Totuus E-koodeista – kannattaako lisäaineita pelätä?

Onko natriumglutamaatti teollisuuden salakavala juoni sairastuttaa ihmiset? Voiko ilman E-koodeja elää? Entäpä millainen mörkö on fosfaatti? Lue lisää ja ylläty!

Yhä useampi kaipaa lautaselleen mahdollisimman puhdasta, aitoa ja luonnonmukaista ruokaa. Nämä käsitteet eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä, eivätkä vielä kerro ruuan terveellisyydestä. Kansanterveydellisesti ruokaan suhtautuva puhuu pehmeän kasvirasvan puolesta, eikä niele näkemystä voista ”luonnollisempana” valintana. Luonnollisuuden puolestapuhujat usein käyttävät termiä ”prosessoitu” kirosanana, vaikka kaikenlainen ruuan rakenteeseen puuttuminen on prosessointia. Keventäjä prosessoi ruokaa kotikeittiössään jo kuoriessaan, pilkkoessaan ja kypsentäessään porkkanan. Myös voin valmistus vaatii prosessointia. Yksikään lehmä ei lypsä voita suoraan rasiaan.

Pelottavat E-koodit

Suomalaiset eivät saa tutkimusten mukaan liikaa lisäaineita ravinnostaan. Silti E-koodit pelottavat monia, ja toiveissa olisi elää ilman niitä. E-koodi-kohkauksen keskellä usein unohtuu, että osa lisäaineista on erittäin tärkeitä. Ne estävät esimerkiksi bakteerien ja mikrobien kasvua ja auttavat siten välttämään ruokamyrkytykset. Lisäaineilla voidaan myös välttää joissain tapauksissa suolan lisäämistä, mikä on kansanterveydellisesti tärkeää.

Vielä olennaisempaa on ymmärtää, että E-koodeilta on vaikea välttyä, vaikkei ostaisikaan kaupan valmiita ruokia. Esimerkiksi kotona leivotussa puolukkapiirakassa on kymmenkunta lisäainetta, sillä jo metsästä poimitussa puolukassa on lisäaineita!

Kotikokin piirakan ainesosaluettelo näyttää helposti tältä:

Vehnäjauho, voi, puolukka (vesi, sokeri, happamuudensäätöaineet (E 200, E 210), hyytelöimisaine (E 440), väriaineet (E 160a, E 163), kermaviili, sokeri, kananmuna (emulgointiaineet (E 322, E 471), leivinjauhe (nostatusaineet (E 450, E 500), hapettumisenestoaine (E 330), tärkkelys).

Natriumglutamaattia purkista ja luonnosta

Natriumglutamaatti, eli E621 on ollut vuosia kiivaan keskustelun kohde. Natriumglutamaattia käytetään arominvahventeena, antamaan ruokaan makua. Natriumglutamaatin piikkiin on pistetty monenlaisia terveyshaittoja, aina migreenistä yleiseen huonoon oloon. Moni kokee myös, että on ”huijausta” maustaa teollisessa prosessissa rähjääntyneet raaka-aineet mausteella, joka peittää kaikki ”virheet” alleen. Natriumglutaamaatti poistettiinkin rytäkällä suuresta osasta tuotteita.

Kaikki eivät välttämättä tiedä, että natriumglutamaattia löytyy luonnostaankin monesta ruuasta. Esimerkiksi tomaatti ja juusto sisältävät luontaista natriumglutamaattia. Sekä synteettinen että luonnollinen natriumglutamaatti koostuvat natriumin ja glutamiinihapon yhdistelmästä. Glutamiinihappo on aminohappo, eli tunnetummin proteiini.  Yliherkkyys jollekin ruualle syntyy aina nimenomaan kyseisen ruuan proteiinille.  Elimistö ei kuitenkaan pysty erottamaan, onko kyseisen proteiinin lähde luontainen vai synteettinen. Näin ollen lisätylle natriumglutamaatille yliherkän henkilön pitäisi fysiologisten realiteettien nimissä olla yliherkkä myös esimerkiksi tomaatille. Oma kysymyksensä on se, ovatko natriumglutamaatilla kyllästetyt valmistuotteet lähtökohtaisestikaan kovin terveellisiä. On mahdollista, että ravinneköyhä ruoka jo itsessään aiheuttaa erilaisia terveyshaittoja.

Fosfaatti pois leikkeleistä

Natriumglutamaattikohu on jo hieman laantunut, ja tilalle on tullut puhe fosfaatista, eli fosforista (E450 ja E451). Fosfaattia käytetään monessa, kuten esimerkiksi leipomoteollisuudessa ja sulatejuustojen valmistuksessa. Lihaleikkeleissä fosfaattia käytetään veden sidontaan, mehevämmän ja mureamman lopputuloksen aikaansaamiseksi.  Suomalaiset saavat kuitenkin liikaa fosfaattia ruokavaliostaan, ja liikasaannilla on tunnettuja terveyshaittoja. Fosfaatin poistaminen tuotteista onkin ollut tervetullutta, eikä esimerkiksi leikkeleiden rakenne ole kärsinyt fosfaatittomuudesta.

Kaikenkirjavat pakkausmerkinnät

Tuotteiden pakkausmerkintöjen tulee olla EU:n alueella yhtenäiset, mutta sääntöjä rikotaan jatkuvasti. Proteiinipatukoihin saatetaan painaa isolla merkintä ”Jopa 20 g proteiinia”, vaikka yksittäisiä ravintoaineita ei saisi nostaa yli muiden. Ilmaisua runsasproteiininen saa kyllä käyttää, jos 20 % energiasta tulee proteiinista. ”Proteiinipitoinen” on puolestaan tuote, jossa on 12% energiasta tulee proteiinista. Muista, että ilmaukset, kuten ”fit”, ”fitness”, ”light” tai ”sport” ovat pelkkiä markkinointi-ilmauksia, eivätkä millään muotoa takaa, että tuote on edes oman tuoteryhmänsä kevein tai muuten järkevin.

Sydänmerkki auttaa valinnassa

Ainesosaluettelo voi kuulostaa E-koodeineen heprealta, ja ravintoainetaulukko vaikuttaa vaikealta laskukaavalta. Vaikka suurin osa niiden informaatiosta ”menisi yli”, kannattaa pitää mielessä muutama yksinkertainen vinkki:

1. Tarkista ravintoainetaulukosta, että tyydyttynyttä, eli kovaa rasvaa on alle kolmasosa kokonaisrasvasta. Silloin tuotteen rasvasuhde on kohdillaan.

2. Ainesosaluettelon raaka-aineet on aina ilmoitettu painojärjestyksessä, eli jos esimerkiksi sokeri on listassa toisena, voit olla varma, että sokeria on paljon. Sokerin jäljille on muuten melko haastavaa päästä, vaikka hiilihydraateista olisi eroteltu sokerit. Sokereiksi kun lasketaan myös esimerkiksi hedelmien hedelmäsokeri ja maidon maitosokeri, eikä näiden karttaminen ole tarpeen.

3. Sydänmerkki kertoo yhdellä vilkaisulla, että tarkasteltava ruoka on omassa sarjassaan parempi valinta: esimerkiksi vähäsuolaisempi leipä, vähäsokerisempi muro tai runsaskuituisempi pasta.  Sydänmerkki-tuotteita on jo yli 1000 ja niitä löytyy lähes jokaiselta kaupan hyllyltä.