Marjat kuuluvat keventäjän lautaselle; kuidun ja flavonoidien lisäksi marjat sisältävät tutkijoillekin tuntemattomia, terveyttä edistäviä ainesosia. Perinteisesti marjoista tehdään muun muassa kiisseleitä, rahkoja ja makeita leivonnaisia, mutta marjoja kannattaa kuitenkin käyttää rohkeasti myös muissa ruoissa.
”Marjat sopivat mainiosti esimerkiksi salaatteihin ja muihin suolaisiin ruokiin. Ne antavat ruokiin makeutta tai happamuutta sekä tuovat väriä lautaselle”, Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaisten ruoka- ja elintarvikeasiantuntija Sanna Louna toteaa.
Tuoreet marjat maustavat ja koristavat kesäiset leivonnaiset, piirakat ja kakut.
Säilytys vähentää vitamiineja
Marjat ovat hyvin ravintoainetiheitä, sillä ne sisältävät paljon ravintoaineita suhteessa energiaan. Marjoista saadaan reilusti suojaravintoaineita, kuten C-vitamiinia, flavonoideja ja antioksidantteja.
”C-vitamiini on vesiliukoinen ja tuhoutuu helposti kuumennettaessa ja säilytyksessä. Siksi marjoja kannattaakin nauttia mahdollisimman paljon tuoreena”, Sanna Louna kehottaa.
Marjojen terveellisyyteen tuovat oman osansa niiden hyvä kuitupitoisuus sekä kivennäis- ja hivenaineet kuten kalium, kalsium, rauta, magnesium, sinkki ja mangaani. Myös säilöön saatuja marjoja kannattaa popsia mahdollisimman usein. Muuten käy helposti niin, että edellisvuoden marjat ehtivät hautautua uuden sadon alle.
Pakkaseen marjat kannattaa säilöä pieniin rasioihin, jotta ne on helppo käyttää.
”Pakastimesta ottaessa marjat on hyvä sulattaa mahdollisimman nopeasti, jolloin vitamiinit säilyvät niissä parhaiten”, Louna opastaa.
Kerää ystävän kanssa yhdessä!
Edullisimmin marjoja saa keräämällä ne itse luonnosta. Marjastus on myös oivallista hyötyliikuntaa.
”Marjastus on arvokasta kansanperinnettä. Jokaisella on varmasti muistoja marjametsällä olosta tai mansikkapellolla kyykkimisestä”, Louna toteaa.
Ystävien tai naapureiden kesken voisi sopia, että yksi kerää yhtä lajia marjoja ja toinen toista. Kerätty sato jaetaan kaikkien urakkaan osallistuneiden kesken, jolloin kaikki saavat erilaisia marjoja syötäväksi ja pakastimeen.
Kokeile seuraavia Keventäjien marjaherkkuja:
- Mustikkaa, kardemummavaahtoa ja timjamicrumblea 🔒 Keventäjien jäsenille
- Herukkaherkku 🔒 Keventäjien jäsenille
- Raparperi-mansikka-kookosjäätelö (maidoton) 🔒 Keventäjien jäsenille
- Kesäinen vanilja-boysenmarjajälkkäri 🔒 Keventäjien jäsenille
- Lakkahyve 🔒 Keventäjien jäsenille
- Marjaskonssi-aamainen 🔒 Keventäjien jäsenille
- Karviaisvispipuuro 🔒 Keventäjien jäsenille
- Tyrni-omenasmoothie 🔒 Keventäjien jäsenille
- Tomaatti-vadelmajuoma 🔒 Keventäjien jäsenille
- Sitruunaiset mustikkamuffinit 🔒 Keventäjien jäsenille
- Rukiiset ruusunmarjasämpylät 🔒 Keventäjien jäsenille
Lähde: Maa- ja kotitalousnaiset