Rasva on vallannut keittiön ansiotta: se ei välttämättä edes tuo hyvää makua ruokaan. Sen sijaan rasva peittää monen raaka-aineen oman, hyvän maun. Esimerkiksi kasvikset ja sienet ovat hennonmakuisia ja vaativat kevyttä käsittelyä ja maltillista maustamista.
Usein rasva myös kuumentuu liikaa kypsentäen raaka-aineita ylikypsiksi. Tällöin raaka-aineet menettävät hyvän rakenteensa, makunsa sekä osan ravintopitoisuudestaan.
Jos haluat syödä kevyesti, voit unohtaa kaikki paneroidut ruoat, sillä ne imevät rasvaa ja ylimääräisiä kaloreita kuin sieni. Jos jostain syystä saat eteesi paneroidun ruoan, poista panerointi kylmän rauhallisesti ja syö vain sisus.
Paahda, älä paista
Rasvassa paistamisen sijaan ruoka kannattaa paahtaa. Hanki hyvä, paksupohjainen pinnoitettu paistinpannu sekä öljysumutin. Kuumenna pannu kuumaksi ja ripottele pannulle hieman suolaa tai sumuta pannun pinnalle öljyä – tai tee kumpaakin. Pane pannulle lihaa, broileria, kalaa, maksaa tai vaikkapa makkaraa. Kalat pannaan pannulle nahkapuoli alaspäin.
Paahda ruoka kummaltakin puolelta ja jälkikypsennä se tarvittaessa 200-asteisessa uunissa. Jälkikypsentämistä vaativat paksummat ja sitkeämmät raaka-aineet, jotka eivät ehdi kypsyä paahtuessaan. Tämä kypsennys tapa sopii erinomaisesti rasvaisille raaka-aineille, joille ei tarvitse sumuttaa öljyä.
Käytä uunia
Lihapullat ja lihamurekepihvit kannattaa kypsentää uunissa. Pane ne leivinpaperilla vuoratulle pelille. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja pane ruoat uuniin. Kypsennä paksuudesta riippuen 15 – 20 minuuttia.
Silakkapihvit ja paistetut kalat voit myös kypsentää uunissa samaan tapaan. Uunin lämpötilan pitää olla korkea, sillä liian matalalla lämmöllä tuotteet päästävät nesteet ulos, ja silloin kärsivät sekä ruoan maku että rakenne.
Muista paistopussi
Paistopussi on myös mainio kypsennystapa. Paistopussiin voit panna esimerkiksi nahattomia broilerinrintafileitä, suikaloitua perunaa, porkkanaa, tomaattia sekä sipulia. Mausta ruoka erilaisilla yrteillä, suolalla sekä mustapippurilla. Sulje pussi ja kypsennä ruoka paketin ohjeen mukaan.
Paistopussissa voit valmistaa samaan tapaan naudanlihaa, possua, kalaa, kalkkunaa, riistaa ja erilaisia kasviksia. Kypsymisen aikana pussiin tulee hyvää makulientä joka kannattaa hyödyntää kastikkeeksi. Liemen voi tarpeen mukaan suurustaa maissi- tai ohratärkkelyksellä.
Kastikkeella on väliä
Huomioi aina kastikkeiden rasvapitoisuus: jos valmistat ruoan kevyesti, mutta valelet sen rasvaisella kastikkeella, olet tehnyt turhaa työtä.
Mausta aina kastikkeet hyvin, sillä ne ovat ruoan maun tärkeä perusta. Muista, että tärkkelyssuurukset ovat aina kevyempiä kuin rasva-jauhosuurukset.
Hauduta ruoka nesteessään
Omassa nesteessä hauduttaminen sopii hyvin kasviksille ja sienille. Sumuta laakeaan kannelliseen kattilaan öljyä ja kuumenna kattila. Pane pilkotut kasvikset tai sienet tai kummatkin kattilaan. Ripottele sekaan suolaa sekä mausteita ja sekoita. Pane kansi päälle ja anna hautua viitisen minuuttia. Suunnilleen tässä ajassa kasviksista on irronnut nestettä. Laske lämpö puoleen ja hauduta kasvikset kypsiksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä, jos nestettä ei synny tarpeeksi.
Suola kannattaa lisätä ruokaan aina kypsentämisen alkuvaiheessa, sillä se tuo esiin raaka-aineen omaa makua eikä ruokaan tarvitse silloin käyttää niin paljon suolaa.
Älä unohda grillausta
Myös grillaten saat kevyttä ja maukasta ruokaa, kunhan et marinoi raaka-aineita öljyisissä marinadeissa. Kevyitä ja maukkaita marinadeja saat sitrushedelmien mehusta, tomaattimehusta sekä ananasmehusta. Myös rasvattomat tai vähärasvaiset hapanmaitotuotteet sopivat hyvin.