Pastaakin voi syödä kevyesti – näin säästät kaloreissa

Moni luulee, että pasta on keventäjältä pannassa. Pasta ei kuitenkaan lihota automaattisesti.

Monen pastankeittäjän sudenkuopaksi muodostuu määrän arvioiminen. Totutusta tavasta makaronia tulee keitettyä kattilatolkulla. Pastapussien kyljissä näkee usein taulukon, jonka mukaan noin 400 g pastaa on sopiva määrä 4 hengelle. Keventäjälle mitoitus on kuitenkin liioiteltu. Paitsi, että pastapaljous tuo turhaa energiaa, se syö myös ruuan makua. Herkullisen, kevyen pastan juju on mehevä kastike, ei kuiva vehnä.

Annoskoon rukkaus koskee myös valmista ruokaa. Maukasta pastaa tulee helposti syötyä valtava kulhollinen, jos ei tietoisesti pidä annoskokoa kurissa.

Kastikkeet kuntoon

Pastasta tulee kaloripommi myös, jos kastikkeihin upottaa ylenpalttisesti kermaa ja juustoa. Kumpikaan ei ole tarpeen, sillä hyvää saa ilmankin. Yksi kätevä tapa keventää pastoja on paahtaa maustetut raaka-aineet uunissa tilkassa öljyä. Öljyn määrässä voi nipistää entisestään hauduttamalla kasvikset nopeasti tilkassa kasvislientä pannussa.

Jos kastikkeita haluaa ryydittää juustolla, esimerkiksi voimakassuolaista fetaa riittää pienikin pala makua tuomaan. Kokeile perinteisten bolognesekastikkeiden rinnalla soija- tai quornrouhetta, kevyitä pestoja, kuten paprikapestoa ja raejuustopestoa sekä kauden juureksia, kuten esimerkiksi punajuurta, palsternakkaa tai kurpitsaa.

Valitse tumma

Tumma täysjyväpasta käy mainiosti painonhallinnan avuksi samalla tavalla kuin vaikkapa tumma leipä. Täysjyväpasta nostaa verensokeria hitaasti ja pitää kylläisenä pitkään. Pastavalikoima on kasvanut valtavasti viimeisen viiden vuoden aikana. Lasagnelevyjäkin löytyy nykyään täysjyväisenä.

Keitä oikein

Varaa pastan keittämiseen kookas kattila ja runsaasti vettä. Noin 100 g pastaa kaipaa litran vettä. Minikasarit saa siis suosiolla unohtaa, mikäli haluaa hyvää pastaa.

Kiehauta vesi ja lisää joukkoon suola. Kaada koko pastamäärä kerrallaan kiehuvaan veteen. Painele pitkää pastaa keskeltä puukauhalla, jotta se uppoaa heti veteen ja kypsyy tasaisesti. Hämmennä muitakin pastoja heti veteen lisäyksen jälkeen.

Kypsän pastan tunnistaa siitä, että se on napakkaa eli juuri ja juuri kypsää – italialaisittain sanottuna al dente. Tunnistaminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa, jos ei ole tottunut pastakokki. Yksi tapa saavuttaa mahdollisimman al dente lopputulos on keittää pastaa 2 minuuttia vähemmän kuin pakkauksessa kehotetaan. Pastalaadut kuitenkin vaihtelevat, joten kokeileminen on tärkeää tällöinkin.

Tärkeää on myös jättää öljy keitinvedestä pois, sillä veden pinnalla lilluva rasvalammikko ei edesauta keittämistä millään tavalla. Sitä paitsi, jos pasta sekoitetaan samointein kastikkeen joukkoon, kovin öljyinen pasta kieltäytyy tarraamasta kastikkeeseen.

Valuta keitetty pasta nopeasti lävikössä ja kumoa takaisin kattilaan. Pasta on viisainta valuttaa aavistuksen verran raakana, sillä se pehmenee vielä valuttamisen jälkeenkin. Valutuksen jälkeen öljytilkka on paikallaan, eritoten, jos pastaa ei sekoiteta kastikkeeseen heti. Paitsi, että öljy pitää pastan irtonaisena, se antaa sille myös makua. Pehmeää rasvaa sisältävä öljytilkka sopii keventäjällekin.

Kokeile Keventäjien herkullisia pastaohjeita:

Krista Kupariharju

Krista Kupariharju, ruokatoimittaja

Krista valmistui vuonna 2008 kotitalousopettajaksi Helsingin Yliopistosta. Hän aloitti freelance-toimittajan työt jo ennen valmistumistaan ja profiloitui opintojen ollessa loppusuoralla vahvasti ruokaan. Alan lehtiin kirjoittamisen lisäksi tärkeää työkokemusta antoi pesti Huomenta Suomen aamukokkina.

  • Kulhollinen keveyttä

    Keittoja suositellaan usein kilojen karistajille, eikä syyttä. Keitot ovat monessakin mielessä erinomaista ruokaa. Keitto pitää lämpimänä, mutta ennen kaikkea myös kylläisenä. Keitoista puhuttaessa liian monen keventäjän muistikuvissa kummittelevat takavuosien dieettiohjeiden mukaiset selleri-kaalikeitot, joita lusikoitiin vastahakoisesti...
  • Keventäjä kermojen viidakossa

    Suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä komeilee valtava valikoima erilaisia kermoja ja kasvirasvavalmisteita. Paljouden keskellä keventäjän voi olla vaikea valita parasta. Perinteiset kermat Kerma valmistetaan erottamalla rasva maidosta. Kermaksi voidaan kutsua tuotetta, joka sisältää maitorasvaa vähintään 10 %...
  • Loppukesän parhaat kevythampurilaiset

    Hampurilaiset ovat ihanaa kesäruokaa, keventäjällekin. Viitseliäs valmistaa herkkupurilaisen itse ja muistaa kolmea tärkeää sääntöä: pienempikin hampurilainen täyttää, majoneesi kannattaa vaihtaa kevyempään, ja lisukkeet on syytä päivittää järkeviksi. Hampurilaisissa on paljon energiaa, rasvaa ja suolaa, eikä...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest