Kulhollinen keveyttä

Keitoista puhuttaessa liian monen keventäjän muistikuvissa kummittelevat takavuosien dieettiohjeiden mukaiset selleri-kaalikeitot, joita lusikoitiin vastahakoisesti pari päivää ja haaveiltiin paremmista päivistä. Lopulta lähes koskematon kuuden litran kaalikeitto huljahti pahimmassa tapauksessa viemäriin. Laihaa ja mautonta ei tarvitse syödä kenenkään, ei myöskään keventäjän!

Keitto keventää

Keitot ovatkin siitä loistavaa ruokaa, että lukuisten tutkimusten mukaan ne keventävät, vaikka sisältäisivätkin muutakin kuin kaalia ja vettä. Keitot sisältävät runsaasti nestettä, joka sitoo keiton sisältämiä muita osia niin, että keitto pysyy mahalaukussa pitkään, eikä kiiruhda ohutsuoleen. Täysi vatsalaukku tekee kylläiseksi, eikä heti tee mieli syödä lisää.

Tutkimusten mukaan samaan tulokseen ei päästä esimerkiksi juomalla kiinteän aterian yhteydessä runsaasti vettä. Tämä johtuu siitä, että suupalojen välillä juotu vesi ei sekoitu vatsassa ruokaan, vaan valuu sen laitoja myöten ohutsuoleen. Näin ollen osan tutkijoiden mukaan vatsalaukku pysyy keittoaterian jälkeen jopa selkeästi pidempään täytenä kuin kiinteän aterian. Tutkijat vääntävät yhä peistä siitä, tuoko isoja paloja sisältävä keitto kestävämmän kylläisyyden kuin sosekeitot. Yksi näkemys on, että isot partikkelit keitossa valtaavat vatsalaukussa tilaa sosetta enemmän ja olisivat siksi täyttävämpiä.

Keitot ovat loistavaa syksy- ja talviruokaa!

Puoltaa sitten reiluja paloja tai soseita, yhtä mieltä ovat kaikki, että kylläisenä pitävät keitot ovat mitä parhainta syys- ja talviruokaa. Edes kermaiset keitot eivät useinkaan yllä hurjiin energiamääriin, eivätkä toisaalta aiheuta myöskään ähkyä. Kermat on myös halutessa helppo vaihtaa kevyempiin kasvirasvavalmisteisiin, ja kirkasliemiset itämaiset liemet tulvivat mausteisia makuja ilmankin maitotuotteita.

Proteiinilisää kaipaava voi nauttia sosekeiton kanssa raejuustoa tai kevytranskankermaa tai vaikka heittää sekaan jääkaapista edellispäivän lihapullia. Kasviskeittoon voi paistaa halutessaan vaikkapa jauhelihaa tai broilerinsuikaleita sekaan. Kevyt kasvissosekeitto muuttuu tukevammaksi, kun lisänä tarjoaa esimerkiksi ruislimppua. Kuitulisää saa myös laittamalla keittoon noin desin verran täysjyväohraa. Täysjyväpastalla ryyditetty papukeitto, jossa tuoksuvat salvia ja sitruuna saavat mielen puolestaan  matkaamaan Välimerelle.

Monipuolinen keitto

Hienoa keitoissa on myös se, että keitto voi olla esimerkiksi talvisen reippailulenkin jälkeen syötävää rehtiä ja huokeaa arkiruokaa, mutta toisaalta myös alkupalana nautittavaa fine dinea. Soppanälän voi kuntoilla hohtavilla hangilla tai kylmän gazpacho-keiton tunnelmaan voi virittäytyä palmujen alla.

Kaiken lisäksi kattilallinen valmistuu yleensä nopeasti suurellekin joukolle. Ja jos valitsee vahingossa turhan kookkaan kattilan, keitot ovat yleisesti armeliaita säilymisen suhteen. Keiton kestävyys riippuu kuitenkin keiton raaka-aineista. Maitoon/kermaan tehdyn kalakeiton uskaltaa kyllä huoletta lämmittää muutamaankin kertaan, jopa koko kattilallisen aina kerralla. Tärkeintä on, että lämmitetty keitto jäähdytetään ja laitetaan takaisin kylmään mahdollisimman nopeasti. Uudelleenlämmitys jättää kuitenkin aina jälkensä keittoon, ja etenkin kalan rakenne kärsii jokaisen lämmityksen yhteydessä. Maitopohjainen keitto voi lisäksi palaa helposti pohjaan. Siksi keittoja kannattaakin pakastaa. Esimerkiksi kasvissosekeitto säilyy hyvänä pakastimessa parikin kuukautta. Tämän jälkeen se saattaa ottaa jo pakastimen makua itseensä.

Reseptejä

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Kevään juhlien makeat herkut

    Kevät on iloisten juhlien aikaa. Niissä keventäjänkin on lupa nauttia, elämäntaparemontti ei romutu juhlissa herkutteluun. Ihannetilanteessa emäntä on kuitenkin varannut noutopöytään myös kevyempiä vaihtoehtoja. Perinteisiä kaloripommeja ovat voi- ja lehtitaikinaleivonnaiset, paksut keksi-rasvaseospohjaiset juustokakut sekä erilaiset...
  • Kulhollinen keveyttä

    Keittoja suositellaan usein kilojen karistajille, eikä syyttä. Keitot ovat monessakin mielessä erinomaista ruokaa. Keitto pitää lämpimänä, mutta ennen kaikkea myös kylläisenä. Keitoista puhuttaessa liian monen keventäjän muistikuvissa kummittelevat takavuosien dieettiohjeiden mukaiset selleri-kaalikeitot, joita lusikoitiin vastahakoisesti...
  • Keventäjä kermojen viidakossa

    Suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä komeilee valtava valikoima erilaisia kermoja ja kasvirasvavalmisteita. Paljouden keskellä keventäjän voi olla vaikea valita parasta. Perinteiset kermat Kerma valmistetaan erottamalla rasva maidosta. Kermaksi voidaan kutsua tuotetta, joka sisältää maitorasvaa vähintään 10 %...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest