeksi nälkä. Opin itsestäni totisesti jotain uutta, enkä voi sanoa pitäneeni oppimastani.

Seuraavat päivät tasoittivat tilanteen, eikä dieetti ollut päällimmäisenä mielessä. Päivää ennen seuraavaa paastopäivää edellisen kauheudet palasivat kuitenkin muistoihin. Erityisen kylmästi muistelin päänsärkyä, joka tuntui siltä kuin pieni mies olisi paukuttanut metallista alasinta kallossani. Iltaa kohden aloinkin vaistonvaraisesti tankata seuraavaa päivää varten -järjetöntä, mutta kävi silloin järkeeni. Seuraava paastopäivä sujui edellistä paremmin, sillä olin fiksumpi eväiden suhteen. Keitin tomaattikeiton, jonka maustoin chilillä ja korianterilla. Ihana ruoka, jota sai syödä noin 200 kalorin edestä PALJON!  Loput kalorit koostuivat jälleen hedelmäsmoothiesta ja napostelukasviksista.

Koska olin huomattavasti energisempi kuin edellisen paastopäivän aikana, laadin samalla menun tulevien viikkojen paastopäiviä varten: sienillä täytettyjä kesäkurpitsoja, lisää kasvissosekeittoja, raejuustoa, viherpirtelöitä jne. Näiden voimin loput paastopäivät olivat edellisiä kivuttomampia, mutta silti ”tavallisiin” päiviin mahtui normaalia enemmän suklaata, salamia ja tuhtia lohturuokaa.

Se harmitti myös, että paastopäivien aikana liikkuminen oli lähes mahdotonta; energiatasoni riitti juuri ja juuri raahautumaan koiran kanssa lähipuistoon.

Lopputulos 3 viikon jälkeen

• Paino putosi 600 g. En koe tämän olevan vaivan väärti, sillä olisin päässyt samaan tulokseen syömällä kolmen viikon ajan joka päivä noin 200 kcal vähemmän kuin tavallisesti. Väitän, että 200 kcal:n päivittäinen nipistys olisi onnistunut ilman päänsärkyä ja hermojen kiristelyä.
• En tuntenut voittaneeni itseäni, vaikka paino putosikin! Lähinnä tunsin itseni itsekurittomaksi vetelykseksi.
• Osaan ulkoa yöllä televisiosta tulevien reality-sarjojen kreisibailaajien nimet ja horoskooppimerkit, sillä uni oli paastopäivien aikana joko katkonaista tai muuttanut kokonaan muihin makuuhuoneisiin.

Ristiriitaisissa tunnelmissa päätin kysyä painonhallinnan asiantuntijalääkäriltä, Kirsi Pietiläiseltä, olenko ainoa, joka ei tuntunut selviävän ilman hermoromahdusta satunnaisista paastopäivistä. Kirsin vastaus lohdutti enemmän kuin levyllinen Fazerin sinistä: Kirsin mukaan 5:2 -dieetti syöksee ihmiset hyvin helposti ahmimaan, joten en ollut poikkeus. Toiset ovat toki tottuneempia esimerkiksi jättämään aterioita väliin. Oivalsin 3 viikon aikana, että kokeilu oli erityisen vaikea minulle, sillä en ole tottunut skippaamaan ruoka-aikoja. En koskaan ”unohda” syödä, eikä viikkorytmini heittele kovinkaan paljoa energiansaannin suhteen. Tokaisuja, kuten, että ”kello on iltakahdeksan ja olen ehtinyt syödä vain mandariinin tänään” ei koskaan kuulla suustani.

Kirsi muistutti, että henkisen puolen, eli masentavan fiiliksen lisäksi 5:2 -dieetillä saattaa olla myös fysiologisesti huonoja seurauksia. Satunnainen kärvistely opettaa elimistön epätasapainoon, eli elimistö ikäänkuin valmistautuu nälänhätään. Kun elimistön valmentaa tilaan, jossa se saa epäsäännöllisesti ravintoa, rasvasolut ovat suu ammollaan ja entistä hanakampia lihomaan, kun ravintoa joskus lopulta tulee. Kirsi korosti, että sekä mieli että keho rauhoittuvat, kun tilanne on tasainen, eivätkä kehon varajärjestelmät ole jatkuvasti hälytystilassa. Parempaa näyttöä on dieeteistä, joissa pidetään tasaisesti aineenvaihduntaa yllä.

Kirsi toi esille myös erittäin mielenkiintoisen pointin: hän on usein huomannut ylipainoisten potilaittensa ruokapäiväkirjoja tutkiessaan, että henkilöt ovat noudattaneet puolet elämästään erilaisia variaatioita 5:2 -dieetistä. He ovat toisin sanoen jojoilleet vuosia mässäilyn ja askeesin välillä, ja ilmiselvästi heikoin tuloksin. Itse pidän jo tätä merkkinä siitä, etten voi suositella 5:2-dieettiä kenellekään. Vanhassa viisaassa vara parempi: arjen apuna lautasmalli, ja juhla saa maistua juhlalta, kunhan ei joka päivä juhlita. Liikunnasta voimaa ja hyvää mieltä. Irvihampaat hymyyn, ja pipon nyöriä löysemmälle. Paastojen sijaan pienempiä ryhtiliikkeitä. Malttia tavoitteisiin, ja elämänmakuisuutta tavoitteiden toteutukseen. Siinä se sitten taisikin osapuilleen olla.