Fleksaus on järkevä ruokatrendi!

Fleksaus on trendikästä, mutta mitä se oikein tarkoittaa? Äkkikuulemalta fleksaus voisi liittyä venyttelyyn, eikä tämä niin kovin kaukaa haettua olekaan. Fleksitaristit venyttävät ruokavalionsa rajoja osa-aikaisella kasvissyönnillä. Fleksitaristi voi esimerkiksi viikolla panostaa kasvisruokaan ja herkutella viikonloppuisin pihveillä ja katkarapuleivillä. Fleksitaristi saattaa myös yksinkertaisesti lisätä kasvisten määrää jokaisella aterialla. Fleksaus on kaikin puolin terveellinen ja keventämistä edistävä tapa syödä.

Fleksaus onnistuu parhaiten, kun valitsee kahdesta tavasta itselle sopivamman: joko lisää tuttuja kasviksia perinteisiin liha- ja kalaruokiin tai tutustuu liutaan mielenkiintoisia, uusia lihankorvikkeita.

Aloita tutuista kasviksista

Kasvisten määrää ruokavaliossa on helppo lisätä lisämäällä kasviksia rohkeasti ruokiin, joissa on perinteisesti paljon eläinkunnan tuotteita. Porkkana- tai kesäkurpitsaraaste maistuu jauhelihakastikkeessa ja punajuurisose mureketaikinassa. Erityisen hyvin ruuanlaittoon sopivat proteiinipitoiset kasvikset, kuten palkokasvit, sillä niistä voi kokata loputtoman määrän erilaisia ruokia. Soijapavulla ja siitä valmistetuilla tuotteilla, kuten tofulla on erinomainen aminohappokoostumus, joka muistuttaa lihan vastaavaa. Myös herneet ja linssit ovat maailman ravintorikkaimpia ruoka-aineita. Ne sisältävät kasviproteiinien lisäksi hitaita hiilihydraatteja, kuitua ja kivennäisaineita – ja vain vähän rasvaa. Niillä voi vaivattomasti ”jatkaa” liharuokia.

Laajenna uusiin lihankorvikkeisiin

Valmiit ”lihankorvikkeet” helpottavat ruuanlaittoa silloin, kun on tottumaton käyttämään kasviksia monipuolisesti ruuanlaitossa. Näin kasviproteiinit saadaan helposti lisättyä ateriaan suoraan purkista tai paketista.

Uusia tulokkaita lihankorvikkeiden markkinoilla ovat esimerkiksi kaurasta ja palkokasveista valmistettu pohjoisen superfood, Nyhtökaura, härkäpavuista ja herneproteiinista valmistettu Härkis ja soijaproteiinipaloja ja -suikaleita sisältävä, ruotsalainen Oumph. Pidempään myynnissä olleita lihankorvikkeita ovat muun muassa sieniproteiinista valmistettu Quorn, soijapapupohjainen Tempeh ja vehnägluteenimassa, Seitan.

Muista kuitenkin, että terveellisin kasviproteiini on se, joka maistuu sinulle parhaiten ja jota tosiasiassa alat käyttää. Erot ravintoaineissa ovat niin pieniä, ettei niiden tähden tarvitse metsästää erikoistuotteita. Linsseilläkin pärjää, jos quorn ei ole sinun juttusi.

Voit myös syödä pihvin pihvinä ja porkkanakeiton porkkanakeittona, kunhan jälkimmäistä tulee syötyä useammin. Voit silloinkin nimittää itseäsi fleksitaristiksi.

Kokeile seuraavia fleksitaristin ruokaohjeita:

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Vartissa valmista kevyttä

    Terveellinen ruoka ei katso kelloa, vaikka monesti niin luullaankin. Puolivalmisteet ovat mainettaan parempia kiireisen kokin apureita. Arjen ruuanlaitossa vaivattomuus on arvossaan. Erityisesti nälkäinen keventäjä ei halua kovin montaa tuntia sovitella kokinhattua päähänsä, sillä silloin houkutus...
  • Keveyttä Aasian keittiöistä

    Monen mielikuvissa aasialainen ruoka perustuu valkoiseen riisiin tai ui kookosmaidossa. Todellisuudessa keventäjä voi ottaa paljon oppia Kaukoidän keittiöistä. Eksoottisten raaka-aineiden valikoima kaupoissa on parantunut, mikä on tehnyt thaimaalaisesta, kiinalaisesta, intialaisesta ja japanilaisesta kokkailusta entistä helpompaa...
  • Parsa on keventäjän kevätkasvis

    Parsan paras sesonki kestää maaliskuun lopulta kesäkuun loppuun. Nyt onkin jo korkea aika popsia parsat suihin. Vähäkalorinen parsa on toivottu vieras keventäjän grillissä. Ulkomaisen parsan ilmestyminen kauppoihin huhtikuun korvalla on takuuvarma kevään merkki. Samoihin aikoihin...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest