Kaljamaha, pömppömaha, pallomaha – isolla pahalla mahalla on monta nimeä

Kaljamaha, pömppömaha, pallomaha… siinä paha, missä mainitaan. Iso maha on etenkin monen lihavan miehen ulkoinen tunnusmerkki. Maha on myös lihavuuden terveysvaarojen selkein osoitin. Siksi isosta mahasta kannattaa olla oikeasti huolestunut. Maha on lihavuuden terveysvaarojen selkein osoitin. Kehossa on varastoituneena rasvaa ihon alla ja keskikehon sisäosissa. Tätä jälkimmäistä rasvaa kutsutaan myös viskeraalirasvaksi ja sen suuri määrä selittää huomattavan osan lihavuuteen liittyvistä terveysvaaroista.

Keskikehon sisäosien rasva on aineenvaihdunnallisesti hyvin aktiivista eli se sekä varastoi että luovuttaa rasvahappoja herkästi. Tähän aineenvaihdunnalliseen vilkkauteen liittyy myös keskikehon rasvan ongelma: kun rasva vapauttaa runsaasti rasvahappoja, nämä sotkevat elimistön terveen aineenvaihdunnan.

Keskikehon rasvan vapauttamat rasvahapot häiritsevät esimerkiksi adrenaliinihormonin ja insuliinin aineenvaihduntaa. Kakkostyypin diabeteksen tunnuspiirre, sokerinsiedon heikkeneminen, selitetään ainakin osittain johtuvan vapautuneiden rasvahappojen vaikutuksesta insuliinireseptoreihin. Vapaita rasvahappoja joutuu myös maksaan, jolloin ennen pitkää kolesterolitasapaino muuttuu epäedulliseksi (paha eli LDL-kolesterolipitoisuus suurenee ja hyvä eli HDL-kolesterolipitoisuus pienenee). Sokerinsiedon heikkenemisen ja kolesterolipitoisuuksien lisäksi keskikehon rasva on yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen eli kaikkiin metabolisen oireyhtymän tekijöihin.

Rasva keskikehossa ei ainoastaan ennusta keski-ikäisten aineenvaihdunnallisia häiriöitä. Iäkkäillä iso maha ennustaa toimintakyvyn heikkenemistä ja jopa kuolleisuutta – vastaavaa ennustearvoa ei iäkkäiden painoindeksillä ole. Nuoremmilla aikuisilla isomahaisilla on huono fyysinen kunto. Esimerkiksi reserviläisiä miehiä tutkittiin vuonna 2003 ja heillä iso maha ennusti huonoa kuntoa paljon paremmin kuin suuri painoindeksi. Edellä kuvatuissa tapauksissa ei kyse ole niinkään keskikehon aineenvaihdunnasta, vaan siitä että iso maha on painoindeksiin verrattuna selvempi lihavuuden osoitin.

Vyötärön ympärysmittaus kunniaan

Keskikehon sisäosien rasvan määrää voi tarkimmin arvioida magneettikuvauksella tai tietokonetomografialla. Nämä menetelmät ovat vain harvoin edes tutkimuskäytössä. Siksi terveyttä vaarantavan mahan arviointi tehdään yksinkertaisella vyötärön ympäryksen mittauksella.

Vyötärön ympärys mitataan tarkimmin alimman kylkiluun ja suoliluun (”lanteet”) puolesta välistä. Tämä mittauskohta on aika lähellä napaa, jonka käyttäminen mittauspisteenä ei vie tulosta juurikaan metsään. Mittaus tehdään normaalin uloshengityksen jälkeen – ei siis silloin, kun henkeä vedetään oikein syvään. Tavallinen ompelumittanauha on oikein sopiva. Mittanauhan pitää pysyä vaakatasossa, eikä tämä ole yksin tehtynä ihan helppoa. Niinpä kannattaa pyytää, että joku ystävällinen läheinen (joka suhtautuu asiaan ymmärtäväisesti), suorittaa mittauksen. Mittaus on hyvä tehdä kolme kertaa peräkkäin ja käyttää tulosten keskiarvoa varsinaisena mittaustuloksena.

Miehillä vähintään 100 cm vyötärö ja naisilla vähintään 90 cm vyötärö on selvä vyötärölihavuuden osoitin. Miehillä vyötärön ympärys 90-99 cm ja naisilla 80-89 cm on eräänlainen varoitus (”vaara suurentunut”), mutta ei vielä vyötärölihavuuden osoitin. Joskus käytetään kansainvälisiä riskirajoja (miehillä > 102 cm ja naisilla > 88 cm), mutta Suomessa on päädytty yksinkertaisempiin ja helpommin muistettaviin rajoihin. Rajojen ”viilaus” kuitenkin kertoo, että mistään absoluuttisen varmasta luvusta ei ole kyse – vyötärölihavuus ei siis ole ihan sentistä kiinni!

Vyötärön ympärys ja painoindeksi

Kun vyötärön ympärys on miehellä 100 cm ja naisella 90 cm, on painoindeksi yleensä 30. Vastaavasti vyötärön ympäryksen alemmat rajat (miehet 90 cm ja naiset 80 cm) ovat henkilöillä, joiden painoindeksi on keskimäärin 25. Tätä tietoa voi myös käyttää hyväksi omaa mahakkuuttaan tai lihaksikkuuttaan arvioitaessa. Jos siis oma painoindeksi on 25 ja vyötärö onkin alle 90 cm miehellä, on painoindeksiin vaikuttamassa isohko lihasmassa. Sama selitys on, jos painoindeksi on 30 ja vyötärö vaikkapa 95 cm (oletusarvo olisi 100 cm). Jos kuitenkin painoindeksi on 30 ja vyötärön ympärys 110 cm, ei suurta painoindeksiään voi enää selittää isoilla lihaksilla.

Viiden painoindeksiyksikön laihtuminen (siis esimerkiksi 30:sta 25:een) pitäisi pienentää vyötäröä noin 10 cm. Jos vyötärö pienenee suhteessa enemmän, on laihdutus kohdistunut hyvin rasvaan. Jos taas paino putoaa, mutta vyötärö ei muutu, ollaan menettämässä enemmän lihasta kuin rasvaa. Tällainen laihduttaminen ei paranna terveyttä. Niinpä laihduttajan kannattaa aina seurata myös vyötärön ympärystään, joka on painoindeksiä parempi osoitin rasvan määrän muuttumisesta.

Metabolisen oireyhtymän tunnistamisessa käytetään hyvin paljon tiukempia vyötärön ympäryksen rajoja (miehillä vähintään 94 cm ja naisilla vähintään 80 cm), mutta näitä ei pidä sekoittaa vyötärölihavuuden tunnistamiseen. Nämä tiukemmat arvot ovat siis osa metabolisen oireyhtymän tunnistamista, mutta eivät itsenäisiä vyötärölihavuuden osoittimia.

Ennen vanhaan käytettiin vyötärö-lantiosuhdetta. Kun kuitenkin pelkkä vyötärön ympärys on osoittautunut jopa luotettavammaksi lihavuuden terveysriskien osoittimeksi, on vyötärö-lantiosuhteesta luovuttu lähes kokonaan. Sen yksi ongelma on se, että suhdelukuun vaikuttaa kaksi lukemaa: suuri vyötärö-lantiosuhde voi syntyä sekä suuren vyötärön että pienen lantion takia.

Miten vyötärölle kertynyttä rasvaa saa vähennettyä? Periaatteessa vyötärörasva pienenee aina kun laihtuu. Tutkimusten mukaan liikunnan avulla laihtuminen polttaa rasvaa vyötäröltä suhteessa paremmin kuin laihtuminen ruokavalion avulla. Vatsalihasten treenaamisesta ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan suurta hyötyä, vaan mikä tahansa energiaa kuluttava fyysinen aktiivisuus (esim. reipas kävely, pyöräily, uinti, jne.) riittää. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että ruokavalion avulla pystyy yleensä laihtumaan enemmän kuin liikkuen, joten silläkin tavoin saa vyötäröä kavennettua.