Lihaton huhtikuu

Lihaton lokakuu oli ja meni, mutta minä ryhdyin yhdessä mieheni kanssa lihattoman huhtikuun viettoon. Lue, kuinka kokeilu upposi entiseen kasvisyöjään ja vannoutuneeseen lihansyöjään.

”Kansanliike” Lihaton Lokakuu sai aikanaan alkunsa, kun Docventuresin studiovieras, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius haastoi uskollisen makkaramiehen, toimittaja Riku Rantalan kuukauden lihattomaan ruokavalioon. Monet miettivät kampanjan yhteydessä, kenties ensimmäistä kertaa vakavissaan, miksi lihan kulutusta tulisi vähentää. Miksi pitää vegaanista ruokapäivää, viettää kasvisruokaviikkoa tai sinnitellä peräti läpi kokonainen lihaton kuukausi? Yksilöllisiä syitä valintaan on toki monia.

Puoli kiloa lihaa viikossa

Keventäjän kannalta fokus on ruokavalion terveellisyydessä ja keveydessä. Punainen liha sisältää tyydyttynyttä rasvaa ja siinä on paljon energiaa. Tämän vuoksi uusien ravitsemussuositusten mukaan punaista lihaa tulisi syödä jatkossa enintään puoli kiloa viikossa, ja lihan olisi hyvä olla mahdollisimman vähärasvaista. Punaisen lihan eli naudan-, sian- ja lampaanlihan vaihtaminen vähärasvaiseen, vaaleaan siipikarjan lihaan parantaa suositusten mukaan selkeästi ruokavalion terveellisyyttä.

Punaisen lihan vaihtaminen vaaleaan lihaan ei vielä täytä ”lihattomuuden” kriteereitä, mutta mietin, riittäisikö se yksin ryhtiliikkeeksi keventäjälle. Muutaman vuoden takaiset tilastot kertovat, että naisten punaisen lihan kulutus ei heitä suosituksista kovinkaan paljoa, vaan pyörii noin puolen kilon viikkomäärän tuntumassa. Miehet sen sijaan helposti tuplaavat punaisen lihan määrän syömällä jopa yli kilon punaista lihaa viikossa. Jos lasketaan, että luku koskee pelkästään punaista lihaa, eli loppuruokavalio koostuu (sinänsä terveellisestä) vaaleammasta lihasta, ollaan toki aika lihaisissa lukemissa. Läski tirisee niin vuolaana, että haastan itseni ja mieheni testiksi lihattoman huhtikuun viettoon.

Minulle testi ei ollut suinkaan ensimmäinen laatuaan, sillä olen ollut nuoruudessani muutaman vuoden (kalaa toisinaan syövä) vegetaristi. Paluu kokeilun piiriin herätti silti tunteita, sillä kasvissyöntini loppui aikoinaan siihen, etten kokenut urheilevana nuorena naisena saavani kasvisruuasta sitä, mitä lihasta. Kasvisruokani muuttuivat vähitellen epäterveellisiksi, sillä yrittäessäni kurkotella samaa tunnetta kuin pienestä pihvinpalasta saa, aloin suunnilleen uppopaistamaan porkkanat rasvassa ja kuorruttamaan ne smetanahunnulla. Terveellisyydestä ei ollut enää tietoakaan, ja tieni kasvissyöjänä oli suistunut ojasta allikkoon.

Mieheni on sen sijaan kasvissyöjänä lumenvalkea impye. Hän suhtautuikin ajatukseen lihattomasta kuukaudesta pelonsekaisesti, minun korvaani hieman hassujenkin epäilyiden täyttämänä. Surkastuvatko kaikki lihakset heti, riittääkö virta arjessa ja riutuuko sisäinen peto? Käytännön tasolla suurimmaksi huolenaiheeksi nousi kysymys: millä muulla kuin kalalla korvata kaikki tuo maanpäällinen liha?

Pihvinpaistaja ja kasviskokkaaja

Kuun alku osoitti, ettei mieheni näitä aivan turhaan pohtinut. Huomasin, että hän on erinomainen pihvinpaistaja, mutta kasviskokkaajana niin noviisi, että mielikuvituksen puute uhkasi viedä koko ruokavalion lohilinjalle. Kaupan vihanneshyllyltä hän on toki aina koostanut runsaat LISUKEsalaatit tutuista kasviksista, mutta kypsennettävät kummajaiset, kuten fenkoli, retikka tai mustajuuri vaativat tunnistusleikkejä. Samoin soija- ja quorntuotteet ilmestyivät hänen kauppalistalleen ensimmäistä kertaa.

Itse kokkaan niin paljon kasviksista, että tuntui kuin olisin elänyt testiä hieman sivustakatsojana. Tällä aitiopaikalla tein kuitenkin tärkeitä havaintoja. Huomasin, että kasvisruoka maistuu miehelleni, kun sen kokkaa joku hommansa osaava. Huomasin myös, että mieheni kuuluu niihin, joille ruuan lihaisa rakenne/suutuntuma ovat tärkeitä, joten mieluisimmiksi ruokalajeiksi nousivat (kalaruokien lisäksi) juurikin soijapohjaiset ”huijaukset”. Samalla huomasin kauhukseni, ettei vielä nykyäänkään kasvisruokavalion noudattaminen kodin ulkopuolella ole aina helppoa tai antoisaa. Mieheni koki, että hänen työpaikkansa kasvisruuat olivat monesti suorastaan ala-arvoisia rimanalituksia, maltillisimmillaankin vaatimattomia, kuten mautonta punajuurisörssöä tai kuivakkaa papuhöystöä. Kateellisena hän kuolasi vierustovereiden lihapatoja ja koki kuukauden pitkäksi – vaikka kelvon kotikokin ansiosta vähensikin nurinaansa huomattavasti kuun edetessä.

Hyvää oloa ja laihtumista

Omat kokemukseni lihattomasta kuukaudesta olivat positiiviset, eikä nuoruusvuosien tunne kasvisruuan riittämättömyydestä palannut. Oloni oli hyvä ja energinen läpi kasvisten (ja kalan) täyteisen kuukauden, joskin täytyy rehellisesti sanoa, etten terveysmielessä nähnyt testin tuovan kohdallani suurtakaan oivallusta. Olen niin vannoutunut sekasyöjä, että väitän ruokavalioni olevan juuri sen vuoksi monipuolinen ja terveellinen. Punainen liha ei luikertele lautaseni pääosaan, vaan valitsen yleensä viikon aikana kahtena päivänä vaaleaa lihaa, kahtena kalaa, kahtena kasviksia ja yhtenä punaista lihaa. Nyt koinkin satunnaisia tylsyyden tuntemuksia joutuessani aina kala- tai kasvistiskille. Kasvissyönnin puoltaminen esimerkiksi eettisistä syistä saisi kyllä elämään vallan mainiosti tällaisen ”tylsyyden” kanssa, mutta terveellisyysmielessä koen, että normiruokavalioni on valmiiksi vallan kelpo.

Entäpä sitten keventymisnäkökulma? Kuka laihtui ja lihoiko joku? Itse muistin jo männävuosilta, ettei kasvisruoka itsessään ketään kevennä, kyse on täysin siitä, kuinka sen toteuttaa. Hiilihydraattipitoiset vaihtoehdot saattavat jopa nousta lihottavuudessaan punaisen lihan ohi. Minun painoani tällaiset kasviskuut eivät siis heilauta. Mutta miehenipä meni ja laihtui 2 kg. Toki tuon voi laittaa kausivaihtelun piikkiin, mutta hän tunsi laihtuneensa heti alussa, mikä johti erilaisten villien teorioiden pyörittelyyn. Huoli lihasmassan menetyksestä nousi päällimmäiseksi. Fakta on kuitenkin se, ettei kala- (ja soija-)painotteinen kasvisruokavalio sisällä vähemmän proteiinia kuin lihaisempi vaihtoehtokaan. Kyseessä kun ei kuitenkaan ollut raju elävän ravinnon kokeilu tms., joten hysteria proteiinin suhteen on aivan turhaa.

Testijakson lopussa totesimmekin molemmat, että todennäköisin syy muutaman kilon pudotukseen on paljon arkisempi kuin mystinen kehon keratiinivarastojen kutistuminen: mieheni yksinkertaisesti pitää lihan mausta kalaa ja kasviksia enemmän. Hän myös pystyy syömään paljon lihaa kerralla, siinä missä perunat ja muut hiilaripitoiset lisukkeet jäävät helpommin lautasen reunalle. Annoskoot siis pienenivät kuun aikana ja näin myös lukema vaa’alla. Lopputuloksen kannalta tämäkään kevennystapa ei ole pöllö. En kuitenkaan varauksetta ihastu ajatukseen, jossa annoskoko pienenee sen vuoksi, ettei ruoka oikein maistu. En silti luovuta kasvisruuan puolestapuhumisen suhteen, sillä kokeilu ei saanut mieheltäni ehdotonta tuomiota. Hän korosti kuukauden olleen loppupeleissä niin lyhyt aika, että uuteen ruokavalioon totuttelu oli siksi hieman kivuliasta. Ajan kanssa hän uskoi sopeutuvansa kasvisruokaan paljon paremmin. Hän myös kiitteli oppineensa tuntemaan uusia raaka-aineita ja tapoja valmistaa ruokaa sekä sanoi jatkossa pohtivansa tarkemmin, onko punainen liha lautasella joskus enemmänkin mielikuvituksen puutteesta kumpuava tapa ja tottumus kuin mielen ja lihasten aito toive.